sunnuntai 6. syyskuuta 2009

ETF-pohdintoja

Tähän asti olen rakentanut osakesalkkuani suomalaisista osakkeista, tähtäimessä pitkän aikavälin säästäminen ja vaurastuminen. Viime aikoina on yhä enemmän alkanut tuntua siltä, että mielenkiintoisia sijoituskohteita löytyy muualtakin.

Muualle kuin Suomeen sijoitettaessa pidän ainoana järkevänä vaihtoehtona ETF:iä (tai indeksirahastoja joita on huonosti saatavilla). Lähimenneisyydessä olen "treidaillut" kivijalkapankkien rahastoilla. Sain jopa joitain voittoja aikaiseksi lähinnä siksi että myin kaikki rahastoni 2006 ja 2007 vuosien aikana mm. asunnon oston rahoittamiseksi.

Pitkällä aikavälillä sijoittaessa ETF:t ovat luonnollisesti houkuttelevampi vaihtoehto kuin n. 2% hallinnointipalkkiota nauttivat rahastot. Tämän asian kirkastamiseksi ovat viime aikoina tehneet hyvää työtä monet suomalaiset bloggarit ja talouskirjailijat, kiitos myös omaltani osaltani! Uskoisinkin että ETF:ien suosio tulee suomalaisten keskuudessa kasvamaan tulevaisuudessa huomattavasti.

ETF:illä haen salkulleni hajautusta ja mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia. Motiiveja on mm. seuraavia:

- Salkun hajauttaminen kehittyville markkinoille, joissa pitkän aikavälin tuotto-odotus on mahdollisesti korkeampi kuin Suomessa. Tähän tarkoitukseen voi käyttää yksittäisille markkinoille kohdistuvia ETF:iä, kuten esim. "Xinhua China 25", joka seurailee suurimpien kiinalaisten yritysten osakekurssien kehitystä. Toinen vaihtoehto on ostaa ETF:ää, joka sijoittaa useille kehittyville markkinoille. Tällaisia ovat esimerkiksi n. BRIC-rahastot, jotka seuraavat Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan markkinoita. Toisaalta myös muilta kehittyviltä markkinoilta voi löytyä kasvupotentiaalia. ETF, jolla voi taklata yli 20 kehittyvän maan markkinat on esimerkiksi db x-trackersin "MSCI Emerging Markets TRN Index ETF". Tämän rahaston etu (laajan hajautuksen lisäksi) on osinkojen uudelleensijoitus, jolloin Suomen verottaja ei pääse väliin.

- Toinen motiivi on sijoitusten kohdistaminen johonkin teemaan. Tällä hetkellä itseäni kiinnostavat ns. puhtaan energian yhtiöt. ETF, jota olen harkinnut ostavani tähän tarkoitukseen on iSharesin "S&P Global Clean Energy", joka seuraa 30 kyseisen toimialan yritystä. Puhdas energia voi sijoitusteemana tuottaa hyvinkin keskimääräistä korkeampaa tuottoa tulevaisuudessa. Toisaalta tämä tieto voi olla jo kursseissa.

1 kommentti:

  1. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista