keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Suomalaiset - kansa, jolle vaurastuminen on kovin vaikeaa

Olen vuosien varrella muutamassa postauksessa ihmetellyt ihmisten ennakkoluuloja sijoittamista kohtaan, keskustelun vähyyttä, lyhytjänteisyyttä sijoittamisessa, sekä tietämättömyyttä sijoitusten kuluista.

Viime viikkoina on ollut "ilo" seurata kansalaisten kommentointia Ilta-Sanomien sijoitusuutisiin, missä on siteerattu mm. Oksaharjua, Paasia, ja finanssiproffia. Tein pienen sisällönanalyysin yhden uutisen komenttien pohjalta (Iltasanomat 13.9. Näin kasvatat varmimmin omaisuutta sijoittamalla vain 20, 50, 100 tai 200 euroa kuukaudessa). Tässä löydöksiä teemoiteltuna. Olkaapa hyvät!

Sijoittaminen ei onnistu tai se ei ole kannattavaa: Tässä kategoriassa nähdään alusta asti kielteinen asenne sijoittamiseen, josta tavallaan heijastuu aiheen vieraus ja tähän liittyvä puolustusmekanisminomainen kieltäminen. Useissa vastakommenteissa ehdotettiin oluen juonnin ja tupakoinnin vähentämistä, jotta rahaa irtoaisi sijoittamiseen. Monesti varmaan hyvä idea :)

Mistäpäs sijoitat mitään mihinkään kun mitään ei koskaan jää tilille eikä käteen..

500e kuukaudessa säästöön, niin kerran kuukaudessa on vara käydä syömässä. 


Nykyinen verotus pitää huolen siitä että ei paljoa säästöön jää ja asuminen todella kallista suomessa..

Varmaa konstia kasvattaa sijoituksia ei ole. Jos jossakin onnistut, verottaja on heti kimpussa.

Löysin kierrätyskeskuksesta harvinaisen Aallon lampun eurolla. Myin sen 3200 eurolla. Vastaaviin tuottoihin on vaikea päästä osakkeille pelleillemällä.

Voisiko Rothovius kertoa mistä löytyy indeksirahastoja, jotka hajauttavat kansainvälisesti ja mukaan pääsee muutamalla satasella kuussa? Teoriaprofessorilla ei ole käytännön elämästä mitään tietoa...


Sijoittamisessa on liikaa riskejä: Tässä porukassa oli periaatteessa ihan fiksuja kommentteja, joissa tuotiin esille yksittäisten sijoituskohteiden riskit sekä ajoitukseen liittyvät riskit. Se, mitä kommentoijat mahdollisesti eivät ole ymmärtäneet, on pitkäjänteisen kuukausisijoitusten mahdollisuus, joka pienentää ajoitusriskiä. Lisäksi myyntiajankohdalla on toki väliä, mutta hyvällä varautumisella tätäkin riskiä voisi pienentää.

Eikös yksi riskeistä ole myös, mitä tässä epävarmassa maailmassa tulee tapahtumaan. Kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta tätä näkökulmaa vasten.

7% tasainen tuotto, ja mitä jos menee mönkään...?

Pojathan puhuu ihan höpöjä. Jos ostit Nokia huuman aikaan n. viisitoista vuotta sitten n. 65€/ kpl ja myyt nyt vitosella, niin ei paljon naurata tai UPM samoihin aikoihin n. 20€ ja nyt n. 18,50€ ja moni osake vielä paljon huonompiakin. Ei se aina mene niin kuinka luullaan ja ollaan vaan tietävinään.

Loton peluuta, jos osuu kohdalle se 10 v:n jakso ja se indeksirahasto, joka antaa keskituotoksi tuon 7 %, siis ennen veroa. Turhia nää tämmöiset asiantuntijoitten löpinät.

Sijoittaminen on uhkapeliä / puhdasta sattumaa: Tässä porukassa tapahtui selvästi se klassinen ajatusvirhe, missä sijoittaminen rinnastetaan puhtaaseen arpapeliin, tai että voittojen tekeminen vaatisi jatkuvaa kaupankäyntiä ja tuuria. Laajasti hajautetussa indeksisalkussa on käytännössä mahdotonta "menettää kaikki".

Inflaatio, verot, palkkiot jne jne, laskekaapa kaikki mahdollinen niin huomaatte, että osakekaupoilla ei kyllä itseään elätä, eikä tuota tuota voi muutin kuvailla kuin jatkuvaksi uhkapeliksi.

Toinen tuplasi kymmenessä vuodessa 500€. Toinen sai kymmenessä vuodessa 33000€ vain 200€:n sijoituksella. Ota näistä selvää. Siksi en sijoita.

Painotan sanaa VOIVAT tuottaa. Aivan riskillä lähdetään kaikkiin sijoituksiin ja mahdollisuus on menettää kaikki. Mukava siinä on säästellä kun saldo näyttää miinusta vaikka joka kuukausi laittaa lisää.


Sijoittajat ovat siipeilijöitä/herroja/laiskoja: Tässä kategoriassa on kommentteja toisesta klassikosta, osakesijoittamiseen aina liittyneestä herravihasta. Olisi mielenkiintoista tietää, että olisivatko nämä samat kommentaattorit yhtä mieltä edellisten kanssa siitä, että sijoittamisella voi rikastua vain tuurilla (viimeisen kommentin perusteella ei, sillä siinä sijoittaminen koettiin riskittömäksi). Luulisi sijoittamisen olevan jo sen verran arkipäiväistä, ettei se herättäisi tällaisia tuntemuksia. Toisaalta ihan perus kateus aikaansaanee samat kommentit. Onneksi sijoittaminen onnistuu pienilläkin summilla, jolloin myös "oikeissa töissä" olevat voivat tehdä sijoituksia, eivätkä vain pääoman päällä lepäilevät :)

Menkää oikeisiin töihin

Kyllä nuo sijoittajat on mun mielestä pelkkiä siipeilijöitä. Mitään ne ei tuota tän yhteiskunnan hyväksi. Ruvetaan vaan kaikki sijoittamaan niin siitähän se soppa syntyy.

Sipilän hallitus kyllä pitää huolen, ettei vähävaraiset pääse vahingossakaan rikastumaan, leikkaamalla heiltä jo ennestään vähistä rahoista. Mutta rikkailla hän antaa kaksin käsin lisää rahaa, että voivat rikkaat harrastaa riskitöntä sijoittamista.
 

Bonuksena pari järkikommenttia: Myönnän että tämä kategoria oli suhteessakin hieman suurempi kuin annan sille tilaa (ei kuitenkaan paljon suurempi).

Maantieteellinen hajautus, Eurooppa, USA, Japani ja kehittyvät markkinat. Indeksirahastoja tai indeksiosuusrahastoja (ETF). Markkinoita ei asiantuntijatkaan voita pitkässä juoksussa, siksi indeksirahastoja.

Jokainen työläinen voi rikastua. Pitää vain säästää ja sijoittaa. On opetettu kotoa jo, joten teen varmasti säästöjä joka tilistä. Pitää vain päätöksiä ja suunnitelmia itse.

Varmin tapa vaurastua on kouluttautuminen, hyväpalkkaiseen duuniin meneminen ja sen ylimääräisen tonnin sijoittaminen joka kuukausi tai suuremmissa erissä. Tätä kun tekee 25 vuotta, voi jäädä eläkkeelle 50-vuotiaana.


Yhteenveto:

Iltasanomien kommenttiosasto on mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempaa sisältöä kuin vaikkapa kauppalehden, sillä siellä esiintyy laajempi ja monipuolisempi otos lukijoita. Seurattuani näitä ja muita kommentteja, olen valitettavasti edelleen samoissa ajatuksissa kuin vuonna 2009, jolloin aiheesta ekaa kertaa kirjoittelin. Sijoittaminen ja vaurastuminen on mahdollista erittäin monelle, mutta tästä huolimatta useimmille suomalaiselle kovin vaikeaa ja vierasta.

11 kommenttia:

  1. Suomessa sijoittamisesta käydään harvinaisen vähän älykästä keskustelua. Perusteltua Kritiikkiä annetaan aivan liian vähän. Enemmän keskustelu menee lyhyisiin mielipiteisiin, jotka eivät anna lisäarvoa. Tähän syyllistyvät oikeastaan kaikki allekirjoittanut mukaanlukien.

    Kuka tahansa pystyy vaurastumaan sijoittamalla. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä, joten vaurastua voi sijoittamalla ajallisella hajautuksella pienikuluisiin indeksirahastoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatketaas vielä vähän syiden arvelemisesta. Eilen oli kiire, joten en ehtinyt kommentoida enempää. Yksi ja ehkä tärkein syy on, että 90%:lla kansasta on slaavilainen geeniperimä ja sitä kautta mielenlaatu eli on hyväksyttävää ajatella ettei ole niin tärkeää miten itsellä menee, kunhan muilla ei mene paremmin. Tämä näkyy mm. vaurauseroina suomenruotsalaisten ja muiden välillä.

      Toinen syy on lyhyt itsenäisyys. Ennen varallisuus valui pois maasta. Seurauksena on ollut rikkaiden sukujen vähyys. Esimerkkejä vauraudesta siis vähän.

      Lisäksi kaiken kruunaavat päättäjät, jotka ovat ihan samalla persaukisia ja kateellisia, kuten kansakin.

      Mitä näille syille voi tehdä? Sanoisin, että nopeasti ei mitään. Syyllistäminen ei ainakaan toimi, koska siinä olemme hyviä. Toivotaan, että ihmisten asenne näihin asioihin muuttuu jossain välissä.

      Poista
    2. TT: Hyviä kommentteja ja olen samaa mieltä noista taustatekijöistä.

      Hiljalleen muutosta toki tapahtuu. Useimpiakin voisi talous kiinnostaa, tästä olisi erityisesti heille itselleen hyötyä.

      Eipä se auta muuta kuin jatkaa "lobbaamista" täältä netistä käsin.

      Poista
  2. Riittää kun menee lukemaan kauppalehden keskustelupalstaa. Saa aika sekopäisen kuvan suomalaisista sijoittajista. Tietysti fiksujakin keskusteluita ja aiheita siellä.

    VastaaPoista
  3. Iltapulun keskustelufoorumin sisällön analysointi on vielä älyttömämpää kuin Suomi24 -palstan. Samaa kuraa löytyy myös Taloussanomien kommenteista. Oikeastaan media kuin media, harvoin löytyy kovin oivaltavia kommentteja yleisön joukosta. Provokaatiota taas sitäkin enemmän.

    Pointsit sinulle kuitenkin jaksamisesta ja oikeian aatteen puolesta liputtamisesta.

    VastaaPoista
  4. Iltalehtien kommenttiosiot on tietty aina asia erikseen (aiheesta riippumatta ihan ihme juttua), mutta surullista on miten monen muuten ihan fiksun tyypin käsitykset sijoittamisesta lukeutuu tuohon samaan sarjaan.

    To sun 2009 kirjoittama teksti on tosi hyvä. Hauskaa miten ajankohtainen se on markkinatilanteesta riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 2009 tuli jo oivallettua "iso kuva" :) Oma toiminta on onneksi pysynyt varsin hyvin kurissa ja sijoitussalkku noussut 20 Keurosta 170 Keuroon. Jotain elintapainflaatiota on matkan varrella tapahtunut mutta ei liikaa...

      Poista
  5. Ensiksi kiitokset loistavasta blogistasi, jostain syystä satuin tänne vasta varsin hiljattain ja kirjoituksesi ovat olleet oikein piristävää luettavaa!

    Näin akateemisena taloustieteilijänä seuraan myös jossain määrin huvittuneena kuppalehden ja muiden medioiden kommenttiosioita, enkä aina välillä ymmärrä, miksi asenteet sijoittamista kohtaan ovat yllämainitun kaltaisia tai miksi sijoittamiseen liittyy niin paljon harhaluuloja. Ehkä ihmisille on vain hyvin epäselvää käsitteet tuotto, riski ja hajautus.

    Oma mielipiteeni (huom. vahva mutu) on se, että ennen kuin oma nahka on pelissä, ihmisillä ei oikein ole hyvää käsitystä omasta riskinsietokyvystään eivätkä he osaa ennakoida harhattomasti suhtautumistaan mm. tappioihin, jolloin sijoitusstrategian (hyvänkin) toteutus on vaarassa ja riski markkinoilta vetäytymiseen (ja katkerien kommenttien kirjoittamiseen IL:n kommenttipalstalle) kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät blogista :)

      Taloustieteistä, ja erityisesti käyttäytymistaloustieteistä löytyy hyviä selityksiä noille kommenteille.

      Vaikkapa "bounded rationality", eli ihmisten rajoittunut kyky ymmärtää kokonaisuuksia tai yhdistää eri saatavilla olevat tiedot päätöksenteossaan. Tai "paikallinen maksimointi", eli lyhyen tähtäimen ylikorostus. Ja niin edelleen...

      Poista
  6. Nämä kommentit ovat kyllä parasta viihdettä. Iltiksien sijoitusaiheisten uutisten kommenttipalstat eivät koskaan tuota pettymystä. Lemppareitani ovat varsinkin salaliittoteoriat ja "kuka ne työt tekee jos kaikki ovat vain sijoittajia"-kommentit. Näitä löytyy jostain syystä varsinkin taloussanomien kommenttipalstalta. Klikkasin huvikseni ensimmäistä uutista, josta löytyikin heti esimerkiksi tällainen hyvin perusteltu kommentti: "Pankit ne vaan porskuttaa ja köyhä kansa maksaa pankkiirien optiot ja muut huijaukset nurin vaan ja rötöstelijät linnaan". Näistähän saisi tehtyä vaikka loistavan kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi myös mielenkiintoista tietää, missä määrin nuo kommentit vastaavat koko kansan mielipiteitä. Yleensä kommenttipalstoilla mellastavat ne kenellä on asiaan kärjekkäimmät mielipiteet.

      Poista