perjantai 26. syyskuuta 2014

Kehittyvät markkinat on vieläkin hyvä ostos

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Alla olevassa kuviossa on verrattu S&P500:sta EEM-ETF:än tuottoon (iShares MSCI Emerging Markets Index). Sijoitukset, joita teen nykyään kuukausittain keskittyvät lähes pelkästään kehittyville markkinoille. Muilta osin olen jo pidemmän aikaa odotellut parempia ostotilaisuuksia. Ja odotus jatkuu, samalla kun pikkuhiljaa lisäillään historiallisesti suhteellisen alhaisesti arvostettuja kehittyviä markkinoita (P/E tällä hetkellä 13, muilla markkinoilla arvostukset korkeampia). Onneksi iShares toi hienon ja edullisen IS3N-ETF:än markkinoille, jolla hajauttaminen kehittyville markkinoille on melkein naurettavan halpaa (0,25 % pa.), kun sen yhdistää vielä maksuttomaan kuukausisijoittamiseen.
 
  Näillä mietteillä viikonloppuun tällä kertaa. Hyvää syksyn alkua kaikille lukijoille!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Alibaba, kuumat yhtiöt & markkinasykli

Kiinalainen Alibaba listautui rytinällä NYSE-pörssiin, ja siitä tuli kerralla kaikkien aikojen suurin listausanti teknologiayhtiölle. Kiinalainen markkinapaikka (ei siis verkkokauppa, sillä Alibaba ei myy itse mitään) muuttui kerralla arvokkaammaksi kuin esim. Amazon.com tai eBay. Huomionarvoista on että esimerkiksi S&P500 indeksissä on vain 9 Alibabaa arvokkaampaa yritystä.

Osakemarkkinoiden huippuja yleensä koetellaan kun listaustumisannit ovat kuumimmillaan ja sijoittajat taistelevat muodikkaiden kasvuyritysten osakkeista. Itse tunnistan Alibaban listautumisessa näitä tunnusmerkkejä, joten en lähtenyt itse mukaan. Tämä voi tietysti olla virhe, mutta joskus on hyvä olla tekemättä mitään - kärsivällisyys ja passiivisuushan ovat tunnetusti tie pitkäaikaiseen vaurastumiseen. En kuitenkaan tuomitse ketään kuka Alibabaan sijoitti, onhan kyseessä hieno tarina ja hieno yritys. Toisaalta, Siperia opettaa. Itse sijoitin aikanaan tarinaan nimeltä "Talvivaara", ja kaikki tietävät miten siinä kävi :)

Kuten sanottua, osakemarkkinoilla on jo sellaisia merkkejä havaittavissa, että vuosikausia jatkunut nousu voisi olla katkolla. Markkinahuippujen ennustaminen on vaikeaa, joten itse varaudun asiaan kasvattamalla käteiskassaa ennemmin tai myöhemmin vastaan tulevaa pidempää laskumarkkinaa varten. Tällä hetkellä käteiskassani on varsin vaatimaton, mutta pyrin panostamaan siihen lähiaikoina huomattavasti.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kulut kuriin kehittyvien markkinoiden ETF:issä

Hetki sitten viritin ETF-kuukausisijoituksiani siten, että kehittyville osakemarkkinoille sijoittava DB X-trackersin tuote DBX1 korvautui huomattavasti edullisemmalla ja myös pienyhtiöihin sijoittavalla iSharesin IS3N ETF:llä.

Myyminen ei yleensä kuulu sijoitusfilosofiaani, sillä ajoittaminen on vaikeaa (varsinkin indeksin!), ja ostoista ja myynneistä tulee ylimääräisiä kuluja ja veroseuraamuksia. Nyt kuitenkin riittävän paljon asiaa mietittyäni myin valtaosan DBX1 ETF:istä pois ja ostin tilalle vähän isommalla summalla IS3N:ää. Näistä koituvat kulut kuittaantuvat suurinpiirtein vuoden aikana säästetyissä hallinnointipalkkioissa. Tekemästäni voitosta (n. 1300 euroa) ei mene veroa aikasempien verotuksessa odottavien tappioiden vuoksi (kiitos Nokia!).

Odottelin välissä myös pari päivää siten, että sain edellisestä rahat tilille ennen kuin ostin uutta. Tämä on tietysti pienoinen riski, jos kurssit ehtisivät nousta välillä, mutta en jaksanut asiasta huolestua. Tällä kertaa kävi niin hyvin, että ostettavan ETF:n kurssi laski hieman sen muutaman päivän välin aikana, ja nyt tein tavallaan pienen treidausvoiton.

Koska käytössäni on kaksi välittäjää (joista Nordnet on se halvempi ja enemmän käyttämäni, toinen on kivijalkapankki), niin minulle jäi vielä osa DBX1:stä Nordnetin salkkuun. Nämä jätän vielä hetkeksi odottelemaan, sillä indeksin jakauma on hieman erilainen, ja eihän sekään ole poissuljettua että DB lähtisi mukaan hintakilpaan. Mahdollisesti luovun näistäkin tulevaisuudessa ja hankin tilalle IS3N:ää.