maanantai 29. kesäkuuta 2015

Grexit häämöttää, markkinoilla punaista

Talouspoliittisen draaman superviikonloppu on takana. Kreikan ilmoitus kansanäänestyksestä yllätti kaikki osapuolet. Sinänsä ihan "demokraatiinen" idea, mutta se tuli turhan viime metreillä ja syö varmasti velkojatahojen viimeisiä luottamuksen rippeitä Kreikan poliitikkoihin.

Kreikan pankit ovat tämän viikon kiinni ja nostorajoitukset käytössä. Grexit - eli Kreikan ero eurosta - näyttää jälleen vähän todennäköisemmältä. Ilmeisesti taas tiedossa on epävarmuutta ja odottelua. Mahdollisesti seuraava etappi on sunnuntainen Kreikan äänestys velkojien ehtojen hyväksymisestä, joka on tulkittu äänestyksestä eurossa pysymiseksi. Kyllä-äänten voittaessa, varmaankin neuvottelut ja huopaaminen taas jatkuvat. Kyynikko sanoisi, että kyseessä on vääjäämättömän siirtäminen. Euro-optimisti sanoisi, että pakon edessä kompromissi lopulta löytyy ja Kreikka palaa vihdoin mukaan kestävälle kasvu-uralle (useampi kuitenkin naurahtaisi tälle ajatukselle).

OMX-H ja muut indeksit avasivat tänään komeasti punaiselle. Ottaen huomioon tämän vuoden nousut, ei voi puhua vielä mistään alennusmyynnistä. Perspektiiviä saa kivasti kun valitsee osakeindekseistä tarkasteluun 5 vuotta 1 kuukauden sijaan :)

Laitoin kuitenkin lyhyen koron rahastot lunastukseen jo valmiiksi, sillä Grexit-skenaario on todennäköinen (joskin yhä veikkaan että se ei toteudu), ja silloin käteiselle uskoakseni tulee käyttöä.

8 kommenttia:

  1. Meidän täytyy muistaa se ettei Kreikka juuri vaikuta muualle ainakaan mikäli uskomme kaikkia virallisia tahoja. Maalla ei ole juuri vientituotteita, joten se ei vaikuta juuri muualle, paitsi muiden euromaiden korkoihin. En usko pörssienkään juuri reagoivan ensimmäisten päivien jälkeen. Ainut mahdollisuus katastrofiin on pankkisektorin aikaansaama ketjureaktio, mutta pidän sitäkin epätodennäköisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Grexit ei vaikuta konkreettisesti juurikaan Kreikan ulkopuolella. Olen samaa mieltä siitä. Mutta sijoittajien mielialoihin se vaikuttaa, ja tämä on se mikä kursseja heiluttaa lyhyellä aikavälillä... Katsotaan miten käy.

      Poista
    2. On muuten mielenkiintoista huomata kuinka kukaan ei ole huolissaan Kiinasta, vaikka siellä kurssit ovat tippuneet noin 20%:ia kahdessa ja puolessa viikossa. Kiiinan kansantalous on ihan eri luokkaa..

      Poista
    3. Hyvä pointti. Mutta eikös siellä Kiinassa ollut nousuakin n. 100% vuodessa, eli olisi huolestuttavaa jos välillä ei tulisi laskua :)

      Luulempa, että täällä Euroopassa kiinnitetään erityisen paljon huomiota Kreikkaan ihan siitä syystä, että se on meille läheinen ja sitä kautta relevantti asia (euromaa ja eurooppalainen maa). Kiinnostus on toki muutakin kuin talouspoliittista.

      Poista
  2. markkinat heiluu, mutta ostot jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tekisi mieli ostaa tällä viikolla "jotain pientä" :)

      Poista
    2. Vaikka mitään suurta markkinamyllerrystä ei olekaan, suuri määrä käteistä poltteli sen verran että ostin vajaalla tonnilla Fortumia kurssiin 16,10. Osinkopaperia lisää salkkuun, peruscase :)

      Poista
  3. useimmitenväärässä2. heinäkuuta 2015 klo 3.26

    Itse en usko vieläkään Grexitiin ihan pelkästään sillä perusteella, että se olisi liian suuri tappio kaikille poliitikoille. Siksi Kreikka pidetään mukana hinnalla millä hyvänsä.

    Pakkohan se oli sitten hankkia pieni lisäsiivu Keskoa kun sai halavalla :).

    VastaaPoista