maanantai 1. toukokuuta 2017

Suomessa on helppo vaurastua, osa 2

Kirjoitin reilu viikko sitten bloggauksen otsikolla "Suomessa on helppo vaurastua". Siinä perustelin omasta näkökulmastani sitä, että kuka tahansa voi vaurastua ja jopa rikastua Suomessa, koska meillä on käytössä julkisesti kustannettu varhaiskasvatus, koulutus ja terveydenhuolto. Kirjoitus sai aikaan vilkkaan keskustelun, ehkäpä yhden blogin historian vilkkaimmista. Vaurastuminen ja sen edellytykset ovat aihepiiri, johon kaikilla on jonkinlainen, usein eriävä mielipide.

Näin kansainvälisenä työväen juhlapäivänä on hyvä reflektoida hieman lisää - edellisen postauksen kommenttienkin valossa - Matti Meikäläisen mahdollisuuksia vaurastua omalla työllään.

Edellisessä postauksessa käytiin hyvää keskustelua siitä, että monilla on lähtökohta kotona sellainen, että opiskeluvalinnoille tai -menestykselle ei ole kunnollista pohjaa. Samoin rahaan ja säästämiseen liittyvät asenteet periytyvät niin hyvässä kuin pahassa. Allekirjoitan nämä väitteet täysin. Tästä huolimatta olen samaa mieltä kuin alunperinkin, eli Suomessa on jokaisella yksilöllä mahdollisuus vaurastua, koska järjestelmä tarjoaa siihen hyvät puitteet. 

Kotiolot, asenteet, huono onni, terveyshuolet ja muut tilannetekijät tietenkin rajoittavat näitä lähtökohtia. Silti, Suomessa tarjottava järjestelmätason infrastruktuuri takaa kansainvälisessä vertailussa erittäin hyvän turvaverkon. Yhdysvaltalaisen työväestön vaurastuminen voi katketa yllättäviin terveydenhuoltokuluihin, tai viimeistään jälkikasvun college-maksuihin. Briteissä keskituloiset äidit joutuvat pohtimaan kotiinjäämistä pahimmillaan useita tuhansia kuukaudessa maksavan lastenhoidon vaihtoehtoiskustannuksen takia.

Suomessa yksilö on oman tilanteensa ruorissa eikä ole riippuvainen muiden yksilöiden taloudellisesta tuesta elämän- ja koulutusvalintoja tehdessään. Mitä enemmän muiden maiden (erityisesti anglosaksisten) järjestelmiin tutustuu, sitä enemmän osaa arvostaa suomalaista yksilöä vapauttavaa järjestelmää. Sinänsä ironista onkin, että yksilönvapautta rummuttavat uusliberalistiset mallimaat yleensä pakottavat yksilöt riippuvaiseksi toisistaan taloudellisesti (opiskelijat vanhemmistaan, ikääntyvät vanhukset lapsistaan), siinä missä sosialistinen Suomi mahdollistaa yksilön omaehtoiset pyrkimykset. Kyllä, näiden pyrkimysten kontekstiin vaikuttavat kaikki edellä mainitut tilannetekijät, mutta siitä huolimatta taloudellinen infra avaa mahdollisuuksia kansainvälisesti vertaillen erinomaisella ja tasa-arvoisella tavalla. 

Tärkeimmäksi vaurastumisen edellytykseksi lasken kärsivällisyyden, en hyvää tuuria, perhetaustaa taikka erityistä lahjakkuutta (ellei kärsivällisyyttä lasketa sellaiseksi). Tämä oli toinen pointti mikä aiheutti paljon keskustelua. Olen edelleen sitä mieltä että asia on näin. Kärsivällinen sijoittaja (eli "laiska sijoittaja"!) aloittaa sijoittamisen pienistä puroista, aloittaa sen ajoissa, hajauttaa sijoituksensa ajallisesti ja maantieteellisesti, ja tekee tätä pari-kolmekymmentä vuotta. Keskituloisen ihmisen tapauksessa tällä systeemillä lopputulos on oivallinen, ja sitä parempi mitä aiemmin tajuaa aloittaa. Suurituloinen toisaalta pystyy kääntämään ansiotulovirrat passiivista tuottoa tahkoaviksi pääomatuloiksi vieläkin helpommin. Myös pienituloiselle sijoittaminen kannattaa, mutta vaurastumiseen tarvittava aika ja kustannuskuri korostuvat.

Totta kai myös lahjakkuudella on merkitystä. Lahjakkaat yksilöt päätyvät huippupalkattuihin duuneihin, sekä nousevat supertähtiyrittäjiksi ja superrikkaiksi. Näitä tarinoita saamme lukea lehdistä päivittäin. Toisaalta lahjakkuuskaan ei läheskään kanavoidu varallisuudeksi, vaan lyhyille urheilu-urille tai taiteeseen ja kulttuuriin, mitkä eivät ole mitään kultakaivoksia näin keskimäärin.  Enemmän merkitystä - myös tutkimusten mukaan - on pitkäjänteisyydellä ja lujalla tahdolla. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen kirjaa Grit: The Power of Passion and Perseverance (jossa mainitaan muuten myös suomalainen "sisu").

Näillä ajatuksilla on hyvä jatkaa työväen juhlaa, töissä käymistä ja pitkäjänteistä sijoitustoimintaa :) Mukavaa vappua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet aloittaa sijoittaminen aikoinaan päästessäni IT-alan töihin alle 25-vuotiaana. Menot kimppakämpässä olivat tosi pienet ja tulot mukavat, mutta en toisaalta ollut lainkaan kiinnostunut sijoittamisesta. Tilille sen sijaan kertyi hyvin säästöjä. Kuinka ollakaan päädyin 25-vuotiaana vuoden opintovapaalle Intiaan, josta varsinaisesti työharjoittelussa vietin puolet. Kuukausipalkka harjoittelusta oli 10000 Rupiaa, eli silloin muistaakseni noin 200 Euroa. Rahaa kului välttämättömän lisäksi myös matkusteluun ympäriinsä, ja harjoittelun jälkeen matka jatkui vielä säästöjä hyödyntäen puoli vuotta. Tilillä saattoi olla pari tonnia Suomeen palatessa.

    Siitä meni puolitoista vuotta ja lähdin Etelä-Amerikkaan reppu selässä. Muistaakseni koko reissu, 5kk, maksoi kaiken kaikkiaan 8500 Euroa, jonka lisäksi tietysti ansionmenetykset puolen vuoden sapattivapaasta 6 * 2500 Euroa (brutto, noin, muistaakseni). Tilillä oli palatessa taas muutama tonni, joka piti käyttää prätkään, mutta se menikin autoon, joka ostettiin silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon, kanssa puoliksi. Prätkä tuli sitten vähän myöhemmin. Vähän harmittaa, että en käyttänyt rahoja EA:ssa vaikka Etelämantereella tai Pääsiäissaarilla käyntiin :)

    Tällä hetkellä perheen talous antaa myöten noin 400 Euron sijoitukset kuussa (vapaaeht. eläkevakuutus noin 60 Euroa, kaksi rahastoa 135 Euroa ja lisäksi 200 Euroa Nordean kautta suoraan osakkeisiin, lisäksi lasten Nordnettiin 15 Euroa kuussa). Kun vaimo tod.näk. opiskelujen jälkeen saa töitä, niin sitten on pelivaraa enemmän.

    Vauraus rahan tai sijoitusten muodossa antaa kyllä isosti vapautta, mutta niin antaa myös muutama kuukausi vapaata ja muutama tonni käyttörahaa jossain toisessa maailman kolkassa. Olen saanut reissuistani niin paljon irti, että ei harmita yhtään se niihin mennyt raha, vaikka mahdollisesti - jos olisin jo silloin ne rahat sijoittanut - salkkuni koko voisi olla tuplat nykyiseen verrattuna. Toisessa elämäntilanteessa saattaisin tälläkin hetkellä olla taas “sapatilla”, mutta sen sijaan sijoitan/säästän sen minkä pystyn, ja osa säästöstä/sijoituksesta tulee menemään jonkinlaiseen isompaan reissuun ehkä 5-10 vuoden säteellä (ehdottomasti isoin osa on kyllä ns. “pitkässä salkussa").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarinasi jakamisesta.

      Olen samaa mieltä, matkailu avartaa! Muutenkin, asioiden kokeminen ja elämykset on se, mitä sijoitustoiminnan pohjalta itsekin haluan saada aikaiseksi.

      Jos sijoittaminen tarkoittaa sitä, että nämä "kokemukset" toteutuvat 70 ikävuoden jälkeen, silloin ollaan väärillä poluilla... Itse olen pyrkinyt tasapainoilemaan tässä välillä. En tingi mistään erityisesti (varsinkaan matkailusta tai muista elämyksistä), mutta pyrin tekemään järkeviä päätöksiä erityisesti materiaalisten hyödykkeiden suhteen. Järkevällä taloudenpidolla rahaa jää sekä säästöön että elämiseen :)

      Poista
    2. Sanoisin, että hyvin kulutettua rahaa. Itseäni kaduttaa eniten se, etten pitänyt mitään pidempiä sapattivapaita sun muita nuorenpana. Rahaa ei ollut liikaa, mutta priorisoimalla sitä olisi kyllä ollut tarpeeksi. Toki tajusin tuon hieman myöhemmin ja ehdin jotain toteuttaakin 'go-before-its-too-late' -hengessä. No, koskaan ei ole kyllä liian myöhäistä.

      Kun käy vain töissä, niin vuodet ovat samanlaisia, arki pyörittää elämää ja vuodet limittyy toisiinsa ilman erityisiä muistoja. Jos tekee jonkin vastaavan tempun kuin sinä, niin muistaa tuon vuoden loppuelämän. Aikahan on se kallisarvoisin hyödyke, jota rahalla saa.

      Poista
  2. Oon samaa mieltä sun kanssa. Suomessa on helppo vaurastua. Niin valtavan hyvät lähdökohdat. Tilastollisesti varmaan Suomalaiset ovat vauraampia kuin moni muu kansa. Köyhyyttä täällä juurikaan ei ole - ihan oikeaa köyhyyttä. Sitten jos ihan superrikkaaksi haluaa, niin ne mahdollisuudet on varmaan paljonkin pienemmät, kuin esimerkiksi jenkeissä. Mutta sitä tässä nyt ei haettukaan.

    VastaaPoista
  3. Olen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä. Itse hyvässä ammatissa olisi ollut tilaisuus säästää, mutta esimerkiksi autot on ollut rahotuksella aivan liian kalliita mitä sillä hetkellä olisi ollut varaa ja sit ne on vaihdettu liian pian. Täysin turhaa kun olisi yhden maksanut pois ja sitten tarkkaan harkiten vaihtanut. Puhutaan siis melkein 10 000€ mitä rahaa on mennyt turhaan siihen vaihteluun. Nykyään osaan paremmin.

    VastaaPoista
  4. Jos yhden sijoittajalle tärkeän ominaisuuden valitsisin, se on vähän sama kuin tuo sinun mutta kuitenkin eri vivahteella: kurinalaisuus. Elämässähän ei mitään saavuta ilman kurinalaista ja pitkäjänteistä työtä. Aina pitää aloittaa joka homma pohjalta ja edetä hitaasti kunnes joku päivä olet valmis sensei. :) Samoin on myös sijoittamisessa, tämä on kurinalaista rutiininomaista työtä vuosikaudet kohti sitä kirkasta päämäärää, mikä se kullakin sitten onkaan.

    VastaaPoista
  5. Juu kyllä, Suomessa on montaa muuta maata helpompaa rikastua, mutta pari pointtia:
    Jenkeissä toki naurettava terveydenhuolto joka voi syöstä kenet tahansa vararikkoon, sekä naurettava sikahintainen koulutusjärjestelmä, mutta heillä on toisaalta useita kymmeniä tuhansia korkeampi mediaanipalkka ja halvempi hintataso joten sijoittamisesta ymmärtävä voi sijoittaa halutessaan kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, ellei sitten ole käynyt collegea tai sairastellut.

    Toinen asia on että lahjakkuus, älykkyys, ahkeruus yms ei itsessään tarkoita menestymistä. Liian usein kuulee oletuksia että jos olet lahjakas niin saat aina hyvän työn hyvällä palkalla, olet supermenestynyt missä tahansa, mutta eihän kaikki nerot tietenkään löydy eikä superlahjakkuus jossain asioissa tee superlahjakkaaksi toisissa menestymisen kannalta tarpeellisissa asioissa. Varmasti jopa suurin osa neroista tuhlaa lahjansa väärällä alalla tai lahjoja huomaamattoman esimiehen alaisuudessa tai työttömänä tai yrittäjänä. Moni superlahjakas elää köyhyydessä. Mielestäni suurin osa ihmisistä omaisi valtavasti enemmän annettavaa kuin voi antaa. - Tämän alkeellisen oravannahkajärjestelmämme huonoja puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkkilä: Kyllä, pienelle joukolle rikastuminen on huomattavasti helpompaa. Kääntöpuolena sitten isommat tuloerot ja isompi joukko oikeasti huono-osaisia. Valitsen edelleen skandinaavisen mallin any day, vaikka itselläni on mennyt hyvin ja ehkä jenkeissä olisi mennyt vielä paremmin.

      Älykkyys (ainakin siltä osin mitä se menee koulutuksen kanssa yhteneväiseti) tuottaa Suomessa keskimäärin suuremman varallisuuden. Suomessa keskimääräiset tulot korreloivat koulutustason kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö poikkeuksia olisi, vieläpä paljon. Varmasti ihmiset "tuhlaavat" lahjojaan tai ahkeruuttaan, jos mittarina on raha. Kaikki eivät tee "oikeita" valintoja, kohtaavat epäonnea ja niin edespäin. Superlahjakkuuden sijaan yritin noissa omissa teksteissä korostaa pitkäjänteisyyttä ja ahkeruutta vaurastumisen edellytyksenä. Kyllähän se lahjakkuus auttaa, mutta ei ole mikään välttämätön edellytys.

      Poista