torstai 31. joulukuuta 2020

Osakesäästötili: loistava ensimmäinen vuosi takana, tuotto +30%

Talletin tämän vuoden alussa täydet 50k osakesäästötilille, jonka sijoitin saman tien täysmääräisesti markkinoille. Alussa oli pientä säätöä sopivien osakkeiden valinnassa, mutta lopulta päädyin sijoittamaan 10k tasasummat UPM:ään, Konecranesiin, Titaniumiin, Cityconiin ja L&T:hen.

Ajatuksenani OST:llä on osta-ja-pidä strategia ja osinkojen uudelleensijoitus. OST on minulle eräänlainen muusta salkusta eristetty laboratoriokoe siitä, miten salkkua voi kasvattaa hyvillä osingonmaksajilla.

Vuosi 2020 kuitenkin oli hyvin erilainen kuin kukaan osasi aavistaa. Koronaviruksen myötä keväälle osui kaikkien aikojen nopein laskumarkkina ja myös kaikkien aikojen jyrkin palautuminen. Osta-ja-pidä strategiani mureni kevään paniikkitunnelmissa ja sorruin treidaamaan ja ajoittamaan. Myin valtaosan OST:stä alkukeväästä ja ostin salkun jälleen täyteen toukokuun puoleen väliin mennessä.

Spekulointi ja ajoittaminen onnistui tässä tapauksessa loistavasti, vaikka toisinkin olisi voinut käydä. Lopputuloksena on nyt se, että OST:n pääoma on noussut 65059 euroon eli nousua vuoden aikana on reilut 30%! Tulos on monin verroin parempi kuin uskalsin odottaa ja voittaa vertailuindeksin eli OMX Helsinki GI:n (indeksi jossa osingot mukana) lähes tarkalleen kaksinkertaisesti! Alla Nordnetista otettu kuvankaappaus vuoden kehityksestä ja vertailuindeksistä.



























Kuten kuvasta näkyy, onnistuin salkun osittaisella tyhjentämisellä välttämään pahimman koronakuopan. Tärkeä osa ylituotosta on kuitenkin syntynyt loppuvuoden mittaan, kun mm. Konecranes ja Citycon ovat lähteneet kunnolla elpymään. Tein lisäksi joulun alla vielä yhden vaihdon OST:lle, kun korvasin L&T:n Fortumilla, joka lähtikin vielä ihan hyvään nousuun oston jälkeen.

OST:n tilanne näyttää viiden osakkeen osalta suuruusjärjestyksessä tältä:
  • Konecranes 15685 e: Konecranes on noussut tänä vuonna markkinoiden nopean koronakuopasta elpymisen takia, mutta erityisesti Cargotecin kanssa toteutuvan yhdistymisen myötä. Konecranesin omistajille tulevat lisäosingot pääsen sijoittamaan kätevästi verottomasti OST:n sisällä.
  • Titanium 14504 e: Titaniumia en myynyt lainkaan vuoden alun oston jälkeen, joten toteutunut kehitys (mihin sisältyy osinkojen uudelleensijoitus) on aivan loistava tulos. Jatkossakin odotettavissa on hyviä osinkoja, joten uskon Titaniumin olevan hyvä sijoitus myös tulevina vuosina.
  • Citycon 12704 e: Cityconin osalta koronapandemia ei tiputtanutkaan kauppakeskusten vuokratuottoja niin paljon kuin pelättiin. Citycon on äskettäin ilmoittanut laajentavansa toimintaansa vuokra-asuntomarkkinoille joissa se hyödyntää kauppakeskusten läheisyydessä olevaa rakennusoikeutta. Uskon tämän olevan hyvä liike joka auttaa kasvattamaan osinkovirtaa jatkossa.
  • UPM 12340 e: UPM on mukana "biotaloudessa", joka on sanomalehtipaperia lukuun ottamatta kasvuala. UPM:llä on loistava track record osinkojen kasvattamisessa 2009 vuodesta lähtien. Vuoden 2020 osinko oli samalla tasolla kuin 2019 maksettu, mutta jatkossa uskon kasvuvaihteen taas löytyvän globaalin talouden elpyessä.
  • Fortum 9614 e: Fortumia ei voi jättää väliin kun "osinkokoneista" puhutaan. Osinkovirran lisäksi Fortum on mielenkiintoinen yritys tulevaisuudessa enenevässä määrin tarvittavan kaasuvoiman takia, joka toimii siirtymäkauden ratkaisuna mm. vetytalouteen. Fortum on mukana toki myös näissä tulevaisuuden energiaratkaisuissa.
Tällainen oli siis OST:n ensimmäinen vuosi. Kuten kirjoitin ja alussa, vuosi ylitti kaikki odotukseni. Toista yhtä hyvää ei liene tiedossa, mutta tämä ei haittaa. Yritän nyt rauhoittaa jatkossa OST:n pelkästään osinkojen uudelleensijoitteluun, jokaiseen yritykseen sen verran mitä osinkoja mistäkin irtoaa. Osalla yrityksistä on reipas etumatka, mutta esimerkiksi kymmenen vuoden päästä Fortum voi olla kirinyt tuolta pohjalta reippaasti eteenpäin ja jonkun muun ohi. Mielenkiintoista seurattavaa tulevina vuosina!

Palaan koko salkun osalta erillisellä päivityksellä loppuviikosta. Tätä odotellessa toivottelen kaikille hyviä (ja koronaturvallisia) uuden vuoden juhlia! :)

maanantai 14. joulukuuta 2020

Viimeinen joululahja: Nanoform Finland

Vaikka oli tarkoitus jo laittaa sijoitukset jäähylle joulukuun ajaksi, niin nyt sitten jatkoin kuitenkin ostelua :)

Kaksi edellistä ostosta kohdistuivat First North -listan yhtiöihin ja sama meno jatkuu edelleen. Ostin äsken 300 kpl Nanoformin osakkeita hintaan 4,85e/kpl.

Tämä sijoitus on äärimmäisen spekulatiivinen. Kuten aloittelevissa bioteknologiayrityksissä yleensäkin, myös Nanoformissa on erittäin suuri upside jos kaikki menee hyvin, mutta samalla myös riski epäonnistumisesta.

Nanoformista tekee mielestäni mielenkiintoisen heidän tuotteensa skaalautuvuus toimialalla. Keskeinen innovaatio liittyy nanoteknologiaan (kuten nimestä voi päätellä) ja erityisesti lääkkeiden imeytyvyyteen ja tehokkuuteen. Tässä jo pari vuotta vanhassa jutussa on avattu teknologiaa kansantajuisesti.

Pari sitaattia jutusta:

Yksinkertaistaen kyse on menetelmästä, joka pienentää molekyyliryppäitä eli partikkeleja niiden kemiallisten ominaisuuksien kärsimättä.

Menetelmällä on mahdollista parantaa lääkkeiden tehoa: pienemmät lääkepartikkelit liukenevat helpommin ja ne myös mahtuvat paremmin paikkoihin, joihin niiden vaikutus halutaan kohdistaa.

Nanoformin teknologialla voitaisiin siis parhaimmillaan parantaa lääkkeiden kulkeutumista fysiologisesti haluttuihin kohteisiin ja tällä tavalla mm. pienentää sivuvaikutuksia ja parantaa lääkkeiden tehoa (Nanoformin sivuilla löytyy erilaisia use caseja).

Salkussa on nyt sopivasti lisätty riskiä joulun alla kolmikon Detection Technologyn, LeadDeskin ja Nanoform myötä! Lupaan (yrittää), että loppuvuoden aikana ostonappi pysyy piilossa :)

torstai 10. joulukuuta 2020

Yksi OST-hevonen vaihtoon: L&T vaihtui Fortumiin

Olen ollut tähän mennessä erittäin tyytyväinen osakesäästötilin tuottoon tänä vuonna. 50k alkusijoitus on kohonnut yli 62 keuroon. Teen tästä vuoden lopussa tarkemman wrap-upin, mutta näyttää siltä että OST:llä oleva suomisalkkuni päihittää kirkkaasti kotimaisen indeksin.

Yksi osake on hieman mietityttänyt. Lassila & Tikanoja tekee tasaisen varmaa bisnestä (ja osinkoa), mutta olen alkanut epäillä että löydän parempia pitkän aikavälin "osinkokoneita" ja arvonkasvattajia. Vaihdoin tästä syystä L&T:n tänään Fortumiin. Uskon että pitkällä aikavälillä Fortum maksaa hyvää osinkoa ja osakekurssissakin tulee olemaan nousuvaraa.

L&T lähti myyntiin kurssilla 13,38 e/kpl ja Fortum ostoon 18,46 e/kpl. Myynti- ja ostosumma oli vähän päälle 9000 euroa.

OST:llä on tämän vaihdon jälkeen edelleen viisi "hevosta". Salkkua tarkastellessa näkee hyvin että osa sijoituksista on jo ottanut selkeää kaulaa toisiin. Jokaisen osakkeen osingot sijoitetaan aina samaan osakkeeseen, joten tästä näkyy hyvin sekä arvonnousu että osinkojen kumuloituminen. Tässä OST:n sijoitukset suuruusjärjestyksessä:

  1. Konecranes: 15216 euroa
  2. Titanium: 13720 euroa
  3. Citycon: 12752 euroa
  4. UPM: 11672 euroa
  5. Fortum: 9008 euroa

Saa nähdä minkälainen tilanne on 10 vuoden päästä :) 

Omissa toiveissa on että OST:n sisältöön ei tarvitse paljoa kajota enää osinkojen uudelleensijoittamisen lisäksi. Konecranes tulee toki vaihtamaan nimeään Cargoteciksi tai joksikiin muuksi yrityskaupan myötä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Osto: LeadDesk

Edellisen Detection Technology -oston jälkeen ostoslistani oli jo melkein tyhjennetty. En näköjään saa mielenrauhaa ennen kuin kaikki muutkin listan ostot on tehty. Viimeisenä (toivottavasti) ostona ennen joulua tein vielä pienen 50 kpl sijoituksen LeadDeskiin (ostohinta reilut 1200 euroa).

LeadDeskin keskeinen tuote on pilvipalvelu joka tehostaa ja automatisoi myyntiä ja asiakaspalvelua. Skaalautuvuus on tällaisilla tarjoamilla periaattessa erittäin hyvä. LeadDesk on tosin tehnyt useita yritysostoja tänä vuonna, joiden integrointi ottaa aikaa. Jos nämä onnistuvat hyvin, niin yrityksen kasvutarina jatkunee menestyksekkäänä.

Ostopäätöksen LeadDeskiin sinetöi lopullisesti Inderesin tekemä LeadDeskin toimitusjohtajan haastattelu. Sain sellaisen vaikutelman, että kasvuhaluja ja kunnianhimoa riittää, mutta jalat ovat tukevasti samalla maassa. Lisäksi tuore kasvuryritys tuntuu huomioivan sijoittajat erittäin hyvin.

Detection Technology ja LeadDesk ovat molemmat FirstNorthissa listattuja pienyrityksiä. Hyvin riskisistä sijoituksista on siis kyse. Yritän näiden osalta harrastaa kärsivällisyyttä ja ostan mahdollisesti molempia toiset erät lisää jos erittäin hyvä ostopaikka ilmenee jossain vaiheessa.

Nyt, vihdoinkin, yritän vetäytyä sijoitushommista joulurauhan pariin :)

perjantai 27. marraskuuta 2020

Kerta kiellon päälle -osto: Detection Technology

Viime postauksessa mietiskelin rauhoittumista joulun yli. Ostoslistalla poltteli kuitenkin vielä yksi yritys jota olen seurannut pidempään. Nyt sekin osto on hoidettu pois päiväjärjestyksestä.

Ostin äsken Detection Technologyä First North -listalta hintaan 23,7 e/kpl, yhteensä 1422 euron erän.

DT valmistaa erilaisia röngtensäteilyyn liittyviä kuvantamisratkaisuja. Toimialoihin kuuluvat medical imaging (terveydenhuollon kuvantaminen), security imaging (mm. lentokentillä tapahtuvat läpivalaisut) ja industrial imaging (teolliset ratkaisut).

Detection Technology on mielenkiintoinen pikkufirma, jolla on mielestäni merkittävä kasvupotentiaali. DT tuli First North -listalle vuonna 2015 ja sitä olisi saanut silloin vielä hyvin edullisesti. Sittemmin liiketoiminta on lähtenyt kasvamaan.

Erityisesti korona-aikana lentokenttien kuvantamisratkaisut ovat olleet jäissä. Tämä on laittanut kasvulle kapuloita rattaisiin, ja jälki (tulokselle ja osakekurssille) on ollut ikävää. Jonkinlaista koronakuoppaa voi siis vielä olla edessä, mutta toisaalta tulevaisuudessa uskon että liiketoiminta lähtee taas vetämään. Erilaisia sovelluskohteita on paljon ja yritys miettii näitä jatkuvasti lisää. Inderes on tehnyt yrityksestä mielenkiintoisia analyysejä ja haastatteluja. Esim tuoreimman haastattelun perusteella näyttää siltä, että yrityksellä on katse tulevaisuudessa ja realistinen näkemys tämän hetken haasteista.

maanantai 23. marraskuuta 2020

Sijoittamista ja mielenrauhaa

Osakesijoittaminen on nykyään varsin jännittävää. Koronavirusta, maailmanpolitiikkaa, kauppasotaa, keskuspankkielvytystä. Ja erittäin pitkään jatkunut nousu, joka nostaa odotuksia tulevista romahduksista.

Itse olen ollut todella aktiivinen ostorintamalla tänä vuonna. Tunnistan itsessäni jo liiallistakin levottomuutta. Osakeseurantalista paisuu ja harmittelen tekemättä jääneitä ostoja joissain tämän vuoden kurssiraketeissa. Tällainen harmitteluhan on aivan turhaa. Mennyttä ei voi muuttaa.

Pitkäjänteisen sijoittajan ei kuitenkaan tarvitsisi välittää markkinahälystä. Koen kaipuuta perusasioihin, eli siihen oikeaan "laiskaan sijoittamiseen". Vaikka markkinamelskeen seuraaminen on koukuttavaa, on elämässä myös muita tärkeitä (ja paljon tärkeämpiä) asioita.

Mitä siis seuraavaksi? Resepti on simppeli ja unettavan tylsä: 1700 e/kk ajallista hajautusta ETF:iin ja rahastoihin sekä käteiskassan kasvatusta. Laitetaan tavoitteeksi vaikka 50k näin alkuun. Sellaisella kassalla olisi mukavaa tehdä ostoksia seuraavassa kriisissä!

Parasta passiivisessa kuukausisijoituksessa on se, että vaurastumista ei voi välttää pidemmällä aikavälillä. Markkinaheilahtelut tasaantuvat mukavasti, ja periaatteessa markkinoita ei tarvitsisi seurata lainkaan.

Tunnen pari ihmistä jotka kykenevät siihen, että salkku katsotaan kerran vuodessa. Itse en tähän joukkoon kuulu, siksi paljon talousasiat kiinnostavat. Mutta yritän nyt silti loppuvuodesta ja talven aikana siirtyä hieman passiivisempaan moodiin. Lisäostoja siis vain, jos seuraamissani osakkeissa tapahtuu isoja laskuja.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Toinen osto rotaation keskellä: Teladoc Health

Ostin toisen pienehkön erän Teladocia tänään. Ensimmäisestä ostosta on tultu alas yli 16%, ja nyt ostin toisen 5kpl setin osakkeita (hintaan 177 dollaria/kpl).

Osake on laskenut ihan ymmärrettävistä syistä. Tämän päiväisen ja edellisen sijoituksen välissä on tullut kaksi kappaletta hyviä rokotusuutisia. Ensin Pfizer kertoi koronarokotteestaan ja tänään saman tyyppisiä uutisia tarjoili Moderna. Lisää vastaavia lienee luvassa.

Hyvä puoli näissä rokoteuutisissa on se, että meillä on todellakin toimivia rokotteita ja vieläpä ennätysajassa! Tämä on ihmiskunnalle suurta toivoa herättävä asia - tieteen avulla voidaan voittaa suuria haasteita. Tämähän koskisi muuten ilmastonmuutostakin, jos vaan saataisiin yhtä suuri kollektiivinen panostus ja tarmo aikaiseksi... 

Markkinat ovat ottaneet uutiset vastaan riemulla ja osakekurssit nousivat erityisen paljon Pfizerin uutisesta, hieman vähemmän sitten tästä jälkimmäisestä. Nyt tapahtuu ns. rotaatiota - eli rahavirtojen siirtymistä tietyiltä toimialoilta toisille. Tällä hetkellä rokoteuutisten myötä tätä tapahtuu erityisesti "stay-at-home" -osakkeista (kuten virtuaalista terveydenhuoltoa tarjoava Teladoc) perinteisemmille toimialoille. Omassa indeksipainotteisessa salkussani tämä näkyy merkittävänä positiivisena kehityksenä.

Teladoc on tästä rotaatiosta ja koronarokotteista huolimatta merkittävällä kasvualalla. Terveydenhuollon virtualisointi ei ole pelkkä pandemiacase, vaan isompi sosiotekninen kehitys. Osakkeen hinnoittelu on toki haastavaa ja Teladoc on kallis jos katsoo korona-aikaa edeltävää hinnoittelua. Siksi tällainen pienimuotoinen osto-ohjelma lienee paras tapa alkaa omistajaksi. Teen näistä lähtökohdista vielä kolmannen ostoksen jos kurssit tulevat vielä parikymmentä prosenttia alas.

torstai 5. marraskuuta 2020

Osto: Teladoc Health

Jenkkien vaalirintamalla näyttää samalla selkiytyvän Bidenin täpärä voitto ja Trumpin kampanjatiimin tulosten haastaminen. Ei siis kovin yllättävää. Osakemarkkinat ovat reagoineet vaalien aikaan positiivisesti, ilmeisesti senaatin jäädessä republikaaneille joka tarkoittaa USA:ssa verojen pysymistä matalalla jatkossakin ja yritysmyönteistä politiikkaa.

No, se politiikkakatsauksesta ja nyt asiaan.

Tein pienen avausoston erittäin mielenkiintoiseen yritykseen nimeltään Teladoc Health. Ostin 5 kpl osaketta hintaan 207,2 dollaria/kpl.

Teladoc Health tarjoaa laajaa kattausta virtuaalista terveydenhuoltoa globaalisti. Hiljattain Teladoc yhdistyi markkinoiden kakkosyrityksen Livongon kanssa, joka ennestään edisti yrityksen johtoasemaa markkinoilla. Teladocin liiketoiminta on myös ollut erittäin kovassa kasvussa viime aikoina.

Kyseessä on pandemian takia massiivinen kasvuala ja tätä osaketta olisi tietenkin pitänyt tajuta ostaa esim. viime vuonna. Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, joten näillä mennään. Sinänsä uskon että virtuaalinen terveydenhuolto kehittyy voimakkaasti tulevaisuudessa ja pandemia kiihdytti tätä kehitystä. Markkinajohtajan omistaminen on siksi mielekästä, vaikka hinta olikin vähän suolainen. Ostan mielelläni toisen erän tätä jos osakkeen hinta laskisi nykykurssista merkittävästi.

maanantai 2. marraskuuta 2020

Lisäosto: LWCR

Markkinoilla vihertää tänään. Syyksi kerrotaan osakemarkkinoiden ennakoivan Joe Bidenin voittoa USA:n presidentinvaaleissa ja tästä seuraavaa suurta elvytystä. Osakkeille selkeä Bidenin voitto tekisi eittämättä hyvää.

Itselläni on viime aikojen myyntien ja käteiskassan kasvattamisen myötä varattu jonkun verran paukkuja siihen, että jenkkien vaalitulos on epäselvä ja markkinat romahtavat tästä syystä. Pidän kuitenkin Bidenin voittoa todennäköisempänä.

Bidenin voittoa sekä koronarokotteen hyväksymistä (myöhemmin tässä kuussa) ennakoiden ostin nyt sitten lisää "maailma-ETF:ää". Tällainen ETF on jokaisen salkun kulmakivi. Vähän tylsä ehkä, mutta kulmakivi silti.

Omassa tapauksessa käytän maailman-indeksinä LWCR:ää, jossa on mukana "CO2-vähennys", eli poistettu yrityksiä joiden liiketoiminta tuottaa runsaasti hiilidioksidipäästöjä. Tällaisilla firmoilla ei ole kovin ruusuinen tulevaisuus. Tein tänään n. 1300 euron lisäyksen tähän, ja nyt LWCR:ää on salkussa reilun 12 k edestä. Lisääkin tätä voisi ostaa, mutta mielellään yritän tehdä näin vain selkeistä romahduksista, kuten viimeeksi keväällä.

Anyway, kohta alkaa olla aika ottaa "popparit esiin", ja seurata maailmanpolitiikan järistyksiä. Pörsseissä nämä järistykset tunnetaan myös. Itse toivon Bidenin voittoa ja loppuvuodelle isoa helpotusrallia. Katsotaan miten käy!

EDIT: Ostin myös n. 800 dollarin erän Boeingia 152 dollarin kurssiin entisten lisäksi. Ideana Bidenin voitto ja helpotusralli jota seuraa piakkoin koronarokote. Kaikki tämä tulee nostamaan Boeingin kurssia ja näkymiä. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

KK-sijoituksiin vaihteeksi muutosta + pari myyntiä

Viime aikoina olen tehnyt hyvin tarkkaa pohdintaa siitä, mitä haluan omistaa pitkällä aikavälillä. Vuosikymmenen aikana mukaan on tarttunut jos jonkinmoista sijoitusideaa. Iso luuta lakaisi keväällä koronakuopan aikana ja hyvä niin - salkkuun tarttui osakkeita joita haluan omistaa pidemmän päälle ja samalla myin pois sellaisia missä en näe merkittävää tuottopotentiaalia.

Nyt sitten remontti jatkuu. Laitoin myyntiin Selgisonin rahastot Tropico LatAm ja Global Pharma - yhteensä myynneistä tulee n. 4000 euroa. Lisäksi näihin oli pienen kk-sijoitusohjelmat käynnissä ja otin nämäkin pois päältä. En näe Latinalaisen Amerikan (ja pääasiassa Brasilian) kilpailukyvyssä kovin varteenotettavaa tulevaisuutta. Globaali lääketeollisuus on myös sellainen, jossa epäilen kilpailun olevan kovaa ja katteiden tulevan alas jossain vaiheessa (erityisesti rahakkailla USA:n markkinoilla). Tämäkin teema siis sai lähteä.

Näiden teemojen tilalle otin tekoäly-teknologioihin sijoittavan WTI2 -ETF:än. Tästä kirjoittelin aiemmin enemmän avausostoni yhteydessä. WTI2 on noussut tosi reippaasti viime aikoina, mutta volatiliteettia on varmasti luvassa. Ei auta muuta kuin lähteä ajallisesti hajauttaen siis mukaan, koska tässä teemassa haluan olla mukana.

Viritetty KK-sijoitussuunnitelma Nordnetissa:

  • 250 e/kk: Xtrackers LPX Private Equity Swap UCITS ETF (DX2D). Trackaa 25 private equity firmaa, yli puolet USA:sta, loput muilta kehittyneiltä markkinoilta. Kulut 0.70 pa. Synteettinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 250 e/kk: iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF (IUSN). Kehittyneiden markkinoiden small cap markkina-arvopainotteisesti. Lähes 60% jenkkilässä, loput muualla. Kulut 0,35% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 500 e/kk: iShares MSCI China UCITS ETF USD (ICGA). Kulut 0,40% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan. Sisältää kiinan osakemarkkinoista 85%, ml. suuria ja keskisuuria yrityksiä jotka on listattu Shanghain ja Shenzenin pörssseihin.
  • 500 e/kk: WisdomTree Artificial Intelligence ETF (WTI2) Kulut 0,40% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan. ETF:n nimi kertoo kaiken oleellisen: tekoäly / koneoppiminen on yksi suurimmista megatrendeista tulevien vuosikymmenten aikana.

Seligsonin kautta jatkuu sijoitus Russian Prosperity -rahastoon, jota onkin kertynyt jo lähes 10k edestä, ja sijoitukset reippaasti voitolla. Venäjän markkinat tarjoavat edelleen mielestäni erittäin korkeaa tuottopotentiaalia ja viime aikoina näilläkin markkinoilla on tultu reilusti alas.
  •  200 e/kk: Russian Prosperity. Venäjän markkinoille sijoittava aktiivinen rahasto, jolla mainio track record. Tekee villejä swingejä ylös ja alas. Kulut 1,62% pa + 15% tuottosidonnainen.

torstai 29. lokakuuta 2020

Osto: SAP

Markkinat ovat taas pitkästä aikaa oikein kunnon pudotuksessa. Pandemia heiluttaa markkinoita pitkästä aikaa, varsinkin kun Euroopassa tehdään taas ihan kunnollisia "lockdowneja". Ehkä isompi heiluttava tekijä on kuitenkin USA:n presidentinvaalit. Olin valmistautunut tähän heiluntaan kasvattamalla pikkuhiljaa käteiskassaa (joka voisi olla isompikin tosin).

Tänään tein avausoston SAP:iin ja samalla avauksen käynnissä olevaan markkinaturbulenssiin. Jos erittäin isoja laskupäiviä tulee lähiaikoina lisää, teen todennäköisesti pieniä lisäsijoituksia olemassa oleviin positioihin tai vähän suurempia avaussijoituksia uusiin kohteisiin.

Tänään siis ostoslistalla oli SAP, jota ostin n. 1500 euron erän hintaan 90,99 e/kpl.

SAP on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ohjelmistoyritys, joka keskittyy yritysohjelmistoihin. Todennäköisesti hyvin moni tätä lukevista on käyttänyt jotain SAP:in ohjelmistoa muodossa tai toisessa.

Olen seurannut SAP:iä sillä silmällä jo pidempään, ja nyt sitten tulospettymyksen siivittämänä hinta alkoi näyttää sopivalta avausostolle. SAP:in osake pyörii nyt samoissa hinnoissa kuin 2017 keväällä. Ei siis mene kovin vahvasti verrattuna jenkki-kilpailijoihin. Koska SAP on nyt hieman alamaissa, on tämä ostos eräänlainen käänneyhtiö-betsi. Tulevaisuus näyttää kannattiko, vai jääkö SAP muun euroopan kanssa digitalisaatiosta jälkijunaan jatkossakin. Itse uskon että SAP säilyy merkittävänä pelurina.

torstai 22. lokakuuta 2020

En sijoita enää Eurooppa-indekseihin - ja alan pikkuhiljaa aktiivisemmaksi sijoittajaksi

Olen viime aikoina tehnyt pohdintaa siitä, minkälaista sijoitustoimintaa haluan harrastaa tulevaisuudessa.

Salkku ylitti hiljattain 400k rajan ja tästä tekemääni postaukseen tuli paljon hyviä kommentteja. Lähtökohtana on että 500k sijoitusomaisuus on tavoitteena ja sen jälkeen on aika muutoksille.

Mutta miksi odottaa, muutoksen voi toki aloittaa jo 400k salkulla :)

Yksi keskeisistä muutoksista on se, että aion alkaa entistä aktiivisemmaksi sijoittajaksi. Tämä ei tarkoita niinkään treidaamista, vaan ennemmin tarkempaa ajoittamista ja uusien sijoituskohteiden valintaa. Salkun tukijalka on muurattu vahvasti erilaisilla indeksituotteilla ja hyvillä yhtiöllä varsinkin Suomesta, Saksasta ja jenkkilästä. Jossain vaiheessa aion siirtyä tekemään lisäsijoituksia pelkästään "harkinnan mukaan" ja luovun pääasiassa kuukausittaisesta sijoittamisesta.

Ihan vielä en aio tehdä näin radikaalia muutosta. Mutta jostain on aloitettava. Poistin Nordnetin kk-säästöohjelmasta Eurooppa-ETF:n (LYP6) ja myin samalla nykyisen position mitä oli kertynyt vasta 1500 euron edestä. 

Minulla on Eurooppaa indeksituotteiden (DXET & DX2J & ZPRP) kautta n. 50k eurolla mikä on ihan riittävästi pidemmälläkin aikavälillä. En nimittäin ole kovin vakuuttunut Euroopan kilpailukyvystä jatkossa - USA ja varsinkin Kiina dominoivat näkemykseni mukaan tulevaisuudessa. Jätän kuitenkin nämä edellä mainitut ETF-sijoitukset salkkuun jatkossakin.

Jatkossa teen 1500 eurolla kk-sijoituksia. Tämä on vähennys tähän asti pyörineestä 2000 e/kk tahdista ja samalla pieni siirtymä poispäin kk-sijoituksista aktiivisemman poiminnan ja ajoittamisen suuntaan.

Voi olla että tämä uusi suunta ei ole järkevä - markkinoitahan on erittäin vaikeaa ajoittaa! Mutta toisaalta salkku alkaa olla jo sen kokoinen että en koe tarpeelliseksi jatkaa sen tasaista kasvattamista loputtomiin. Viimeistään 500k kohdalla siirryn kokonaan vapaaseen "poiminta-moodiin", siihen asti annan kk-sijoitusten rullata jossain muodossa.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Neles sai mennä

Alfa Laval ja Valmet käyvät tällä hetkellä julkisuudessa ja varmaan myös verhojen takana kiistaa Neles:in omistajuudesta. Alfa Lavalilla on käynnissä myös ostotarjous Nelesin osakkeista.

Itselläni Nelesiä on vain pieni positio - sain sitä samalla kun Metso ja Outotec yhdistyivät. Myin tänään pois Nelesin osakkeet hieman Alfa Lavalin tarjoamaa lunastushintaa kalliimmalla.

Voittoa tuli 131% ja euromääräisesti koko potti oli pienehkö, 1640 euroa.

Miksi myynti? Ensinnäkin, en ole mitenkään erityisen vakuuttunut Neles:in erinomaisuudesta sijoituskohteena pitkällä aikavälillä ja siihen nähden kurssi on nyt korkealla. Lisäksi minua ei kiinnosta jäädä odottelemaan pitkiksi ajoiksi mahdollisena vähemmistöosakkaana Alfa Lavalin ja Valmetin osittain omistamassa yhtiössä.

Ennen kaikkea myynti on varautumista Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, tai oikeastaan vaaleista mahdollisesti seuraavaan markkinaturbulenssiin. Minusta on mukavaa olla loppuvuoden aikana valmiina kunnon käteiskassan kanssa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

400 k rikki - miten tähän on tultu ja mitä seuraavaksi tapahtuu?

Tällä viikolla se tapahtui - salkun markkina-arvo ylitti 400 000 euroa!

Kerrattaanpa aluksi että kuinka tähän on päästy:

Aloitin tavoitteellisen sijoitustoiminnan vuonna 2008 ja tämän blogin kirjoittamisen 2019. Salkussa oli blogin ensimmäisen merkinnän aikaan n. 18 000 euroa kotimaisissa osakkeissa ja muutamalla tuhannella rahastoja.

Sanotaan että ensimmäinen sata tonnia on vaikeinta haalia kasaan ja sitten helpottaa. Näin tapahtui myös omalla kohdallani. 100 k meni rikki toukokuussa 2013. Tuolloin kerroin että otan juhlan kunniaksi "pienen viskin" ja jätän sampanjat seuraaville merkkipaaluille. Sampanjaa ei ole sijoitusasioiden takia muuten korkattu vielä tänäkään päivänä. Jätetään se korkkaus 0,5 meur kohdalle :)

200 k meni rikki helmikuussa 2017. Tuolloin pohdiskelin että olen teoriassa jo taloudellisesti riippumaton, koska omistusasunto oli lähes maksettu ja salkusta voisi saada n. 1000 euron kuukausittaiset nettotulot. Käytännössä kuitenkin nämä tulot eivät olisi riittäneet minulle haluamaani elintasoon, joten jätin pohdiskelut siihen.

300 k rikkoutui tämän vuoden alussa. Tätä oli ryydittänyt koronakriisia edeltäny osakkeiden nopea nousu.

Tänä vuonna tein merkittäviä lisäsijoituksia (mm. täydet 50 k OST:lle), joista merkittävä osa osui sopivasti koronakuopan pohjan lähelle. Näillä keinoilla päästiin lopulta hyvin nopeasti 400 keuron rikkoutumiseen.

Kertauksena vielä:
  • Ensimmäisen 100 k saavuttamiseen meni n. 5 vuotta
  • 200 k rikkoutui vajaan 4 vuoden päästä
  • 300 k noustiin vajaan 3 vuoden aikana
  • 400 k meni rikki alle vuodessa! (tässä helpottivat merkittävät lisäsijoitukset)
Pääoman nousu noudattaa korkoa korolle -ilmiötä, eli absoluuttinen arvonnousu kiihtyy koko ajan. Osansa on toki myös lisäsijoituksilla, joita olen tehnyt kasvaneiden palkkatulojen vuoksi viime vuosina isommilla summilla kuin esimerkiksi ihan ensimmäisten vuosien aikana.

Mitä seuraavaksi? 

Viimeksi päivitetty tavoitteeni on 500 k salkku vuoden 2023 loppuun mennessä. Nousu on ollut viime aikoina niin hurjaa, että tämä alun perin tiukaksi viritetty tavoite tuntuu olevan ihan nurkan takana. Toisaalta osakemarkkina voi tulla reippaasti alaskin lähiaikoina, joten tavoite saattaa karata melko kauaskin.

Jos ja kun 500 k on täynnä, tulee mietinnän paikka. Itselleni osakesijoittaminen on ollut taloudellisen riippumattomuuden projekti. Nyt kun tavoite on hyvin lähellä (tai jo saavutettu?) niin olen alkanut miettiä muita tapoja käyttää rahoja kuin jatkuva ja omiin kuukausittaisiin tuloihin verrattuna erittäin suuri sijoitusaste. Aika hurja ajatus, vai mitä? :)

Puolen miljoonan salkku (tai vaikka tämä 400 k) nousee jo ihan mukavasti omalla painollaan. Voisin periaatteessa alkaa käyttää ylijääviä ansiotuloja muihinkin kohteisiin. Näin olen toki tehnyt jo nytkin, mutta sijoitusastetta voisi merkittävästi myös laskea. Ongelmana on lähinnä se, että mihin sitä rahaa sitten käyttäisi, kun nykyinenkin elämäntyyli tuntuu ihan mukavalta?

Lupaan (itselleni) että puolen miljoonan salkun tullessa täyteen teen merkittäviä muutoksia sijoitusstrategiaan ja samalla "elämänstrategiaan". Näitä ehtii onneksi vielä haudutella. Minulla on sellainen tuntuma, että seuraava sata tonnia ei välttämättä täyty ihan yhtä nopeasti kuin edellinen.

torstai 1. lokakuuta 2020

2020 / Q3: Salkku uuteen ennätykseen, pääoma kasvoi 47k

Q3 jatkoi samaa kehitystä mikä tapahtui jo Q2 aikana - koronakuopan pohjalta noustiin edelleen. Nousu ei ollut mitään hurjaa, mutta tuntuvaa kuitenkin ainakin euromääräisesti. Salkun pääoma kasvoi 47k, mistä oli puhdasta tuottoa n. 28k. Salkun pääoma nousi uuteen ennätykseen: kokonaisarvo on nyt 383k.

Q3 avainluvut ovat tässä:

  • Uusi sijoitettu pääoma: 18 328 €
  • Pääoman kasvu yhteensä (pl. osingot): 47 083 € (+13,99%)
  • Tuotto (pl. osingot): 28 755 € (+8,1 %)
Alla olevasta kuvaajasta näkyy miten salkku on kehittynyt. Mukavaltahan tuo näyttää - salkku on kaikkien aikojen huipuissaan ja siinä on myös eniten puhdasta arvonnousua koskaan (n. 130k). Jos homma jatkuu samaan malliin, "eläketavoitteeni" 500k ei ole kovin kaukana :)




















Menneellä kvartaalilla tein paljon uusia avauksia. Salkkuun löytyivät uusina osakkeina Salesforce, Alteryx & BlackLine, Boeing, sekä Smart Eye & Neoen. Näistä erityisesti Salesforce on ollut kovassa nosteessa, samoin Blackline. Kaikista näistä odotan pitkällä aikavälillä merkittävää nousua.

Uusia ETF-avauksia Q3:lla olivat WisdomTree Artificial Intelligence (WTI2) ja iSharesin Kiina-ETF (ICGA). Näistä jälkimmäinen tuli myös osaksi kk-sijoituksia jatkossa. Myyntiin periodin aikana lähti DXSU.

Täytyy myöntää että koronakriisi on saanut "laiskan sijoittajan" liikkeelle tavallista enemmän. Nyt on sellainen fiilis, että salkusta löytyy suurin piirtein kaikkea mitä tarvitaan ja ainakaan nouseviin kursseihin ei tarvitse tehdä kuin automaattiset kk-sijoitukset.

Lisäksi osakesäästötili aiheuttaa pientä puuhailua. Mm. tänään aion ostaa markkinoiden avauduttua rutiininomaisesti reilulla 400 eurolla Cityconia OST:lle. Laitan tässä kerralla kahdet kvartaaliosingot, niin kustannukset eivät nouse liian suureksi. 

OST:n kehitystä on mielenkiintoista seurata: oma strategiani on uudeelleensijoittaa osingot samoihin osakkeisiin mitkä niitä maksavat. Laitan jossain vaiheessa tarkempaa katsausta OST:n kehityksestä, mutta tässä vaiheessa riittänee maininta että alkuperäinen 50k sijoitus on noussut 56 tonniin. Ihan mukavasti tämän vuoden turbulenssi huomioiden.

tiistai 22. syyskuuta 2020

Käteiskassaa kuoppaa varten: DXSU myynti

Myin reilun 2000 euron pottini DXSU-ETF:stä (kehittyvien markkinoiden lainat). Myyntivoittoa tuli 176 euroa. Tämä myynti on varautumista tänä syksynä tapahtuvaan mahdolliseen toisen kierroksen koronadippiin. 

Vähintään 10% yleisindeksien lasku on mielestäni ihan mahdollista loppuvuoden aikana, koska:

  • Markkinat ovat nousseet nopeasti, ehkä liiankin nopeasti maaliskuun pohjilta. Yliostettu tila voi purkautua nopeasti.
  • Varsinkin teknosektori on noussut äärimmäisen nopeasti, jolloin väliaikainen lasku olisi perusteltua ihan fundamenttimielessä.
  • Elvytystoimet takkuilevat jenkeissä, ja kauppasotaa on ilmassa. Jälkimmäiseen on jo totuttu markkinoilla, mutta sillä voi olla jotain vaikutusta kuitenkin.
  • Euroopassa koronan toinen aalto tulee aiheuttamaan paikallisia tai jopa kansallisia sulkutoimenpiteitä. Tällä on vaikutusta talouteen ja toinen aalto ei välttämättä ole tältä osin kokonaan vielä hinnoissa. Talouden osittainen takkuilu tulisi vaikuttamaan laajasti kaikkiin osakkeisiin ja indekseihin.

Käteiskassa on tämän jälkeen n. 20 keuroa. Tällä pääsee ainakin alkuun jos saadaan uusi koronakuoppa aikaiseksi. Tämäkin kassa loppuu hyvin nopeasti kesken jos oikein kunnolla innostun ostelemaan, eli täytyy pidätellä ostojen kanssa ennen kuin on tultu nykytasoilta vielä 5-10 % alas (jos tätä edes tapahtuu).

maanantai 21. syyskuuta 2020

Muutos ETF-kk-sijoituksiin: Kiina-ETF kehittyvien yleisindeksin tilalle

Tein kuukausisijoitussuunnitelmaan pienen muutoksen, jossa korostan nyt enemmän Kiinan roolia muiden kehittyvien markkinoiden kustannuksella. Oletan Kiinan pärjäävän paremmin laajemmassa kehittyvien markkinoiden kontekstissa tulevaisuudessa monestakin syystä (kts. aiempi tekstini aiheesta tästä).

Pois lähti siis IS3N eli iShares Core MSCI EM IMI -ETF. Tämä on aivan mainio tuote, mutta haluan nyt tulevaisuudessa panostaa entistä enemmän Kiinaan. IS3N jää salkuun yli 40 000 euron arvosta, eli se tulee olemaan tärkeä osa hajautusta jatkossakin. Edit - poistin myös kk-sijoitukset Eurooppa-ETF:n osalta.

IS3N tilalle tuli ICGA, eli iSharesin Kiina-osakkeisiin sijoittava ETF.

Uusi ETF-sijoitusten kuukausittainen jakauma Nordnetissa on nyt tälläinen:

  • 250 e/kk: Xtrackers LPX Private Equity Swap UCITS ETF (DX2D). Trackaa 25 private equity firmaa, yli puolet USA:sta, loput muilta kehittyneiltä markkinoilta. Kulut 0.70 pa. Synteettinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 250 e/kk: iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF (IUSN). Kehittyneiden markkinoiden small cap markkina-arvopainotteisesti. Lähes 60% jenkkilässä, loput muualla. Kulut 0,35% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 500 e/kk: iShares MSCI China UCITS ETF USD (ICGA). Kulut 0,40% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan. Sisältää kiinan osakemarkkinoista 85%, ml. suuria ja keskisuuria yrityksiä jotka on listattu Shanghain ja Shenzenin pörssseihin.

Lisäksi rahastosijoitukset Seligsonin kautta jatkuvat ennallaan:
  •  200 e/kk: Russian Prosperity. Venäjän markkinoille sijoittava aktiivinen rahasto, jolla mainio track record. Tekee villejä swingejä ylös ja alas. Kulut 1,62% pa + 15% tuottosidonnainen.
  •  200 e/kk: Tropico LatAm. Seligsonin kohtuullisen tuore Latinalaiseen Amerikkaan, pääasiassa Brasiliaan, sijoittava aktiivinen rahasto. Kulut 1,47 % pa + 15% tuottosidonnainen.
  •  100 e/kk: Global Top 25 Pharmaceuticals. Seligson valitsee vuosittain 25 johtavaa lääketeollisuuden yhtiötä. Juoksevat kulut yhteensä 0,61% pa.

Kokonaisuudessaan sijoituksia siis menee automaattisesti 1500 euron edestä kuukaudessa. Tämä on aika suuri summa, mutta toisaalta se valaa salkun "tukijalkoja" koko ajan vahvemmaksi ja antaa hajautushyötyä. Suorat ostoni kun yleensä osuvat joko Suomi- tai jenkkiosakkeisiin sekä erilaisiin temaattisiin indekseihin.

Edit - Tätä postausta on päivitetty vastaamaan lokakuun 2020 muutoksia kk-sijoituksiin

tiistai 15. syyskuuta 2020

Kaksi uutta osaketta salkkuun: Smart Eye & Neoen

Sijoitushistoriani suurimmat virheet (Talvivaaraan liittyvän sijoituksen lisäksi) liittyvät siihen, että en uskaltanut ostaa hyviä kasvuyrityksiä koska ne näyttivät liian kalliilta. Amazon.com näytti minulle aina liian kalliilta, samoin Google. Koneenkin ostaminen teki aikanaan tuskaa, mutta onneksi ostin sitä lopulta noin 40 eurolla, joka jälkikäteen näyttääkin olleen hyvä poiminta :)

Pikkuhiljaa salkun kasvaessa olen alkanut uskaltaa tehdä "liian kalliilta" näyttäviä sijoituksia ja myös ostaa yrityksiä jotka eivät ole niitä kaikkein suurimpia tai tutumpia. 

Joskus kurssit nousevat ikään kuin turhaan, yleisen härkämarkkinan mukana. Tällöin ostamisen välttely voi olla fiksua. Joskus taas kurssien taustalla on mielenkiintoinen ja esim. megatrendeihin nojaava kasvutarina. Tänään ostin kahta mielestäni jälkimmäisen kategorian yritystä, jotka ovat varmasti myös nousseet markkinan mukana.

Smart Eye on Tukholman pörssiin listattu silmänliiketeknologiaa kehittävä yritys. Silmänliikkeiden tunnistamista voidaan hyödyntää hyvin monella eri alueella, mutta Smart Eye on erikoistunut autoteollisuuteen. Kuljettajan vireystilan tarkkailuun liittyviä Smart Eyen ratkaisuja on käytössä mm. saksalaisessa autoteollisuudessa ja kiinalaisella Geelyllä. EU:ssa kuljettajan monitorointi tulee pakolliseksi vuonna 2022 joka voi tuoda reilusti lisää bisnestä (vaikka monitorointi voidaan tehdä myös muuten kuin silmänliikkeiden perusteella). Ostin Smart Eyeä tänään n. 1500 euron kokoisen erän kappalehintaan 141,2 SEK.

Neoen on Euronext Pariisiin listattu uusiutuvan energian yhtiö. Yritys on tunnettu aurinko- ja tuulivoimarakentajana mutta viime aikoina myös erittäin kiinnostavan kasvualan eli sähkövarastojen rakentajana. Jälkimmäisessä bisneksessä Neoen tekee yhteistyötä mm. Teslan kanssa. Uskon sekä uusiutuvan energian että energiavarastojen kasvavan valtavaksi bisnekseksi tulevaisuudessa - osin ne jo toki ovat sitä. Ostin Neoenia tänään n. 1500 euron erän kappalehintaan 44,50 e.

Tiedostan että nämä ostot saattoivat tapahtua kasvuosake/teknobuumin huipulta. Samoin ostin näitä siinä vaiheessa kun ovat juuri viime aikoina nousseet reilusti. Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan ennustaa, joten itselleni on tärkeämpää tehdä ensimmäiset ostot nyt ja täydentää myöhemmin tarvittaessa lisää.

tiistai 1. syyskuuta 2020

Konecranes: toinen kierros osinkoja ja uudelleensijoitus

Osakesäästötilini idea oli vuoden alussa ostaa viittä firmaa - jokaista kymppitonnilla - ja sen jälkeen sijoitella osinkoja uudelleen "loputtomiin". Korona tuli ja sotki pakkaa, mutta oikeastaan hyvällä tavalla. Onnistuin myymään ja ostamaan ison osan OST:n sisällöstä parempaan hintaan salkkuun (tässä merkinnässä koostetta).

Viime viikolla OST:lle kilahti yllättävä osinko, vajaat 300 euroa Konecranesilta. Tämä oli mennyt minulta ohi, koska en ole seurannut yhtiön tiedotusta mitenkään erityisesti viime aikoina. 

Kevään puolella olin pettynyt, kun Konecranesilta osinkoa tuli vain 0,65 euroa/osake. Tämä oli merkittävä pudotus viime vuoteen (1,20 euroa), ja johtui tuolloin koronan aiheuttamasta epävarmuudesta. Mistäpä muustakaan!

Nyt sitten viime viikolla osinkoa tuli lisää vielä 0,55 euroa/osake ja lopulta sitä tuli tänä vuonna 1,20 euroa/osake, joka on siis saman verran kuin kahtena edellisenä vuotena. Hieno suoritus koronakriisin keskellä!

Muutenkin Konecranes on noussut kivasti OST:ssä: sen arvo on nyt 13000, eli mukava tuotto kymppitonnin alkusijoituksesta. Tämä summa sisältää nyt uudelleensijoitetut osingot, joista jälkimmäisenkin erän sijoitin tänään takaisin firmaan.

Uskoisin, että saan tuplattua alkuperäisen 10k sijoituksen Konecranesiin seuraavan viiden vuoden aikana, osinkojen uudelleensijoitus huomioiden. Tähän tarvittiin pieni koronaveivi, hyvällä tasolla pysyvät osingot, sekä tulevina vuosina vielä kurssinousua. Mikä tärkeintä, yhtiön liiketoiminta näyttää olevan hyvässä iskussa ja osakekurssikin on vielä tavoitehintoja alempana (esim. Inderesillä tavoitehinta 26 euroa).

maanantai 24. elokuuta 2020

Osto: Boeing Company

Näyttää siltä että markkinat edelleen nousevat vaan teknojen vetämänä, mutta myös muut markkinat ovat nousussa. Yllättävän nopeaa edistystä näyttää tapahtuvan myös rokoterintamalla ja lisäksi on alkanut spekulaatio siitä, että uusin koronaviruksen mutaatio voisi olla vähemmän kuolettava. Tosin koronavirusta osataan jo hoitaa paremmin, eli tämäkin voi olla viime aikojen pienemmän kuolleisuuden taustalla. 

No, tässä ei ole tarkoitus alkaa harrastelijaepidemiologiksi. Oleellisempi pointti on se, mitä odotan tapahtuvaksi osakemarkkinoilla. Uskon, että erinäköisiä droppeja tulee tapahtumaan lähiaikoinakin, mutta yleisempi suunta on edelleen ylöspäin. Valtava elvytys, uusi markkinoille tuleva raha, sekä TINA (there is no alternative) pitävät huolen siitä, että osakkeiden dipatessa ne ostetaan jälleen nousuun. Nousu ei varmasti ole "ikuista" tälläkään kertaa, mutta se voi jatkua yllättävän pitkään.

Osa markkinakommentaattoreista odottelee jo sektorirotaation alkamista teknoista koronan pahasti polkemiin osakkeisiin. Tämä tarkoittaisi rajua nousua tietyillä toimialoilla. Yksi tällaisista aloista on selkeästi ilmailu. Olen pysynyt näistä visusti erossa, mutta on yksi alan yritys jota olen seurannut pidempään. Tämä on jenkkilän - ja itse asiassa koko maailman - ilmailu- ja aseteollisuuden ykkösfirma Boeing Company.

Boeingin toimintaa kuvaillaan yhtiön sivuilla näin:

Boeing is the world's largest aerospace company and leading manufacturer of commercial jetliners, defense, space and security systems, and service provider of aftermarket support. As America’s biggest manufacturing exporter, the company supports airlines and U.S. and allied government customers in more than 150 countries. Boeing products and tailored services include commercial and military aircraft, satellites, weapons, electronic and defense systems, launch systems, advanced information and communication systems, and performance-based logistics and training.

Paras ostonpaikka Boeingissa oli koronakuopan pohjalla, mutta sama koskee toki lähes joka ikistä osaketta. Ajattelen kuitenkin, että Boeing on jatkossakin Yhdysvaltain valtion vahvasti tukema yritys joka hyötyy pitkäaikaisesta ilmailun ja automatisoidun sodankäynnin trendistä.

Ostin tänään 12 kpl Boeing Companyn osaketta hintaa 175,2 dollaria/kpl, eli yhteensä parin tuhannen dollarin potin. Osake heiluu niin villisti, etten ihmettelisi jos pääsisin tankkaamaan toisen kierroksen 20-30 % halvemmalla. Tämäkin sopii, koska pitkän aikavälin case on mielestäni vahva.

maanantai 10. elokuuta 2020

Kaksi putoavaa teknoa uutena salkkuun: Alteryx & Blackline

Viime päivinä on näkynyt erityisen isoja pudotuksia pilvipalveluita tarjoavissa jenkkiyrityksissä. Syy tähän on melko selvä ja kirjoitinkin siitä edellisessä postauksessani. Tekno-osakkeet ovat olleen erittäin kovassa huudossa ja hinnoittelut karanneet käsistä.

Nyt on siis nähty korjausta erityisesti cloud computing -sektorilla.

Ostin tänään kaksi isosti pudonnutta jenkkifirmaa jotka ovat olleet ostoslistallani jo jonkun aikaa. Ostin molempia noin 1500 dollarin potin. Alteryxiä hintaan 110,29 USD/kpl ja BlackLineä 76,62 USD/kpl. Näistä Alteryx on romahtanut vuoden ylimmästä kurssistaan n. 40% ja BlackLinekin reilusti viime päivinä.

Alteryx tarjoaa pilvipalveluna analytiikkaratkaisuja muiden yritysten käyttöön. Alusta on hyvin monipuolinen ja analytiikkaa hyödynnetään liiketoiminnan kaikilla alueilla. Tällainen liiketoimintamalli on hyvä esimerkki "generatiivisesta" (eli sopii moneen tarkoitukseen) ja skaalautuvasta bisneksestä, jonka kasvupotentiaali on huomattava. Tällainen toimiala on tällä hetkellä erittäin kuuma ja siksipä osakkeen hinnoittelu ehti karata käsistä. Osakkeen hinta oli tänään sillä tasolla että uskalsin lähteä mukaan.

BlackLine tarjoaa ratkaisuja jotka automatisoivat yritysten kirjanpitoa. Kirjanpito on selkeästi alue, jossa on automatisoinnilla valtava potentiaali. Itse näkisin, että lähestulkoon kaikki kirjanpidon prosessit voidaan automatisoida jossain vaiheessa kun analytiikka ja koneoppiminen kehittyvät. BlackLine on näissä trendeissä eturintamassa. BlackLinen peräsimessä on edelleen alkuperäinen yrittäjä Therese Tucker, mikä on hyvä merkki kasvupotentiaalin jatkumisesta. BlackLinellä on erittäin nimekkäitä referenssiasiakkaita, mm. Coca-Cola.

Viime postauksessa olin jo sitä mieltä että pysyn ostoksista sivussa jonkun aikaa, mutta nyt kävi näin. Toisaalta on mukavampaa toteuttaa ostot mitkä ovat olleet mielessä pitkään kuin jäädä voivottelemaan tekemätöntä. Edelleen olen tyytyväinen jos kurssilaskua on luvassa, koska näitäkin ostan mielelläni lisää vaikka 30% halvemmalla :)

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Uusi teknokupla vai uusi normaali?

Markkinat takovat suurin piirtein joka päivä uusia ennätyksiä. Indeksejä vetävät ylöspäin uuden talouden yhtiöt. FANGit, FANGMANit, SMARTit, mitä näitä nyt on. 

Näin myös pitkälti omassa salkussa: kehitystä vetää iso potti Microsoftia (yli 20k tässä vaiheessa, tuotto yli 700%), automaatio & robotiikka, tekoäly, ja kaikki muu teknologiaan liittyvä. Jopa Cleantech-ETF on alkanut nousta reippaalla kulmakertoimella.

On monta merkkiä siitä, että jonkinlainen kupla on syntymässä markkinoille. Tässä muutama esimerkki:
  • Indeksit ja etenkin teknofirmat ovat jo korkeammalla kuin ennen koronaviruksen aiheuttamaa keväistä romahdusta. Jotkut osakkeet olivat kalliita jo ennen sitä - nyt ne ovat hyvin kalliita.
  • Uusia sijoittajia tulee markkinoille. Jenkkilästä on kerrottu että elvytys-sekkejä käytetään jopa osakkeiden ostoon. Paremman tekemisen puutteessa uhkapeluritkin ovat siirtyneet kuulemma osakemarkkinoille.
  • Sijoituskeskustelut eri osakkeiden ympärillä keskittyvät hyvin pitkälti FOMO:n (fear of missing out) luomiseen. Kuinka paljon osake X nousee ensi viikkoon mennessä? Keskustelu pyörii hinnan ympärillä, ikään kuin nousu olisi itsestäänselvää. Tästä muuten oli Inderes-podissa hyvä jakso.
  • Teslan, Nikolan ja Nion osakkeet (kaikki sähköautojen valmistajia) nousevat samaan aikaan ja hurjasti. Fundamentit näissä ovat kuitenkin hyvin erilaiset.
Kuplan merkkejä? Ehdottomasti.

Mutta voiko tämä olla sittenkin uusi normaali? Uusi normaali missä raha on halpaa ja teknoyhtiöt hallitsevat maailmaa? Ihmiskunta siirtyy pariksi vuodeksi etämoodiin, ja FANG:it vievät tuottoja kaikilta muilta? 

Varmasti asian voi nähdä näinkin. Osakemarkkinat tunnetusti diskontaavat tulevaisuuden tuottoja. Usein tämä menee yli jompaan kumpaan suuntaan. Jos tulevaisuuden tuottojen diskonttaaminen on liian nopeaa ja odotukset tulevaisuuden kehityksestä nousevat turhan korkeiksi, niin puhutaan kuplasta. Toisaalta taas laskut menevät usein yli, kuten koronaromahduksessa nähtiin.

Missä nyt ollaan menossa? Omasta mielestäni olemme menossa kohti kuplaa, siitä ei ole paljoakaan epäilystä.

Samalla tiedän että markkinoiden suurimmat nousijat ovat (usein miten) yrityksiä joilla menee hyvin ja joiden tulevaisuus on ruusuinen. Kysymys on siitä, että koska kaikki ovat havahtuneet tähän samaan aikaan, tällä hetkellä sijoitusten tekeminen ei välttämättä anna hyvää tuotto odotusta.

Oma ratkaisuni? Sama kuin aina tässä tilanteessa. Kuukausisijoitukset rullaavat ja yritän kerryttää käteiskassaa. Samalla olen tehnyt kuitenkin muutamia ostoja, koska en ole täysin vakuuttunut siitä että "kuplan" huippu saavutettaisiin välttämättä edes lähiaikoina. Nousu voi yllättää pituudellaan.

Jatkossa yritän kasvattaa käteiskassan n. 10% salkusta, joka tekisi 35-40 keuroa. Jos pystyn pitämään FOMOn kurissa, niin tämä ehkä onnistuu loppuvuoden aikana. Jos markkinat korjaavat tätä ennen, niin käteiset toki käytetään sitten halventuneisiin ostoksiin.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Osto: Salesforce.com

Markkinat tuntuvat jatkavan sitkeää nousuaan ylöspäin. Erityisesti tekno-osakkeet ovat vedossa, monen mielestä jo kuplahinnoissa.

Itse olen seurannut monen tekno-osakkeen taivalta ja harmitellut (kuten moni muukin), etten tullut ostaneeksi niitä ajoissa. Muutama onnistuminen on, kuten pari erää Microsoftia vuonna 2012, sekä Facebook, Twitter ja Zalando-ostokset vuonna 2017. Koronakriisin jälkimainingeissa - ja toki jo ennen - nämä ovat nousseet varsin mukavasti.

Nyt sitten tuli pomittua salkkuun Salesforce.com pitkän harkinnan jälkeen. Parin tonnin sijoitus kurssilla 191,17 dollaria. Hinta on korkeahko jos katsoo kurssikehitystä, mutta toisaalta moni muu amerikkalainen digiyritys on karannut huomattavasti korkeammalle koronakriisin jälkimainingeissa.

Millainen yritys Salesforce on? Osalle varmaan jo tuttu firma, mutta tässä lyhyt kuvaus.

Salesforce.com, inc. is an American cloud-based software company headquartered in San Francisco, California. It provides customer relationship management (CRM) service and also sells a complementary suite of enterprise applications focused on customer service, marketing automation, analytics, and application development.

Lyhyesti sanottuna Salesforce tarjoaa välineitä yritysten asiakkuuksien hallintaan. Yrityksen tuote on mukana automaatio ja analytiikka -trendeissä, mikä selittää viime aikaisen menestymisen. Samoilla apajilla toimii moni muukin yritys (SAP, Oracle, Microsoft jne), mutta Salesforcessa pidän siitä, että fokus on kohtuullisen selkeästi rajatussa, mutta samalla isossa globaalissa bisneksessä.

Voi olla että tuli ostettua uuden "teknokuplan" huipuilta tämä :) Mutta aika näyttää...

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Lisäosto Kiina-ETF:ää

Tein n. kaksi viikkoa sitten avausoston Kiina-ETF:ään (ICGA). Tämän jälkeen markkinoilla on ollut myllerrystä ja ostohetkestä erityisesti Kiinan markkinat ovat olleet alamaissa.

Edellisen oston yhteydessä uumoilin että ostot jatkuvat, jos kurssit laskivat. Näin kävi yllättävän nopeasti. Tänään ICGA-ETF oli lähes neljän prosentin laskussa (edellisten laskujen päälle) ja ostin n. tuhannen euron erän kurssiin 5,44 e/kpl.

Tulen jatkossakin tankkaamaan lisää kyseistä ETF:ää jos kurssit laskevat reilusti. Uskon monesta syystä että teknopainotteinen ICGA (Alibaba ja Tencent muodostavat yli 30% indeksistä) tulee pärjäämään pitkällä aikavälillä:
  • Kiina on tekoälyn suurvalta: dataa riittää, sitä kerätään enemmän kuin muualla, ja sitä käytetään liiketoiminnassa (ja toki muuallakin, mutta se on toinen tarina)
  • Kiina on valtava sisämarkkina. Vähän sama etu kuin jenkkilässä.
  • Kiinalaiset osakkeet ovat jääneet jälkeen länsipörsseistä ja varsinkin jenkkilästä. Pitkällä aikavälillä globaali taloudellinen painopiste siirtynee Kiinaa kohti.
Mutkiakin on matkassa Kiina-sijoittajalla. Viimeisimpänä länsivaltojen ja Kiinan poliittinen ja taloudellinen nokittelu. Itse haluan tämän kortin katsoa ja minulla on aikaa odottaa että potentiaali realisoituu.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Lisäsijoitus Evli Pohjoismaat Yrityslaina B

Varsinkin riskisemmät yrityslainamarkkinat kyykkäsivät koronakriisissä komeasti. Ostin melko pohjalta 2000 euron erän Evli Pohjoismaat Yrityslaina -rahastoa. Tämä ostos on nyt noussut 2101 euroon. Koko tuotto on käytännössä riskilisien kaventumista.

Riskilisien kaventuminen on nähdäkseni vielä kesken ja toki tilanne voi vielä pahentuakin. Laitoin tästä huolimatta yhden tonnin lisää tähän rahastoon, koska uskon pohjoismaisten yrityslainojen kohtuullisiin tuottomahdollisiin jatkossakin. Kohtuullisella tarkoitan jotain 0-3 % välissä, eli tämä ei osakesijoitusten kanssa kilpaile. Mutta johonkin niitä ylimääräisiä rahoja pitää parkkeerata :)

Tätä kirjoitettaessa odottelen osakemarkkinoilta jonkinlaista kyykkäystä. Jenkkilässä koronatilanne pahenee ja aiheuttaa jatkossa eriasteisia lockdowneja. Näitä voi tulla muuallakin, kuten viimeeksi Hong Kongissa. Vaikka markkinat eivät enää samalla tavalla virusta säiky, niin lockdownit saattavat tunnelmaa hapattaa. Odotan ostopaikkoja 30 keuron käteiskassan kanssa.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Neles ostotarjous & uusi osto Kiina-ETF:ään (ICGA)

Tämä tapahtui yllättävän nopeasti. Nimittäin ostotarjous Neles:istä! Ruotsalainen Alfa Laval tarjoaa Nelesistä 11,50 euroa osakkeelta (kts. Kauppalehden juttu). Preemio on noin 33%. Nelesin hallitus suosittelee ostotarjouksen hyväksymistä ja uskon että se menee läpi. 

Omassa salkussani tällä uudella hinnalla on Nelesiä n. 1650 euron edestä. Melko pieni potti, mutta voitto se on pienikin voitto! Salkussani tulee tämän jälkeen jatkamaan Metso Outotec lähes 5000 euron arvolla. Näyttääkin siltä, että Neles lohkaistiin yritysostoa varten erikseen, niin nopeasti tämä kävi. Metso Outotec on sen verran isompi kokonaisuus, että saa varmaan jatkaa matkaansa pörssissä.

Tulevan pikkuvoiton kunniaksi tein tänään avausoston iShares MSCI China UCITS ETF:ään (ICGA). Ostin 350 kpl kurssiin 5,93e eli vähän yli 2000 eurolla.

ICGA:ssa on fyysinen replikointi, kustannukset 0,40 % pa. ja osinkojen uudelleensijoitus. Indeksi sisältää kiinan osakemarkkinoista 85%, ml. suuria ja keskisuuria yrityksiä jotka on listattu Shanghain ja Shenzenin pörssseihin.

Momentum on nyt Kiinan osakemarkkinoilla kova. Ylikuumenemisen riskejäkin on väläytelty viime aikoina, ml. Kiinan hallituksen toimesta. Itse näkisin, että Kiinan osakemarkkinoilla on kova potentiaali sekä lähitulevaisuudessa että pitkällä aikavälillä. Siinä missä mm. FANG-osakkeet ovat nousseet valtavasti kymmenen viime vuoden aikana, Kiinan pörssiä vetävät teknoyhtiöt Tencent ja Alibaba eivät ole nousseet vielä ihan yhtä railakkaasti. ICGA-ETF:stä tämä kaksikko muodostaa tällä hetkellä yli 30%.

Veikkaan että volatiliteettiä on luvassa sekä Kiinan että muillakin markkinoilla. Ei yhtään haittaisi, vaikka saisin tätä ETF:ää vielä 20% halvemmalla. Uskon kuitenkin, että Kiinan markkinat ovat yksi lähivuosikymmenien ylisuorittajista. Tähän on monta syytä, mistä vähäisimpiä ei ole Kiinan teknologinen kehitys mm. koneoppimisessa ja viestintäteknologioissa. Kauppasodat ja poliittiset jännitteet tulevat toki haittaamaan tällä saralla, mutta toisaalta Kiinan kotimarkkinat ovat kuitenkin suuret ja kasvavat. Hajautuksen vuoksi haluan olla näillä markkinoilla ehdottomasti mukana.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Konecranes: tämän vuoden osinkojen uudelleensijoitus

Ostin äsken rutiininomaisesti Konecranesia n. 350 euron edestä. Miksi tällainen pikkusumma? :)

Syy ostoon on osakesäästötili ja suunnitelma juoksuttaa "viittä hevosta" kilpaa sen sisällä sijoittamalla osingot uudestaan kuhunkin osakkeeseen. Mikään pakkohan ei olisi näin tehdä, mutta itselleni tämä on mielenkiintoinen kokeilu, jossa pääsee seuraamaan osakkeen kokonaistuottoa yli ajan ilman väliin tulevia veroseuraamuksia.

Konecranesin osinko oli tänä vuonna varsin huono verrattuna aiempiin vuosiin. Koronakriisi leikkasi sen lähes puoleen edellisvuodesta. Uskoisin että tulevina vuosina osinko tulee taas kasvamaan.

OST:n sisäistä kisaa johtaa kuitenkin Konecranes, jonka arvo on yli 11000 euroa. Perää pitää L&T 9000 eurolla. Ihan reilu tämä vertailu ei ole, koska myin ja ostin Konecranesia koronakriisin aikana siten että vältyin suurimmalta romahdukselta. Mutta näillä mennään. Näillä näkymin en ole myöskään myymässä OST:ltä mitään, joten kilpajuoksu saa jatkua markkinavetoisesti ja osinkoja sijoitellen tulevina vuosina.

OST:n kokonaisarvo pyörii tasan 50 keuron hujakoilla, joten koronakriisin yli on menty ilman isompaa tuhoa. Tulevasta kurssikehityksestä on taas hyvin vaikea sanoa. Vaikka tuntuisi luontevalta että kurssien pitäisi laskea koronan jyllätessä, niin jostain syystä (FED/EKP?) globaalit osakemarkkinat tuntuvat nousuvoittoisilta. En uskalla lähteä taistelemaan trendiä vastaan. Käteiskassa on kuitenkin valmiina jos lasku koittaa.

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Avausosto: WisdomTree Artificial Intelligence ETF (WTI2)

Tekoäly on yksi tämän hetken kuumimmista teknologiatrendeistä. Se on ns. "yleiskäyttöinen" teknologia joka tulee olemaan osa lähes kaikkea yhteiskunnan toimintaa. Tämä näkyy myös tekoälyyn panostavien firmojen osakkeissa, jotka ovat lähteneet erityisen napakasti nousemaan kevään koronakuopan pohjalta.

Tiedän, että olen auttamatta myöhässä kun lähden mukaan vasta nyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Esimerkiksi Amazonin osakkeet jäivät minulta ostamatta, vaikka harkitsin asiaa vuosikymmenen varrella moneen kertaan. Aina liian kallista... kunnes huomaatkin että kalleus oli perusteltua!

Ostin tänään WisdomTree Artificial Intelligence ETF:ää (WTI2) 60 kpl hintaan 34,65 eli yhteensä vähän yli kahdella tonnilla. Tämä on tällainen maltillinen avausosto. Tavallaan toivon että kurssit kyykkäisivät, niin voisin ostaa tätä lisää.

Tässä pieni maistiainen ETF:n top-5 omistuksiin:
  • Cerence: "The global industry leader in creating unique, moving experiences for the automotive world. Our expertise is sophisticated A.I., natural language understanding, voice biometrics, gesture and gaze technology and augmented reality."
  • Cadence Desing Systems: "American multinational electronic design automation (EDA) software and engineering services company"
  • CoreLogic: "A leading provider of consumer, financial and property data, analytics and services to business and government."
  • Synopsys: "American electronic design automation company that focuses on silicon design and verification, silicon intellectual property and software security and quality."
  • Ciena Corporation: "Provides network hardware, software, and services that support the transport, switching, aggregation, service delivery, and management of video, data, and voice traffic on communications networks worldwide."
WTI2:sen maajakauma on jenkkipainotteinen (n. 59%), loput pääasiassa Aasiassa. Tekoäly onkin pitkälti Yhdysvaltojen, Japanin ja Kiinan temmellyskenttää. ETF:n kulut ovat 0,40 pa. ja osingot uudelleensijoitetaan.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

2020 / Q2: Uusiin ennätyksiin koronakuopasta nousun jälkeen

Huhhuh, aikamoista vuoristorataa tämä sijoittaminen 20-luvulla :)

Kuten kaikki ovat huomanneet, tämän vuoden kakkoskvartaali oli sijoittajalle varsin erilainen kuin Q1. Vuoden alussa mentiin lujaa alaspäin koronakriisin keskellä, ja palautuminen on ollut lähes yhtä nopeaa, vaikkakin mm. Suomessa kurssit eivät ole palautuneet aivan täysin huippulukemiinsa.

Tässä alkuun Q2 luvut:
  • Uusi sijoitettu pääoma: 1112 €
  • Pääoman kasvu yhteensä (pl. osingot): 53215 € (+18,8 %)
  • Tuotto (pl. osingot): 52103 € (+18,3 %)
Tämä kvartaali oli osaltani melko aktiivista kaupankäyntiä.  Myynnit (Terveystalo, Cargotec, FM & BYND) olivat lähes yhtä suuret kuin ostot (QT Group, Evlin yrityslainarahasto, DXSU + kk-sijoitukset). Tästä syystä kokonaisuudessaan uudet sijoitukset olivat nettona vain tuhannen euron luokkaa. Pääoman kasvu oli silti huikeaa - salkku nousi yli 50 keuroa!

Osakesäästötilin pääoma on Q2:sen aikana sijoitettu jälleen kokonaan osakkeisiin (kts. välikatsaus). OST:n markkina-arvo on tällä hetkellä 49 492 eli hyvin lähellä alkuperäistä 50 keuron sijoitusta. Näillä näkymin en lähde enää OST:tä veivaamaan, vaan annan sen nousta ja laskea markkinan mukana. Osingot on tarkoitus sijoitella salkkuun suunnilleen sitä mukaa kuin niitä tulee - viimeeksi OST:lle tuli Konecranesin ja Cityconin osinkoja.

Salkku on nyt käytännössä all-time-high lukemissa. Markkina-arvo on 336 495 €, mikä on lähes sata tonnia korkeampi kuin hankinta-arvo. Lisäksi osingoista ja myynneistä on tullut nettona vajaa parikymmentä tonnia kaiken kaikkiaan. Alla olevassa graafissa näkyy kokonaiskehitys.





















On hyvin vaikeaa sanoa mitä markkinoilta on seuraavaksi odotettavissa. Koronauutiset - jotka ovat varsin synkkiä - eivät näytä hirveästi heiluttavan markkinoita. Keskuspankeilla on suuri rooli. Itse odottelen jonkinlaista dippiä, mutta koska käteiskassa on nyt n. 30 keuroa, en lähde salkusta myymään mitään. Sen sijaan jos markkinat laskevat reilusti, lähden ostolaidalle.

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Uusi ostos: QT Group

Ostin juuri reilun kahden tonnin hintaisen erän QT Groupia, 75kpl osakkeita kappalehintaan 27,1e.

Tässä lyhyt esittely QT Groupista sijoittajasivuilta (boldaukset omia):

"Qt Group toimii ohjelmistokehitystyökalujen globaalilla kasvumarkkinalla, jonka koko vuonna 2016 on arviolta 10 miljardia dollaria. Qt:n teknologian avulla kehitetään tehokkaita, interaktiivisia ja monialustaisia sovelluksia ja käyttöliittymiä. Niitä käytetään niin pöytäkoneissa, sulautetuissa järjestelmissä kuin mobiililaitteissakin. Kyseessä voi olla vaikka auton IVI-keskikonsolinäyttö, lentokoneen istuimen viihdejärjestelmä, tulostimen kosketusnäyttö tai teollisuuden kone.

Qt on IoT keskiössä. Sulautettujen järjestelmien kasvunäkymät ovat merkittävät: esineiden internet (IoT) tuo älyä kaikkiin käytössä oleviin laitteisiin. Samalla laitteiden käyttäjälle tuottamasta arvosta iso osa tehdään ohjelmistopohjaisesti.

Qt-teknologiaa käyttää yli miljoona ohjelmistokehittäjää maailmanlaajuisesti. Qt:n teknologiaa on käytössä yli 70 toimialalla, ja miljoonissa laitteissa ja sovelluksissa esimerkiksi kulutuselektroniikan, autoteollisuuden, lentokoneteollisuuden ja teollisuusautomaation aloilla.

Qt:n ohjelmistokehitystyökalut on rakennettu avointa lähdekoodia hyödyntäen, ja ne voi ottaa käyttöön kaupallisen tai avoimen lähdekoodin lisenssillä. Laaja avoimen koodin kehittäjäyhteisö tuottaa itsenäisesti osan Qt-teknologiakehityksestä ja tukee siten Qt:n lähes sadan hengen tutkimus- ja tuotekehitysyksikön työtä."

Inderesiltä löytyy QT:stä paljon hyviä videoita ja analyysejä (esim tämä).

Groupilla on äärimmäisen hyvin skaalautuva liiketoimintamalli ja se nojaa IoT:n (Internet-of-Things) megatrendiin. QT:n koodia näkee mm. lähes kaikissa suurimmissa autoteollisuuden tuotteissa ja monessa muussa. Suurin kasvupotentiaali onkin juuri näissä sulautetuissa järjestelmissä eri toimialoilla.

QT Group:in sijoituscase on tyypillinen pienyhtiösijoitus. Iso riski, iso potentiaali. Itse näkisin tässä "ten baggerin" mahdollisuksia. Jos kurssi laskee reilusti nykyisestä, niin saatan sijoittaa toisen parin tonnin erän tähän.

Olen kesälomalla ehtinyt muutenkin miettiä tulevia sijoituksia. Indeksisijoittaminen pysyy edelleen tukijalkana, mutta tulen tekemään myös enemmän harkittuja sijoituksia yrityksiin, joissa odotan suurta kasvupotentiaalia. Tein 2010-luvulla sen virheen, etten ostanut riittävän rohkeasti ja ajoissa "liian kalliita" yrityksiä, eli vaikkapa FANG-firmoja. Tällä vuosikymmenellä tulen ostamaan myös yrityksiä jotka ovat nousukierteessä (kuten QT Group). Lisäksi toki ostan hyviä yrityksiä myös silloin kun vaikkapa koronapandemia runtelee kursseja mielestäni liian alas.

Ostoslistalla uusina ideoina on mm (jos halpenevat tarpeeksi, tai ehkä muutenkin):
- Alibaba
- Salesforce
- LeadDesk
- WisdomTreen Artificial Intelligence ETF

Mitäs muuta tuonne loppuvuoden ostoslistalle voisi laittaa? :)

torstai 25. kesäkuuta 2020

Myin Terveystalon osakkeet - varaudun tulevaan ostosesonkiin

Myin tänään kaikki omistamani Terveystalon osakkeet. Potti ei ollut kovin iso - yhteensä noin 3000 euroa. Myynti toteutui maltillisella viiden prosentin tappiolla.

Myyntiin oli kaksi syytä. Ensinnäkin, kun aikanaan merkkasin Terveystalon osakkeita osakeannista, julkisen sektorin ulkoistukset yksityiselle puolelle olivat vielä merkittävä tulevaisuuden mahdollisuus. Lisäksi vanheneva ja vaurastuva väestö tukee yksityisen terveydenhuollon toimijoiden liiketoimintaa. Juuri nyt eivät Terveystalon prospektit näytä enää niin ruusuiselta. Vasemmistohallitus on tekemässä yksityisen sektorin toiminnasta varsin rajattua ja tämä ei välttämättä muutu aikoihin. Kilpailu on myös kovaa. Terveystalo sai siis mennä.

Toinen syy on käteiskassan kasvatus. Koronan ensimmäinen/toinen aalto jyrää maailmalla ja markkinoilla on viime päivinä oltu hermostuneita. Ja mikäs siinä ollessa - kun edellisestä kuopasta noustiin melkein taas takaisin ennätyskursseihin (NASDAQ teki jo ennätykset). Odotan siis lähiaikoina markkinaturbulenssia ja "toista aaltoa" osakemarkkinoilla. Tällä kertaa lasku (ja sitä seuraava nousu) eivät ole yhtä dramaattisia kuin keväällä. Mutta laskua lienee luvassa.

Olen valmistautunut tulevaan laskuun noin 25000 euron kassalla. Tämä saisi olla vähän isompikin, mutta näillä mennään. Ja jos kurssit tulevat matalammalle pidemmäksi aikaan, niin toki silloin ehtii sijoitella sitten palkkarahojakin kuukausien mittaan.

Voi olla että tämä hätäily on turhaa. Ehkä FED tai joku muu tulee taas hätiin ja pelastaa markkinat... Mutta ei kai näin voi tehdä loputtomiin?

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Osakesäästötili - välikatsaus

Sijoitin heti tämän vuoden alussa täyden 50000 osakesäästötilille ja laitoin 10000 euroa viiteen eri osakkeeseen. Tarkoituksena oli katsella vuosien varrella sijoitella maksetut osingot takaisin kuhunkin osakkeeseen ja katsella kun "viisi hevosta" ottavat mittaa toisistaan. Valitut osakkeet ovat siis UPM-Kymmene, Konecranes, Titanium, Citycon ja L&T.

Kuinkas sitten kävikään? No, korona tuli ja mukana historiallisen nopea dippi maaliskuussa. Kuten olen kattavasti kirjoitellut kevään aikana, OST:n sisältöä tuli veivattua edes takaisin. Lopputuloksena on kuitenkin se, että olen jälleen "all in" alkuperäisessä viidessä osakkeessa.

Veivaamisesta oli hyötyä. Myin kolme osaketta (UPM, Konecranes, Citycon) kokonaan pois maaliskuun 5. päivä, juuri ennen erittäin suurta dippiä. Sittemmin ostelin ne takasin halvemmilla hinnoilla kolmessa erässä.

Näiden treidien avulla OST:n tilanne näyttää varsin hyvältä. Kokonaispääoma on 53 010 euroa eli vähän yli kolme tonnia voitolla.

Yksittäisten osakkeiden tilanteet tässä suuruusjärjestyksessä:
  • Konecranes: 12185 euroa
  • UPM-Kymmene: 11048 euroa
  • Citycon: 10749 euroa
  • Titanium: 9789 euroa
  • L&T: 9153 euroa
Jokaiseen on siis uudelleensijoitettu maksetut osingot. Citycon on poikkeus, koska se maksaa osingot neljässä erässä. Tässä tapauksessa teen uudelleensijoituksen vuoden loppupuolella. Aivan eksaktia tiedettä tämä ei ole, eli ihan eurolleen en ole näitä uudelleensijoituksia seurannut.

Tästä tulee silti mielenkiintoinen "kisa" seurata. Titanium ja L&T ovat vähän takamatkalla kun en tajunnut tehdä niillä koronaveiviä. Katsotaan saavatko pitkällä juoksulla muut kiinni...

Miltäs muilla näyttää OST:t? Voitolla vai tappiolla?

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Uusia ETF:iä Nordnetin valikoimassa, päivitin KK-säästösuunnitelmaa

Kuten moni on jo huomannut, Nordnet lanseerasi monta uutta ETF:ää kuukausisäästöohjelmaansa.

Nordnet myös lanseerasi hiljattain 2,5 euron kuukausikulun tähän, josta kovin moni ei ilahtunut. Ehkä nyt tuli sitten rahalle vastinetta. Itse olen ihan tyytyväinen palveluun vaikka se maksaakin nyt 30 euroa vuodessa, koska sitä tulee käytettyä varsin aktiivisesti. Säästöt merkintäkuluissa ovat huomattavasti tuota kolmeakymppiä suuremat. Näin siis itselläni, ymmärrän jos esim pieniä summia lapselle sijoitettaessa kk-kulu vie turhan suuren prosentin.

Anyway, sitten asiaan. Tuollahan on aivan erinomaisia ETF:iä nyt tarjolla. Mm. suosikki-ETF:äni iSharesin Automation & Robotics ja monia muita teemarahastoja.

Itse käytän kk-säästöohjelmaa salkun kivijalkana. En laita sinne erikoisteemarahastoja vaan isompia indeksejä laajalla markkinahajautuksella. Erikoishankinnat ja osakepoiminnat teen sitten erikseen ja yritän vähän ajauttaa ostoja näissä.

Uusien ETF-lanseerausten mukana minulle tuli mahdollisuus virittää peruspakettia vielä vähän parempaan kuntoon. Otan mukaan kaksi uutta ETF:ää: Lyxorin eurooppalaisiin osakkeisiin sijoittavan ETF:n (LYP6) ja iSharesin kehittyneiden markkinoiden small capeihin sijoittavan ETF:n (IUSN). Molemmissa näissä on yli miljardin rahastopääoma ja suuret rahastoyhtiöt taustalla, eli en näe lopettamista todennäköisinä.

Nämä tulevat aiempien ETF:ieni tilalle, jotka kohdistuivat euroalueen isoihin yrityksiin (DXET) ja eurooppalaisiin pienyrityksiin (DX2J). Näillä uusilla sijoituksilla saan paremmin katettua koko kehittyneiden markkinoiden small-capit ja jatkan silti pieniä sijoituksia euroalueen isompiin firmoihin. Näissä isoissa indekseissä on se mukava juttu, ettei tarvitse juuri miettiä sektoripainotuksia tai muita. Kilpailukykyiset yrityksen vaihtuvat vuosikymmenten saatossa ja indeksisijoittaja saa nauttia kyydistä.

Eri asia sitten miten kilpailukykyinen Eurooppa jatkossa on, mutta se on toinen tarina :) Tässä omassa suunnitelmassani Eurooppa on itse asiassa melko pienellä painolla ja siinä korostuvat enemmän jenkkimarkkinat sekä kehittyvät markkinat.

Muokattu kuukausisijoitusteni (2000 e/kk) jakauma on nyt seuraava:

ETF-kuukausisäästäminen (Nordnet):


  • 600 e/kk: Xtrackers LPX Private Equity Swap UCITS ETF (DX2D). Trackaa 25 private equity firmaa, yli puolet USA:sta, loput muilta kehittyneiltä markkinoilta. Kulut 0.70 pa. Synteettinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 300 e/kk: Lyxor Core STOXX Europe 600 (DR) UCITS ETF (LYP6). 600 Eurooppalaista yhtiötä, large, mid ja small cap. Kulut 0,07% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 300 e/kk: iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF (IUSN). Kehittyneiden markkinoiden small cap markkina-arvopainotteisesti. Lähes 60% jenkkilässä, loput muualla. Kulut 0,35% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.
  • 300 e/kk: iShares Core MSCI EM IMI (IS3N). Kehittyvät markkinat, laaja indeksi. Kulut 0,18% pa. Fyysinen ETF, osingot uudelleensijoitetaan.


Rahastosijoitukset (Seligson):


  •  200 e/kk: Russian Prosperity. Venäjän markkinoille sijoittava aktiivinen rahasto, jolla mainio track record. Tekee villejä swingejä ylös ja alas. Kulut 1,62% pa + 15% tuottosidonnainen.
  •  200 e/kk: Tropico LatAm. Seligsonin kohtuullisen tuore Latinalaiseen Amerikkaan, pääasiassa Brasiliaan, sijoittava aktiivinen rahasto. Kulut 1,47 % pa + 15% tuottosidonnainen.
  •  100 e/kk: Global Top 25 Pharmaceuticals. Seligson valitsee vuosittain 25 johtavaa lääketeollisuuden yhtiötä. Juoksevat kulut yhteensä 0,61% pa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Osakesäästötili jälleen "all in" tilanteessa

Ostin äsken osakesäästötilille takaisin loputkin UPM:n ja Konecranesin osakkeet. UPM:ää tuli 105 kpl hintaan 25,32 e/kpl ja Konecranesia 135 kpl hintaan 19,39 e/kpl.

Molemmat osakkeet ja erityisesti Konecranes ovat halventuneet koronakriisiä edeltävistä huipuistaan. Myin molemmat osakkeet kokonaan pois maaliskuun 5. päivä, mikä oli hyvä liike. Olen ostanut nyt molemmat kolmessa erässä takaisin. Konecranesin myyntihinta tuolloin oli n. 24 euroa ja UPM:n n. 27 euroa eli tämä viimeinenkin erä tuli halvemmalla salkkuun, ja kaksi edellistä erää vielä halvemmalla.

Nyt OST on omalta osaltani jälleen "all in". Jos nyt lähiaikoina alkaa isompi dippi eli koronakriisin "toinen aalto" pörssissä, niin tämä saattaa vähän harmittaa. Ennustaminen on toisaalta erittäin vaikeaa, ja en jaksa asiaa liikaa pohtia. On helpompi olla vaan mukana markkinoilla. OST:n tilanne on nyt melko hyvä (sijoituksissa noin 47 Keuroa) ja minun puolestani se saa välillä laskeakin. Kunhan pidemmän päälle nousee :)