torstai 13. marraskuuta 2014

Ostot jäihin toistaiseksi

Muutama päivä sitten tein päätöksen pelikassan määrätietoisesta kasvattamisesta. Ensimmäinen tavoite on pyöreät 10000 euroa. Tähän summaan pääseminen vie jonkin verran aikaa, sillä aloitan edellisen ostokierroksen jälkeen pitkälti nollista.

Jotta pystyisin kasvattamaan kassaa nopeammin, laitan jäihin nyt myös ETF-kuukausisijoitukset. Olen tehnyt sijoituksia Nordnetin ilmaisen kk-säästämisen kautta erityisesti kehittyvien markkinoiden osake- ja lainamarkkinoille. Kehittyvien markkinoiden osakkeiden osuus on saavuttanut tavoitellun osuuden tavoiteallokaatiossani, joten siinäkin mielessä tauko on paikallaan.

Ennen kuin pelikassan tavoitesumma (10 K) on saavutettu, yritän pidättäytyä lisäostoista. Poikkeuksena ovat erikoistilanteet, kuten esim. lisäosto Seligsonin Russian Prosperity -rahastoon, jos venäjän markkinat kovasti halpenevat.

12 kommenttia:

  1. Täällä ruvennu indeksi sijottajaakin hiukan hirvittään. Tuloksena se että mätän ylimääräset rahat asp tilille missä saa varmat 5%. Mitään en kuitenkaan myy vaikka meno on aika älytöntä ottaen huomioon riskit. Ukrainassa sota jatkuu, ebola leviää, valtioiden velkataakat kasvaa, öljyn hinta rommailee, suomessa yt ruletti pyörii. Mitäs muuta viä?

    VastaaPoista
  2. RTS kävi jo tänään 993 pisteessä...joten tuota Seligsonin russiaa itekin seuraan ostomielessä?

    VastaaPoista
  3. Tässä Oksaharjun ajatuksia käteiskassasta. Aika samoilla linjoilla kuin allekirjoittanut, hieman monisanaisemmin ilmaistuna :)

    http://www.nordnetblogi.fi/miten-varautua-kurssilaskuun-kertaus-kateisen-eduista/09/10/2014/

    VastaaPoista
  4. Käteiskassa on nyt 1200 euroa. Jatkossa päivittelen sitä oikeaan sivupalkkiin sitä mukaa kun isompia muutoksia kassassa tapahtuu. Tämän hetkinen 1% ei kyllä paljoa pelivaraa anna, eli toivon että rommausta ei ihan vielä ole käsillä :)

    VastaaPoista
  5. Missä muuten pidät käteisrahoja ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisessä merkinnässä oli asiaa tästä:

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2014/11/cash-is-king-pelikassan-kasvatus.html

      Poista
  6. Varmaan ihan viisas päätös kerätä käteistä.Tuntuu että pörssit nousee niin kovaa vauhtia juuri nyt.Mitä mieltä itse olet asiasta...tuleeko ennen kevättä kunnon dippi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun tietäisi... Tilanne on harvinaisen outo syklisessä mielessä ja tulkinta vaikeaa. Osakkeiden suhteellinen houkuttelevuus voi jatkua vaikka kuinka pitkään, sillä elvytys jatkunee ja korot pysyvät ainakin euroopassa alhaalla.

      Mutta sehän on tiedossa että dippejä tulee ennemmin tai myöhemmin. Niihin on paljon mukavampi mennä jonkinlaisen pelikassan kanssa.

      Poista
  7. Taitaa olla pian Seligsonin russia ostohinnoissa,tämän opecin päätöksen takia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, siltä vaikuttaa. Harkinnassa on lisäosto juuri tällä hetkellä. Vieläköhän tippuu...

      Poista
    2. Brent enää 70 dollaria eli rommaa lisää.

      Poista
  8. Tervehdys,

    Aluksi kiitos miellyttävästä blogistasi. Mukava lueskella, kun löytyy sopivan itsekriittistä ja -ironista otetta.

    Muutama kysymys pääasiassa käteiskassasta:

    1) Olen huomannut, että käteiskassasi ei ole kasvanut sitä vauhtia kuin olet suunnitellut. Mieleen juolahti, että piensijoittajalla tulee haasteita pitää 10% käteiskassaa ajan myötä, kun salkun arvo kasvaa. Miten olet ajatellut hoitaa tämän olettaen, että ansiotulosi eivät kasva samassa suhteessa salkun koon kanssa?

    2) Millaista käteispuskuria pidät sijoitustesi ulkopuolella ns. pahan päivän varalle? Eli niihin tilanteisiin, kun autosta kardaani räjähtää, läppäri sanoo sopimuksensa irti, tyttö itkee uutta iPhonea, poika mönkijää ja vaimo keittiötä sekä tapettia ja muutenkin kaikki kaatuu päälle taloudellisesti yhtäaikaa.

    Muutakin kysyttävää voisi olla, mutta mennään näillä näin aluksi.

    -Teemu-

    VastaaPoista