torstai 5. marraskuuta 2020

Osto: Teladoc Health

Jenkkien vaalirintamalla näyttää samalla selkiytyvän Bidenin täpärä voitto ja Trumpin kampanjatiimin tulosten haastaminen. Ei siis kovin yllättävää. Osakemarkkinat ovat reagoineet vaalien aikaan positiivisesti, ilmeisesti senaatin jäädessä republikaaneille joka tarkoittaa USA:ssa verojen pysymistä matalalla jatkossakin ja yritysmyönteistä politiikkaa.

No, se politiikkakatsauksesta ja nyt asiaan.

Tein pienen avausoston erittäin mielenkiintoiseen yritykseen nimeltään Teladoc Health. Ostin 5 kpl osaketta hintaan 207,2 dollaria/kpl.

Teladoc Health tarjoaa laajaa kattausta virtuaalista terveydenhuoltoa globaalisti. Hiljattain Teladoc yhdistyi markkinoiden kakkosyrityksen Livongon kanssa, joka ennestään edisti yrityksen johtoasemaa markkinoilla. Teladocin liiketoiminta on myös ollut erittäin kovassa kasvussa viime aikoina.

Kyseessä on pandemian takia massiivinen kasvuala ja tätä osaketta olisi tietenkin pitänyt tajuta ostaa esim. viime vuonna. Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, joten näillä mennään. Sinänsä uskon että virtuaalinen terveydenhuolto kehittyy voimakkaasti tulevaisuudessa ja pandemia kiihdytti tätä kehitystä. Markkinajohtajan omistaminen on siksi mielekästä, vaikka hinta olikin vähän suolainen. Ostan mielelläni toisen erän tätä jos osakkeen hinta laskisi nykykurssista merkittävästi.

4 kommenttia:

  1. Mielestäni Bittium ja Revenio voisivat olla samoilla apajilla, vaikkakin eri segmentillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Revenio tosin taitaa olla enemmän laitteistoihin fokusoitunut (tietääkseni). Sitä olisi kyllä kiva omistaa ja varsinkin jos olisi tehnyt oston ajoissa :)

      Poista
  2. What a brilliant blog! The detailed explanations and insightful commentary made it an enlightening read. Kudos for the excellent work!
    sezanne discount code

    VastaaPoista
  3. This blog is a masterclass in effective communication. The writer's ability to present complex ideas in a simple and engaging manner is truly commendable. Excellent work!
    what should food workers use to handle pastries

    VastaaPoista