lauantai 31. tammikuuta 2015

ETF-kuukausisijoitukset takaisin rullaamaan pienellä panostuksella

Viimeisen vuoden aikana olen muutamaan otteeseen odotellut korjausliikettä pitkän osakemarkkinoiden nousukauden päätteeksi (kohta 6 vuotta täynnä!). Korjausliike tuntuu karkaavan koko ajan kauemmaksi, koska vastaan taistelevat keskuspankit elvytyspolitiikan avulla. Korkosijoitusten tuotot on puristettu lähelle nollia, jolloin osakemarkkinat jatkavat nousuaan pidempään kuin jos tilanne olisi "normaali". Edellisessä kirjoituksessani ennakoinkin että etenkin euroalueella nousu tulee jatkumaan keskuspankkipolitiikan ansiosta.

Nousu on kuitenkin huteralla pohjalla ja ajoitus tunnetusti vaikeaa. Tästä syystä otin käyttöön omasta näkökulmastani helpoimman, mukavimman ja edullisimman keinon olla mukana sijoittamassa osakemarkkinoille syklin eri vaiheissa - eli Nordnetin ETF -kuukausisijoittamisen.

Tällä kertaa panostus on maltillinen, sillä en pidä nykytilannetta mitenkään parhaana mahdollisena ajoitusmielessä. Haluan silti olla mukana myös syklin yli, sillä en kykene syklien pituutta ennustamaan. Kuukausisijoituksilla osun myös pohjille, kunhan maltan pitää ne juoksemassa yli ajan. Sijoitan jatkossa kuukausittain yhteensä 300 euroa kolmeen ETF:ään (jaolla 50/25/25):
  • IS3N: iSharesin ETF, joka kattaa kehittyvien markkinoiden yritykset varsin kattavasti, sisältäen sekä suuret että pienet yritykset. Kulut ovat erittäin kilpailukykyiset eli 0,25% pa, ja osingot uudelleensijoitetaan. Kehittyvät markkinat ovat olleet pitkään alisuoriutujia, ja edelleen pidän järkevänä sijoittaa niihin (vrt. esim. lisäsijoitukset jenkkimarkkinoille).
  • DXET: DB X-trackersin klassikkotuote, joka on ollut erittäin edullisesti hinnoiteltu (kts. aiempia mietteitä täältä). Sittemmin tasan 0%:in hallinnointipalkkio on nostettu 0,09%:iin, mutta kallista tämä ei ole vieläkään! DXET sijoittaa eurooppalaisiin suuryhtiöihin, tarkemmin EURO STOXX 50 -indeksiin, ja osingot uudelleensijoitetaan.
  • DX2J: Tämä ETF täydentää edellä mainittua, sillä se sijoittaa eurooppalaisiin pienyhtiöihin (MSCI Europe Small Cap Index). Hallinnointi 0,40% ja tässäkin sijoitetaan osingot uudelleen.
Tämä 300 euron panostus kuukausittain mahdollistaa minulle samaan aikaan käteiskassan kasvattamisen, jolloin voin varautua mahdolliseen tulevaan dippiin. Seurataan tilannetta, tästä vuodesta voi tulla hyvinkin mielenkiintoinen!

torstai 22. tammikuuta 2015

EKP avasi rahahanat - osakemarkkinoille nousua?

Otsikon kysymys kävi varmasti monen mielessä kun EKP ilmoitti omasta QE-ohjelmastaan eli velkaelvytyksestä (kts. Arvopaperin uutisesta yksityiskohdat). Ohjelma tarkoittaa käytännössä 60 miljardin euron kuukausittaisia ostoja euromaiden velkakirjojen osalta ja se kestää syyskuun 2016 loppuun.

Mitä tämä tarkoittaa sijoittajalle? 

No ainakin asuntosijoittajalle (tai velalliselle) se tarkoittaa hyvää. Korot tulevat pysymään "nollassa" hyvin pitkään eli raha on halpaa. Osakesijoittajalle euroopan oma QE on myös todennäköisesti hyvä asia, ainakin lyhyellä aikavälillä. Tämä tarkoittaa nimittäin sitä, että osakkeet ovat edellen houkutteleva sijoitusluokka verrattuna lainoihin. Tämän päivän osakekurssireaktiot Euroopan markkinoilla ja esim OMX-H:ssa olivat myös varsin positiivisia.

Itse odotan, että eurooppalaisten ja suomalaisten osakkeiden alisuoriutuminen verrattuna esim. USA:n markkinoihin tulee korjautumaan hieman. Tämä tulee myös toki sitä kautta että euron kurssin alenuttua vientikilpailukyky paranee. Oma salkkuni on siinä asennossa, että nämä QE uutiset eivät aiheuta toimenpiteitä. Suomiosakkeet ovat isolla painolla salkussani, ja ehkä pitkästä aikaa sieltä on odotettavissa hyviä tuottoja.

Pidempi aikaväli on sitten erikseen. Korjataanko elvytyksellä Euroopan rakenteelliset ongelmat? Tuskimpa...

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ajatuksia vuodelle 2015

Uusi vuosi, ja aika heittää ilmoille ajatukset vuoden 2015 kehityksestä. Kertasin hetki sitten vuodelle 2014 tekemäni vastaavat (kts. postaus). Vuoden 2014 odotukset toteutuivat melkolailla siten kuin ajattelinkin, poislukien korkomarkkinoiden mainiot tuotot ja Venäjän markkinoiden kriisi.

Nyt heitän vastaavat ennustukset ilmoille tälle vuodelle. Aluksi sanottakoon, että näillä pohdinnoilla on lähinnä viihdearvoa. Mutta kun itseäni sattuu maailmantalous ja sijoittaminen kiinostamaan, niin kirjoitellaan kuitenkin! Toisekseen, vuosi 2015 näyttäytyy harvinaisen epäselvänä, ainakin minulle. Osakemarkkinoiden noususuhdanne länsimarkkinoilla on kestänyt varsin pitkään ja korkomarkkinoilla vallitsee erikoinen tilanne "nollakorkoineen". Lisäksi Venäjä-kuvio voi tuottaa vielä yllätyksiä. Näistä huolimatta heitän nyt mahdollisimman vahvat näkemyksen, niin ainakin voi sitten kirjata missä meni pieleen :)

Kehittyneet korkomarkkinat: Nyt on tiedossa turbulenssia erityisesti euroopan lainamarkkinoille sijoittaville. EKP avaa rahakoneen ja se voi parantaa korkorahastojen/ETF:ien tuottoja vuoden aikana. Nollakorkopuheesta huolimatta euroalueen valtionlainat eivät ole faktisesti nollassa, vaan puolen prosentin ja parin prosentin välillä maasta riippuen (esim. Saksa 10-vuotinen 0,49%, Italia 1,87%). Jos EKP aloittaa valtionlainojen osto-ohjelman elvytysmielessä, voidaan näistäkin koroista tulla vielä alaspäin. Pohja kuitenkin häämöttää, joten itse en tässä markkinatilanteessa lähde enää sijoittamaan euroalueen lainoihin. USA:n lainamarkkinat ovat sitten vielä selkeämpi case. Ohjauskorot lähtenevät nousuun hyvin pian, ja markkinatilanne ei suosi korkosijoittajaa.

Kehittyvät korkomarkkinat: Kehittyvillä korkomarkkinoilla nähdään tyypillisesti turbulenssia kun kehittyneen maailman korot kääntyvät nousuun. Tämä siitä syystä, että vähempiriskisten korkosijoitusten (esim. USA) tuottoa verrataan kehittyviin markkinoihin, joissa mm. maksamattajäämisriskit ovat korkeammat. Omassa salkussani olevan kehittyvien markkinoiden korkoihin sijoittavan DXSU-ETF:än keskimääräinen kuponkikorko on 4,8%. Tämä on melkoisen pieni verrattuna mm. USA:n 10-vuoden valtionlainan tasoon (joka kohta nousee ylöspäin). Kehittyvien markkinoiden tämän hetkinen korkotaso ei houkuttelekaan sijoittamaan, vaan uskon että suunta näissä koroissa on jo tänä vuonna ja seuraavina vuosina ylöspäin, ja samalla tuotot alaspäin. Oma suunnitelmani on lisätä DXSU Nordnetin kk-säästöihin siinä vaiheessa kun se alkaa tosissaan halpenemaan. Kiirettä asian suhteen ei ole. 

USA: Jenkit jatkavat maailmantalouden veturina. Viime vuoden alussa ennustin, että viimeistään vuonna 2015 kurssi kääntyy alaspäin. Mutta nyt näyttää siltä sekä taloudessa että jenkkien osakemarkkinoilla tulee olemaan "one more year". Itselläni on sijoituksia jenkeissä ihan mukavasti (n. 9 % salkusta IJS-ETF:ssä joka on kohta tuplannut arvonsa, sekä suhteellisen isot suorat sijoitukset Microsoftissa ja Goldman Sachsissa). Tästä syystä en todennäköisesti tule tekemään jenkkeihin lisäsijoituksia, koska uskon seuraavien pohjien olevan hyvin mahdollisesti nykykursseja alempana. Nämä seuraavat pohjat ovat sitten joskus 2016-2018 välillä, ja siinä vaiheessa toivottavasti olen hereillä ja tekemässä lisäsijoituksia.

Eurooppa, Suomi: Eurooppa ja Suomi ovat pulassa. Taantuva talous, euron ongelmat ja vanheneva väestö eivät ole herkkua osakesijoittajalle. Nämä tietysti ovat näkyneet kursseissa verrattuna esim. USA:n menoon. Eurooppaan (ja sitä myöten Suomeen) saadaan tänä vuonna lisää ahdistusta, jos Kreikan velat lähtevät järjestelyyn tai radikaaleimmassa skenaariossa Kreikka eroaa eurosta. Toisaalta EKP valmistautuu omaan versioonsa QE:stä, ja aloittaa elvytyksen. Korkomarkkinat tulevat olemaan vielä pitkään nollissa, joten osakemarkkinat ovat niin Euroopassa kuin Suomessakin ainut varteenotettava sijoituskohde. Olen jonkun verran tehnyt ostoksia näillä markkinoilla viimeisen vuoden aikana. Nyt alkuvuodesta pyrin kasvattamaan kassaa, mutta näkisin että tulen sijoittamaan Euroopan markkinoille tämän ja seuraavien vuosien aikana sopivissa paikoissa.

Kehittyvät markkinat: Kehittyvät markkinat ovat olleet viime vuosina alamaissa. Tänä vuonna, öljyn hinnan laskettua, uskon että kehittyvät markkinat pärjäävät vaihteeksi hieman paremmin. Itselläni sijoituksia kehittyviin markkinoihin on riittämiin (n. viidennes salkusta), joten näkemyksestäni huolimatta juuri nyt suuriin lisäostoihin ei ole aihetta. Saatan ottaa jossain vaiheessa vuotta kk-sijoitukset kehittyvien markkinoiden indekseihin takaisin, jos markkinakehitys antaa aihetta (esimerkiksi jos kurssit lähtevät odotuksieni vastaisesti halpenemaan).

Venäjä: Loppuun vielä jokerikorttina Venäjä-case. Osto-ohjelmani Seligson Russian Prosperityyn pyrki hyödyntämään RTS-indeksin pohjakosketuksen, mutta ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö venäjän markkinat romahtaisi tänä vuonna vielä alemmaksi. Öljyn hinta, ukrainan tapahtumat ja pakotepolitiikka tulevat vaikuttamaan tähän. Oma näkemykseni on nyt varovaisen optimistinen. Uskon että pohjat nähtiin joulukuun puolessa välissä ja hidas toipuminen tilanteesta alkaa. Jos näin ei ole, niin osto-ohjelma toki jatkuu suunnitelmien mukaan.

Näillä ajatuksilla tähän vuoteen!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uutta sisältöä salkkuun (Adidas AG, ARCP)

Vuosi 2015 käynnistyi ja jostain syystä ostonappi alkoi välittömästi kutittamaan. Ehkäpä suunnittelemani pelikassan kasvatus tuntuu vain liian tylsältä :) Yhtä kaikki, tänään tuli tehtyä kaksi ostoa: Adidas AG:ta uutuutena salkkuun (ostin reilun tuhannen euron eränl)  ja lisäosto ARCP:hen myös noin tonnilla.
 
Adidas on Niken ohella maailman huipulla urheiluvaatteissa, -varusteissa ja -kengissä. Adidaksen tuotemerkin tuntevat varmasti melkein kaikki, ja lisäksi Adidas omistaa Reebokin aiemman yritysoston kautta. Adidaksen ostaminen on kummitellut mielessäni siitä asti kun viimeeksi lisäsin salkkuun Volkswagenia ja kommenteissa tuli esille myös hyvä oston paikka Adidaksessa (kts. merkintä). Molemmat näistä yrityksistä ovat saksalaisen teollisuushistorian klassikoita ja uskon yritysten tuotteiden säilyvän maailman huippubrändien joukossa pitkälle tulevaisuuteen. Itse asiassa niin pitkälle kuin oma salkkuni on olemassa, eli hyviä buy & hold -sijoituksia!

Adidas on viime aikoina kärsinyt venäjän markkinoiden heikkoudesta (Venäjä on Adidakselle tärkeä markkina), sekä kovasta kilpailusta jenkkimarkkinoilla. Tämä on heijastunut osakekurssiin varsin selvästi. Alla olevasta kuviosta näkyy viimeisen 5 vuoden kehitys osakekurssissa (klikkaa kuva suuremmasksi). Huipuilla käytiin 2013 lopussa vähän yli 90 eurossa ja siitä on tultu melko rajusti alas tämän päivän 55-56 euroon.












Jos taloudellisia lukuja mietitään, niin ensiksi tulee tietysti mieleen osinko. Tällä rintamalla näyttää hyvältä, sillä Adidas AG:n osinkohistoria näyttää mukavan nousujohteiselta (kts. taulukko alla).


2006
0.42 EUR
2007
0.50 EUR
2008
0.50 EUR
2009
0.35 EUR
2010
0.80 EUR
2011
1.00 EUR
2012
1.35 EUR
2013
1.50 EUR

Adidaksen liikevaihto sekä liikevoitto ovat olleet nousussa viimeiset viisi vuotta melko tasaista tahtia, tasaantuen vuosille 2012 ja 2013. Vuoden 2014 luvut eivät ole vielä valmiina, mutta todennäköisesti ne tulevat olemaan hieman 2013 vuotta huonompia. Tämä heijastelee viime aikojen vaikeuksia ja tästä syystä osake onkin alennuksessa. Toisaalta, Adidas tiedotti omien osakkeidensa osto-ohjelmasta viime syksynä, koska pitää osakkeita aliarvostettuina. Tästä on toki vaikeaa sanoa sen enempää, sillä omien osakkeiden osto-ohjelmat eivät aina ole hyvin ajoitettuja. Yhtä kaikki, uskon että pitkällä tähtäimellä Adidaksen tulos ja tätä myöten myös osingot ovat nousu-uralla.

Adidaksen lisäksi tein myös toisen oston. Ostin lisää ARCP REIT:iä joka romahti hiljattain epäonnisesti juuri ostoni jälkeen kirjanpitoepäselvyyksien vuoksi. Tällä hetkellä ARCP:t ovat salkussani miinuksella parikymmentä prosenttia, ja lisäosto loiventaa hieman keskihankintahintaa. ARCP (American Real Estate Capital Properties) on mielenkiintoinen ja agreessiivinen peluri jenkkien REIT-markkinoilla, ja omistan sitä osittain spekulatiivisessa mielessä. Tällä hetkellä ARCP on maksanut minulle 10 dollarin kuukausittaista osinkoa ja nyt kun ostin lisää toisen samankokoisen setin, "kuukausirahani" tästä osakkeesta tuplaantuu 20 dollariin kuussa. Ehkä tulevaisuudessa osinkovirta tästä vielä kasvaa.

Rahoitin ARCP:n lisäoston myymällä RWX REIT-ETF:än. Tein RWX:llä yli 8 % myyntivoiton, joka on varsin mukavasti alle 3 kuukauden omistuksesta. RWX:n myynti johtuu siitä, että tulin lopulta siihen tulokseen, että VNQI (Vanguardin kansainvälisille REIT-markkinoille sijoittava ETF) on minulle parempi indeksituote, sillä sen hallinnointipalkkio on huomattavasti alhaisempi kuin RWX:llä (0,27 pa. vs 0,59 pa.). Tämä ero tulee olemaan iso tekijä pitkän aikavälin tuotoissa. Ostan VNQI:tä todennäköisesti tänä vuonna myöhemmin. Samoin VNQ (Vanguardin jenkki-REIT-markkinoille sijoittava ETF) on tähtäimessä jossain vaiheessa.

Näiden ostojen myötä uskoisin että vuoden alun intoiluni hieman rahoittuu, ja pääsen kerryttämään käteiskassaa suunnitelmieni mukaan. Ainakaan tällä hetkellä mielessäni ei ole mitään tiettyä ostokohdetta, mutta tunnetusti asiat voivat muuttua nopeastikin :)

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 tilinpäätös

Vuosi 2014 on paketissa ja pieni katsaus menneeseen on paikallaan. Mennyt vuosi oli sijoitustoimintani kannalta kokonaisuutena lopulta melko laimea, vaikka hyvin mielenkiintoisia liikkeitä tulikin vuoden aikana tehtyä. Seuraavassa avainluvut ja hieman tarinaa niiden takaa.

Uusi sijoitettu pääoma vuoden 2014 aikana: 5646 euroa / 471 euroa kuukaudessa

Uusi sijoitettu pääoma jäi melko pieneksi, johtuen mm. alkuvuodessa tapahtuneesta suomi-salkun siivouksesta (13 Keuron edestä myyntejä). Tähän liittyen esimerkiksi Stockmannin myynti vaikuttaa jälkäteen hyvältä päätökseltä. Yleisesti ottaen suhteellisen maltillinen sijoitustahti liittyy erinäisiin arjen investointeihin ja niiden rahoitustarpeeseen. 471 euron sijoitustahti kuukautta kohti onkin koko blogihistoriani pienin luku! Jatkossa ennakoin että sijoitustoimintaan on käytettävissä huomattavasti enemmän rahaa.

Pääoman kasvu yhteensä: 10608 euroa (9,3 %) 
Tuotto: 4962 euroa arvonnousua, 1633 euroa osinkoja (verojen jälkeen)

Maltillisesta sijoitustahdista huolimatta salkun pääoma kasvoi mukavasti, yhteensä yli 10000 euroa, josta puhdasta arvonnousua oli melkein puolet. Lisäksi vuonna 2014 sain ennätysosingot, 1633 euroa verojen jälkeen. Vaikka salkustani iso osa on sijoitettu osingot uudelleensijoittaviin instrumentteihin, on pieni kasvava osinkovirta silti mukava juttu. Ajatuksena on, että joskus hyvin kaukana tulevaisuudessa osingot voivat muodostaa keskeisen osan tuloistani.

TWR-tuotto: 7,1%

Time-weighted rate of return -menetelmällä laskettu tuotto oli ihan kohtalainen, eli 7,1 %. Vertailun vuoksi vuonna 2013 tuotto oli hieman pienempi 5,6 %, eli parannusta tuli tuottorintamalla. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen salkun suoritukseen. Tasaista ja varmaa.

Alla on kuvattu sijoitusteni arvonkehitys vuodesta 2008 lähtien. Salkun markkinahinta on tällä hetkellä reilut 124 000 euroa ja hankintahinta n. 97 000 euroa. Realisoimatonta arvonnousua on n. 28 %, euroissa n. 27 000 euroa. Lisäksi olen tietysti saanut historian aikana osinkoja ja tehnyt sekä voitollisia että tappiollisia myyntejä. Alla olevassa kuvassa nämä eivät näy, mutta olen pitänyt laskelmaa yllä ja päivittänyt sen blogin oikean laidan palkkiin "realisoitunut tuotto" kohtaan. Tämä tuotto on tällä hetkellä nettona reilut 4000 euroa. Rikastumaan en ole siis päässyt tuottomielessä, mutta olen kuitenkin saanut kasvatettua salkkua ihan mukavasti vuosien varrella.




















Salkun allokaatio on kuvattu alla, ja se noudattelee hiljattain uudistetun tavoitellokaationi kategorioita. Tähän liittyen muutin sijoitusten raportointia blogin oikean laidan seurantaan. Nyt sijoitukset on kategorioitu viiteen kategoriaan ja näihin liittyvät sijoitusinstrumentit (ETF:t, rahastot, jne on kerrottu kunkin kategorian alla). Ainoastaan osakkeita en raportoi yksitellen, koska siitä tulisi turhan pitkä lista. Osakesalkkua olen avannut useissa yhteyksissä muuten.
























Sijoitusvuosi 2015

Alkaneelta vuodelta odotukseni ovat hieman ristiriitaiset. Kurssinousut ovat jatkuneet jo niin pitkään monilla markkinoilla, että tarkoitus on ainakin aluksi säästää 10000 euron pelikassa tulevaisuuden ostotilanteita varten (kts. ajatuksia tästä). Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden alussa sijoitukset ovat lähinnä käteiskassa kasvatukseen ja uudet sijoitukset sitten sijoittuvat lopummalle vuotta, mahdollisesti halventuneisiin hintoihin. Ajoitus on vaikea laji, mutta ainakin voin varautua tulevaan käteiskassan avulla. Seuraan tämän karttumista "salkunseuranta" -palkissa blogin oikeassa reunassa. Tällä hetkellä käteiskassa on vain 1300 euroa, mutta otaksuisin että saan kasvatettua sen kesään mennessä kymppitonniin. Katsotaan miten käy, voihan olla että markkinoilla avautuu houkuttelevia ostotilanteita ennen sitä.

Menestyksekästä sijoitusvuotta 2015!