perjantai 17. kesäkuuta 2022

Aloitin kk-sijoitukset pitkiin korkoihin + ETF-pyörittelyä

Olen erittäin pitkään halunnut kuukausisijoittaa pitkiin korkorahastoihin. Klassiseen sijoitussalkkun pitkät korot ovat kuuluneet aina ja itseltäni nämä ovat pitkään puuttuneet. Nyt korkomarkkinoilla nähdään niin reipasta nousua (ja samalla korkorahastojen arvon laskua), että päätin aloittaa kk-sijoittamisen.

Kohteeksi valikoitui Seligsonin Euro Obligaatio ja Euro Corporate Debt -rahastot. Molemmissa ollaan laskettu esim. viimeisen vuoden aikana reilusti yli 10%, joka on yleensä rauhallisilla pitkien korkojen rahastoilla aika hurja luku. Tämä heijastelee ennätysalhaisten korkojen syklin rikkoutumista. Nyt voi olla että lähiajat pitkien korkojen rahastot tuottavat negatiivista. Sopiva hetki siis aloittaa sijoittaminen!

Jatkossa molempiin menee kuun puolessavälissä 200 euroa. Melko pienillä panoksilla siis lähdetään, mutta jos jatkan tätä pitkään, muodostuu korko-osuudesta salkkua tasapainottava komponentti. Kovin isoja tuottoja en tästä odota, vaan enemmän riskienhallintaa ja hajautusta.

Lisäksi pyöräytin salkun temaattisten ETF:ien portfoliota hieman. Rize Sustainable Future of Food lähti salkusta pienellä tappiolla. Tästä myynnistä irronneella n. 7000 eurolla laitoin ostot tasaosuuksin iSharesin Digital Security ja Artificial Intelligence -ETF:iin ja lisäsin vielä Lyxorin Nasdac-100 ETF:ää myös. Tässä oli ajatuksena salkun yksinkertaistaminen ja lisäksi halusin lisätä selkäänsä ottaneita tekno-osakkeita.

Yleisesti markkinat näyttävät varsin nihkeiltä. Juuri sellaisilta joissa haluan olla ostoksilla buy-and-hold -mielessä. Lupaan että asenne jatkuu vaikka lasku jatkuisi vielä monta vuotta :)

4 kommenttia:

  1. Mikset muuten ottanut korkorahastoja ETFinä? Tietysti Seligson on aina hyvä, mutta ETF ainakin joku tietty helppous ja kk-säästönä about ilmainen kuten ao. Selig-sonnit :)

    VastaaPoista
  2. Lähinnä vaan suuri mieltymys Seligsonin toimintatapaan ja mataliin kuluihin. Heillä on nuo klassikkorahastot ja olen halunnut aina sijoittaa juuri niihin :)

    (huom: vastaaminen ei jostain syystä onnistu sisäänkirjautuneena. Jos joku tietää miksi näin, niin vinkkejä otetaan vastaan! Sama ongelma ollut jo yli kuukauden)

    VastaaPoista
  3. Voisiko sinuun olla jotenkin yhteydessä, jos haluaisi ostaa esim neuvoja sijoituksessa/indekseisää yms?

    VastaaPoista