torstai 31. joulukuuta 2020

Osakesäästötili: loistava ensimmäinen vuosi takana, tuotto +30%

Talletin tämän vuoden alussa täydet 50k osakesäästötilille, jonka sijoitin saman tien täysmääräisesti markkinoille. Alussa oli pientä säätöä sopivien osakkeiden valinnassa, mutta lopulta päädyin sijoittamaan 10k tasasummat UPM:ään, Konecranesiin, Titaniumiin, Cityconiin ja L&T:hen.

Ajatuksenani OST:llä on osta-ja-pidä strategia ja osinkojen uudelleensijoitus. OST on minulle eräänlainen muusta salkusta eristetty laboratoriokoe siitä, miten salkkua voi kasvattaa hyvillä osingonmaksajilla.

Vuosi 2020 kuitenkin oli hyvin erilainen kuin kukaan osasi aavistaa. Koronaviruksen myötä keväälle osui kaikkien aikojen nopein laskumarkkina ja myös kaikkien aikojen jyrkin palautuminen. Osta-ja-pidä strategiani mureni kevään paniikkitunnelmissa ja sorruin treidaamaan ja ajoittamaan. Myin valtaosan OST:stä alkukeväästä ja ostin salkun jälleen täyteen toukokuun puoleen väliin mennessä.

Spekulointi ja ajoittaminen onnistui tässä tapauksessa loistavasti, vaikka toisinkin olisi voinut käydä. Lopputuloksena on nyt se, että OST:n pääoma on noussut 65059 euroon eli nousua vuoden aikana on reilut 30%! Tulos on monin verroin parempi kuin uskalsin odottaa ja voittaa vertailuindeksin eli OMX Helsinki GI:n (indeksi jossa osingot mukana) lähes tarkalleen kaksinkertaisesti! Alla Nordnetista otettu kuvankaappaus vuoden kehityksestä ja vertailuindeksistä.



























Kuten kuvasta näkyy, onnistuin salkun osittaisella tyhjentämisellä välttämään pahimman koronakuopan. Tärkeä osa ylituotosta on kuitenkin syntynyt loppuvuoden mittaan, kun mm. Konecranes ja Citycon ovat lähteneet kunnolla elpymään. Tein lisäksi joulun alla vielä yhden vaihdon OST:lle, kun korvasin L&T:n Fortumilla, joka lähtikin vielä ihan hyvään nousuun oston jälkeen.

OST:n tilanne näyttää viiden osakkeen osalta suuruusjärjestyksessä tältä:
  • Konecranes 15685 e: Konecranes on noussut tänä vuonna markkinoiden nopean koronakuopasta elpymisen takia, mutta erityisesti Cargotecin kanssa toteutuvan yhdistymisen myötä. Konecranesin omistajille tulevat lisäosingot pääsen sijoittamaan kätevästi verottomasti OST:n sisällä.
  • Titanium 14504 e: Titaniumia en myynyt lainkaan vuoden alun oston jälkeen, joten toteutunut kehitys (mihin sisältyy osinkojen uudelleensijoitus) on aivan loistava tulos. Jatkossakin odotettavissa on hyviä osinkoja, joten uskon Titaniumin olevan hyvä sijoitus myös tulevina vuosina.
  • Citycon 12704 e: Cityconin osalta koronapandemia ei tiputtanutkaan kauppakeskusten vuokratuottoja niin paljon kuin pelättiin. Citycon on äskettäin ilmoittanut laajentavansa toimintaansa vuokra-asuntomarkkinoille joissa se hyödyntää kauppakeskusten läheisyydessä olevaa rakennusoikeutta. Uskon tämän olevan hyvä liike joka auttaa kasvattamaan osinkovirtaa jatkossa.
  • UPM 12340 e: UPM on mukana "biotaloudessa", joka on sanomalehtipaperia lukuun ottamatta kasvuala. UPM:llä on loistava track record osinkojen kasvattamisessa 2009 vuodesta lähtien. Vuoden 2020 osinko oli samalla tasolla kuin 2019 maksettu, mutta jatkossa uskon kasvuvaihteen taas löytyvän globaalin talouden elpyessä.
  • Fortum 9614 e: Fortumia ei voi jättää väliin kun "osinkokoneista" puhutaan. Osinkovirran lisäksi Fortum on mielenkiintoinen yritys tulevaisuudessa enenevässä määrin tarvittavan kaasuvoiman takia, joka toimii siirtymäkauden ratkaisuna mm. vetytalouteen. Fortum on mukana toki myös näissä tulevaisuuden energiaratkaisuissa.
Tällainen oli siis OST:n ensimmäinen vuosi. Kuten kirjoitin ja alussa, vuosi ylitti kaikki odotukseni. Toista yhtä hyvää ei liene tiedossa, mutta tämä ei haittaa. Yritän nyt rauhoittaa jatkossa OST:n pelkästään osinkojen uudelleensijoitteluun, jokaiseen yritykseen sen verran mitä osinkoja mistäkin irtoaa. Osalla yrityksistä on reipas etumatka, mutta esimerkiksi kymmenen vuoden päästä Fortum voi olla kirinyt tuolta pohjalta reippaasti eteenpäin ja jonkun muun ohi. Mielenkiintoista seurattavaa tulevina vuosina!

Palaan koko salkun osalta erillisellä päivityksellä loppuviikosta. Tätä odotellessa toivottelen kaikille hyviä (ja koronaturvallisia) uuden vuoden juhlia! :)

maanantai 14. joulukuuta 2020

Viimeinen joululahja: Nanoform Finland

Vaikka oli tarkoitus jo laittaa sijoitukset jäähylle joulukuun ajaksi, niin nyt sitten jatkoin kuitenkin ostelua :)

Kaksi edellistä ostosta kohdistuivat First North -listan yhtiöihin ja sama meno jatkuu edelleen. Ostin äsken 300 kpl Nanoformin osakkeita hintaan 4,85e/kpl.

Tämä sijoitus on äärimmäisen spekulatiivinen. Kuten aloittelevissa bioteknologiayrityksissä yleensäkin, myös Nanoformissa on erittäin suuri upside jos kaikki menee hyvin, mutta samalla myös riski epäonnistumisesta.

Nanoformista tekee mielestäni mielenkiintoisen heidän tuotteensa skaalautuvuus toimialalla. Keskeinen innovaatio liittyy nanoteknologiaan (kuten nimestä voi päätellä) ja erityisesti lääkkeiden imeytyvyyteen ja tehokkuuteen. Tässä jo pari vuotta vanhassa jutussa on avattu teknologiaa kansantajuisesti.

Pari sitaattia jutusta:

Yksinkertaistaen kyse on menetelmästä, joka pienentää molekyyliryppäitä eli partikkeleja niiden kemiallisten ominaisuuksien kärsimättä.

Menetelmällä on mahdollista parantaa lääkkeiden tehoa: pienemmät lääkepartikkelit liukenevat helpommin ja ne myös mahtuvat paremmin paikkoihin, joihin niiden vaikutus halutaan kohdistaa.

Nanoformin teknologialla voitaisiin siis parhaimmillaan parantaa lääkkeiden kulkeutumista fysiologisesti haluttuihin kohteisiin ja tällä tavalla mm. pienentää sivuvaikutuksia ja parantaa lääkkeiden tehoa (Nanoformin sivuilla löytyy erilaisia use caseja).

Salkussa on nyt sopivasti lisätty riskiä joulun alla kolmikon Detection Technologyn, LeadDeskin ja Nanoform myötä! Lupaan (yrittää), että loppuvuoden aikana ostonappi pysyy piilossa :)

torstai 10. joulukuuta 2020

Yksi OST-hevonen vaihtoon: L&T vaihtui Fortumiin

Olen ollut tähän mennessä erittäin tyytyväinen osakesäästötilin tuottoon tänä vuonna. 50k alkusijoitus on kohonnut yli 62 keuroon. Teen tästä vuoden lopussa tarkemman wrap-upin, mutta näyttää siltä että OST:llä oleva suomisalkkuni päihittää kirkkaasti kotimaisen indeksin.

Yksi osake on hieman mietityttänyt. Lassila & Tikanoja tekee tasaisen varmaa bisnestä (ja osinkoa), mutta olen alkanut epäillä että löydän parempia pitkän aikavälin "osinkokoneita" ja arvonkasvattajia. Vaihdoin tästä syystä L&T:n tänään Fortumiin. Uskon että pitkällä aikavälillä Fortum maksaa hyvää osinkoa ja osakekurssissakin tulee olemaan nousuvaraa.

L&T lähti myyntiin kurssilla 13,38 e/kpl ja Fortum ostoon 18,46 e/kpl. Myynti- ja ostosumma oli vähän päälle 9000 euroa.

OST:llä on tämän vaihdon jälkeen edelleen viisi "hevosta". Salkkua tarkastellessa näkee hyvin että osa sijoituksista on jo ottanut selkeää kaulaa toisiin. Jokaisen osakkeen osingot sijoitetaan aina samaan osakkeeseen, joten tästä näkyy hyvin sekä arvonnousu että osinkojen kumuloituminen. Tässä OST:n sijoitukset suuruusjärjestyksessä:

  1. Konecranes: 15216 euroa
  2. Titanium: 13720 euroa
  3. Citycon: 12752 euroa
  4. UPM: 11672 euroa
  5. Fortum: 9008 euroa

Saa nähdä minkälainen tilanne on 10 vuoden päästä :) 

Omissa toiveissa on että OST:n sisältöön ei tarvitse paljoa kajota enää osinkojen uudelleensijoittamisen lisäksi. Konecranes tulee toki vaihtamaan nimeään Cargoteciksi tai joksikiin muuksi yrityskaupan myötä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Osto: LeadDesk

Edellisen Detection Technology -oston jälkeen ostoslistani oli jo melkein tyhjennetty. En näköjään saa mielenrauhaa ennen kuin kaikki muutkin listan ostot on tehty. Viimeisenä (toivottavasti) ostona ennen joulua tein vielä pienen 50 kpl sijoituksen LeadDeskiin (ostohinta reilut 1200 euroa).

LeadDeskin keskeinen tuote on pilvipalvelu joka tehostaa ja automatisoi myyntiä ja asiakaspalvelua. Skaalautuvuus on tällaisilla tarjoamilla periaattessa erittäin hyvä. LeadDesk on tosin tehnyt useita yritysostoja tänä vuonna, joiden integrointi ottaa aikaa. Jos nämä onnistuvat hyvin, niin yrityksen kasvutarina jatkunee menestyksekkäänä.

Ostopäätöksen LeadDeskiin sinetöi lopullisesti Inderesin tekemä LeadDeskin toimitusjohtajan haastattelu. Sain sellaisen vaikutelman, että kasvuhaluja ja kunnianhimoa riittää, mutta jalat ovat tukevasti samalla maassa. Lisäksi tuore kasvuryritys tuntuu huomioivan sijoittajat erittäin hyvin.

Detection Technology ja LeadDesk ovat molemmat FirstNorthissa listattuja pienyrityksiä. Hyvin riskisistä sijoituksista on siis kyse. Yritän näiden osalta harrastaa kärsivällisyyttä ja ostan mahdollisesti molempia toiset erät lisää jos erittäin hyvä ostopaikka ilmenee jossain vaiheessa.

Nyt, vihdoinkin, yritän vetäytyä sijoitushommista joulurauhan pariin :)