perjantai 22. joulukuuta 2023

Vuoden 2023 loppukatsaus (vähän etuajassa): salkku kasvoi yli 120k!

Laitan vuoden 2023 tilinpäätöksen noin viikon etuajassa, sillä siirryn tietoliikenneyhteyksien ulottumattomiin loppuvuodeksi.

Vuosi 2023 oli lopulta mahtava nousuvuosi, ainakin jos oli sijoituksia jossain muualla kuin Suomessa (jossa vuosi oli aika kehno).

Täytyy sanoa että huhhuh. Tiesin että vuosi oli hyvä, mutta että näin hyvä. Salkun pääoma nousi n. 120k ja teki uudet ATH:t. Tässä vuoden avainluvut:

  • Pääoman kasvu yhteensä: 120155 euroa (+23,85%)
  • Tuotto: 74322 euroa (+13,5%)
  • Uusi sijoitettu pääoma 2023 aikana: 45833 euroa
  • Käteiskassa: 5000 e --> 15000 e

Vuoden teemana oli korkosalkun kasaus. Ajatuksenani oli että nyt on "kerran sukupolvessa" -hetki kasata pitkiin korkoihin sijoittava osuus sijoitussalkkua tasapainottamaan. Lopulta sain ostettua eurooppalaisia ja jenkkiläisiä korkorahastoja varsin mukavat määrät, yhteensä näitä on nyt 52 keuron edestä. Jatkan edelleen 500e /kk sijoituksia kahteen Seligsonin pitkän koron rahastoon, mutta varmaan jossain vaiheessa jätän nämä pois. Paras sijoitusikkuna näihin alkaa jo sulkeutua, tai oikeastaan sulkeutui.

Muutoin vuoden aikana ei tullut tehtyä mitään kovin radikaaleja muuveja. Mutta osakemarkkinoiden raju nousu erityisesti syksyllä nosti salkun pääoman uusiin huippuihin. Kuvaaja näyttää missä mennään. Ja hyvältähän tuo näyttää :)









 

 

Sijoitussalkku alkaa olla sen kokoinen, että omilla lisäsijoituksilla alkaa olla pienempi rooli kuin yleisellä arvonnousulla. Aikomuksena on silti jatkaa lisäsijoituksia. Vuosi 2024 tulee näillä näkymin olemaan OST-teemavuosi. 50k olisi lisää tilaa tehdä sijoituksia, eli siinä riittää mietittävää koko vuodeksi tai pidemmäksikin ajaksi.

Mukavaa joulun aikaa kaikille lukijoille ja menestystä seuraavalle sijoitusvuodelle!

tiistai 5. joulukuuta 2023

Osto: Mandatum

Tilille oli kerääntynyt hieman ylimääräistä. Itselläni on sellainen ongelma, että siinä vaiheessa alkaa heti tulla mieleen että "mitäs tänään ostettaisiin". Ja nyt ei puhuta mistään jouluostoksista vaan pörssistä :)

Ostin tänään 500 kpl Mandatumia hintaan 3,87 e/osake. Eli noin 2k potti tuli entisen reilun tonnin lisäksi. Mandatum on kiinnostava peluri suomalaisen varainhoidon kentällä. Itsenäisenä pörssiyhtiönä sen idea on toki onnistua omillaan vieläkin paremmin kuin osana Sampoa. Katsotaan miten käy.

Yhtä kaikki, minulla on nyt yhteensä Sampo + Mandatum -sijoituksissa mukavat 15k. Nämä ovat niitä osta- ja unohda -sektorin sijoituksia, eli jäävät salkkuun toivottavasti "ikuisesti".

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Korkohuippu ohi, pienennän kk-sijoitusten määrää korkorahastoissa

Olen kesästä lähtien tehnyt 1000 euron kk-sijoitusta Seligsonin kahteen pitkän koron rahastoon (Euro Obligaatio & Euro Corporate Bond). Lisäksi olen tehnyt reilusti lisäsijoituksia näihin ja muihin korkorahastoihin tämän vuoden aikana, korkosalkun ollessa jo lähes 50k.

Nyt kun korkohuippu sekä jenkkilässä ja Euroopassa on melko varmasti ohitettu, niin pienennän kk-sijoitustahtia 500 euroon per Seligsonin rahasto. Eli jatkossa menee tonni kuussa näihin yhteensä. Tässä vaiheessa merkkasin verkkopankista niin että nämä kk-sijoitukset tulevat rullaamaan vuoden 2024 loppuun asti. Tämän jälkeen otaksun että markkinakorot ovat jo laskeneet sen verran paljon, että uudet sijoitukset eivät tuotto-odotuksensa takia enää houkuttele. Toki suunnitelma saattaa muuttua matkan varrella.

Korkopanostusten pienentyessä aloitan aktiivisen suunnitelun siitä, miten saisin täytettyä OST:n 100k ostorajan täyteen. Voi olla, että markkinatilanne ensi vuonna on sellainen, että OST:n täyttely ei houkuta, joten saatan hankkia sinne jatkossa tipoittain uusia firmoja vähän isommilla kertaostoksilla ja silloin kun näitä saa edullisesti. OST:n tavoite on osinkoja uudelleensijoittamalla simuloida "omaa Suomi-rahastoa". Tähän mennessä tämä on toiminut yllättävän hyvin kun 50k alkusijoitus on kasvanut yli 74k:hon, ja OMXH-GI indeksi on biitattu 49% vs. 8% OST:n alusta asti laskettuna. Jatkossa ei varmaan tällaista ylituottoa ole tulossa, mutta katsotaan jos saisin pidettyä kuitenkin jonkunlaisen etumatkan pidemmän päälle.

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Nyt tehdään ostokset joilla pääsen kohti miljoonan salkkua

Heinäkuussa 2022 kirjoitin blogipostauksen otsikolla "Tässä laskusuhdanteessa valan kivijalan miljoonasalkulle". Sama ajatus on edelleen erittäin ajankohtainen.

Kyseisessä postauksessa kirjoitin, että pyrkimys miljoonasalkkuun onnistuu erityisesti jos onnistun sijoittamaan "vastasyklisesti". Eli panostamaan reilusti uusiin sijoituksiin silloin kun markkina on laskenut reilusti, ja vastaavasti vähentämään sijoituksia huippujen lähellä. Alla recap aiemmasta kirjoituksestani täydennettynä 2022 vuoden sijoituksilla. Vastasyklisyys on onnistunut melko hyvin mielestäni.

  • Uudet sijoitukset 2019: 19044 euroa. Vuosi 2019 alkoi tuntua varsin "kuplaiselta" ja tein sijoituksia suurinpiirtein samaan malliin kuin edellisinä vuosina. Vähemmänkin olisi voinut tehdä, mutta kuukausisijoitusten rullatessa sijoituksia kertyi. 
  • Uudet sijoitukset 2020: 75591 euroa. Koronavuosi meni kyllä varsin nappiin. Uskalsin panostaa isosti kun markkinat romahtivat. Salkkuun tarttui runsaasti osakkeita ja indeksejä. Muistan vielä maaliskuiset päivät tuolta vuodelta. Hienoja sijoitusmuistoja.
  • Uudet sijoitukset 2021: 19651 euroa. Vuosi 2021 tuntui erittäin kuplaiselta ja suunnilleen kaikki mikä liikkui oli nousussa. Oli kryptokuplaa, listautumiskuplaa, teknokuplaa, ja vaikka mitä.  Tosiaan näin jälkikäteen tiedämme että vuonna 2021 oli koronaelvytyksen jälkimainingeissa "kaiken kupla". Jälkikäteen ajateltuna koko vuoden olisi voinut katsella sivusta, mutta se on äärimmäisen vaikeaa. Tavallaan torjuntavoitto että onnistuin vähentämään uusia sijoituksia reilusti. Uudet sijoitukset olivat paljon pienempiä kuin 2020 tai 2022.
  • Uudet sijoitukset 2022: 69048 euroa. Vuonna 2022 lasketeltiin tasaisesti ilmoja pois 2021 vuoden kuplasta. Panostin reilusti uusiin ostoihin vuoden aikana, lähes koronadippivuoden vertaisesti. Jälkikäteen ajateltuna osan näistä panoksista olisi voinut säästää vuodelle 2023...
  • Uudet sijoitukset 2023: Vuosi on tässä vaiheessa vielä kesken mutta näyttää siltä, että erittäin isoilla panostuksilla mennään tänäkin vuonna. Kuten aiemmin olen kirjoitellut, tänä vuonna olen esimerkiksi kasannut lähes 50k korkosalkun. Osakesijoituksia on myös tullut tehtyä ja aikomuksena n kiihdyttää niitä vuoden loppua kohti. Itse asiassa tällä viikolla ostin vajaan tonnin lisäpotit Reveniota (hintaan 20,98 e/kpl) ja Konetta (hintaan 38,28 e/kpl). Molemmat kyntävät todella alamaissa kuten moni muukin OMX-H:n osake.

Lähiaikoina tähtäimessä on korkosalkun kasvattaminen edelleen ja mahdollisesti edullisten kotimaisten osakkeiden lisääminen OST:lle, kun talletusraja nousee 100 000:een vuoden vaihteessa. Tällä hetkellä minulla on OST "täynnä", 50k sijoitettuna ja nykyarvolla ihan kelpo 68k ottaen huomioon että siellä on vain kotimaisia osakkeita (Kesko, Citycon, UPM, Konecranes, Titanium).

Yleisesti ottaen markkinadipeistä ja laskumarkkinoista on netto-ostajan syytä olla innoissaan. Itse olen ollut sijoitushommissa mukana vuodesta 2008 ja nähnyt jo useammat laskumarkkinat. Tässä vaiheessa laskumarkkinat näyttäytyvät mahdollisuuksina eivätkä uhkina. Aikanaan jos tai kun alan käyttämään sijoituksia tulonlähteenä, tunnelma lienee hieman erilainen :)

keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Korkosalkku lähestyy 50k:ta

Korkosijoittajan kissanpäivät jatkuvat. Pitkät korkorahastot ja -ETF:t halpenevat samalla kun jenkeissä ja Euroopassa korot etsivät uusia huippuja. Nopea käännös alaspäin koroissa ei toteutunutkaan, vaan korkeiden korkojen aika näyttää jatkuvan ainakin hieman pidempään kuin aiemmin arveltiin.

Tämä tarkoittaa erinomaista mahdollisuutta kasata korkosalkku. Itselläni ei korkosijoituksia ole koskaan ollut kovin paljoa, mutta tänä vuonna tuli ensi kertaa pitkään aikaan paikka lähteä mukaan oikein kunnolla. Tuotto-odotukset ovat pitkissä koroissa mielestäni loistavat. Kuponkikorot ovat 4-6% välillä ja arvonnousua tulee myös aikanaan kun korot laskevat. 

Korkojen laskua odotellessa olen saanut kasattua korkosalkun n. 47k tietämille. Suurimmat sijoitukset ovat Seligsonin Euro Corporate Bond ja Euro Obligaatio (yht. lähes 30k) ja sitten loput on Evli Pohjoismaat Yrityslaina -rahastossa ja kahdessa jenkkikorkoihin sijoittavassa ETF:ssä.

Tänään täyttelin korkosalkkua myymällä pois EMQQ-ETF:n (kehittyvien markkinoiden teknologiayhtiöt), ja otin tilalle 4k edestä Seligsonin rahastoja + jenkkikorkoja.

Tavallaan toivon että aikaikkuna pysyisi auki vielä vaikka vuoden. En usko että vastaavaa tilaisuutta kasata korkosalkkua tulee enää aikoihin vastaan.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Osto: Sampo & muuta säätöä

Ostin juuri 45 kpl Sampoa reilun 1800 euron edestä. Sampo jakautuu pian kahtia, ja nykyiset omistajat jatkavat Sammon lisäksi henkivakuutus- ja sijoitusyritys Mandatumin omistajina. Tällä viikolla ehdin napata Sampoa vielä lisää ennen jakautumista. Jatkan todennäköisesti molempien "osinkokoneiden" omistajana jatkossakin :) Kokonaissijoitus näihin on 10k paremmalla puolella ja osintkotuotto hyvä.

Järjestelin myös hieman pientä Ruotsi-salkkuani. Myin pois kasvuyhtiö PowerCell Swedenin osakkeet ja siirsin summan turvallisemman tasaiseen Sandvikiin. Tulevaisuus näyttää onnistuinko myymään PowerCellin pohjalta, vai onko tämä yksi niistä kasvufirmoista jotka jäävät ikuisiksi lupauksiksi.

Markkinoilla on kieltämättä erittäin kiinnostava tilanne ja sijoitan tällä hetkellä kaiken mahdollisen käteisen korkoihin tai osakkeisiin. Hyviä ostopaikkoja riittää.

lauantai 26. elokuuta 2023

Katsaus korkosalkkuun - yli 34k kasassa

Viime aikoina korkosijoittaminen on muuttunut houkuttelevaksi. Kyllä, pitkällä aikavälillä osakkeet tuottavat paremmin. Silti koroilla on osuutensa hyvin hajautetussa salkussa.

Kuponkikorot alkavat olla 4-6% välillä tapauksesta riippuen. Tämä tarkoittaa korkorahastojen/ETF:ien kannalta sitä, että odotettu vuotuinen tuotto on tuota luokkaa (miinus kulut). Lisäksi päälle voi tulla reilu tuotto jos yleinen korkotaso laskee - tällöin aiemmin tehtyjen korkeammalla korolla tehtyjen korkosijoitusten arvostus nousee.

Juuri nyt on jonkinlainen "sweet spot" menossa korkosalkun kasaukseen. Tilanne on sama sekä Euroopassa että jenkkilässä. Itse ostelen korkorahastoja ja -ETF:iä tällä hetkellä kaksin käsin, niin paljolla kuin kassaa riittää.

Uusimpana salkkuun tuli tällä viikolla aiemmin 2 x 2500 euron edestä kahta uutta ETF:ää jotka sijoittavat Yhdysvaltain korkomarkkinoille:

  • iShares $ Treasury Bond 20+yr UCITS ETF (kulut 0,07%, tuotto-osuudet)
  • iShares $ Treasury Bond 7-10yr UCITS ETF EUR Hedged (kulut 0,10%, tuotto-osuudet)

Näiden lisäksi korkosalkussa on reilusti muitakin, euromarkkinoille sijoittuvia rahastoja. Kokosin ekaa kertaa korkosalkun yhteen ja siellä on jo mukavat 34k euroa! Alla yhteenveto:


 

 

 

 

 

Korkosalkku jatkaa kasvamistaan lähiaikoina ja erityisesti niin pitkään kun korkotasot (ja kuponkikorot) pysyvät riittävän korkealla. Ensimmäisten yhden tai kahden keskuspankkien koronlaskun jälkeen varmaan lakkaan uusien korkosijoitusten tekemisen. Sitä odotellessa pyrin kasvattamaan salkkua niin pitkään kun aikaikkuna on auki. Eivätköhän nuo siis ainakin 50k euroon asti kasva.

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Lisäsijoitus pitkän koron rahastoihin - aikaikkuna on vielä auki

Kirjoittelin viime kuussa siitä, miksi juuri nyt on (lähi)historiallisen hyvä aika sijoittaa pitkän koron rahastoihin. Syyt eivät ole muuttuneet. Mutta kerrataanpa lyhyesti.

  • Keskuspankit nostivat historiallisen nopeasti ohjauskorkojaan, ja tästä johtuen korkorahastoissa koettiin massiiviset tappiot.
  • Osakemarkkinoilla on erittäin kova ralli päällä, ennätykset paukkuvat tai ollaan lähellä huippuja (ei koske tosin Helsingin pörssiä). Osakkeiden kallistuminen nostaa korkosijoitusten houkuttelevuutta.
  • Euribor-koroissa ennakoidaan sitä, että piakkoin (tai jopa nyt) on huiput nähty. Tämä tarkoittaa sitä, että korkojen laskiessa korkorahastojen tuotot lähtevät "ylimääräiseen" nousuun. Toki lisäksi kuponkikorko tarjoaa jo kohtalaista tuottoa.

Laitoin juuri ylimääräiset 1500e + 1500e Seligsonin pitkän koron rahastoihin (Euro Obligaatio ja Euro Corporate Bond). Näihin menee myös joka kuukausi automaattisesti tonnin sijoitus. En usko että pitkiin aikoihin tulee parempaa saumaa sijoittaa näihin, joten nyt on pakko laittaa rahaa sisään rivakkaan tahtiin :)

torstai 6. heinäkuuta 2023

Historiallinen hetki tehdä korkosijoituksia & OST:n laajennus

On monella tapaa erityinen tilanne sijoitusmarkkinoilla. Nostetaan vaikka nämä uutisotsikot:

  • Nasdaq-indeksi nousi eniten ensimmäisellä vuosipuoliskolla 40 vuoteen (HS juttu)
  • Nasdaq:issa on tekoälybuumin myötä kovempi alkuvuoden ralli kuin aiemmissa internetiin liittyvissä murroksissa (CNBC juttu)
  • Korkorahastoissa kärsittiin vuonna 2022 historiallisen kovat tappiot (CNBC juttu)
  • Asuntovelallisten korkokustannukset nousivat kesäkuussa historiallista vauhtia (HS juttu)

Näistä se tarinan kuva alkaa hahmottua. 

Osakkeissa eletään uutta tekoälyn johtamaa eldoradoa, suurimpien firmojen PE-lukujen ollessa luokkaa jopa 220 (Nvidia) tai esimerkiksi 36 (Microsoft) ja 32 (Apple). Sijoittajilla alkaa taas olla FOMO:a eli tunnetta siitä että on menossa ralli josta ei kannata olla sivussa. Tunnelma on että nyt mennään ylös ja pitkään.

Samalla on muodostumassa pitkiin aikoihin paras aika sijoittaa korkorahastoihin. Korkorahastojen kuponkikorot alkavat olla varsin kelvollisia, esimerkiksi 4-5% haarukassa markkinasta riippuen. On myös hyvä muistaa että pitkän koron rahastot tuottavat "ekstraa" siinä vaiheessa kun korot kääntyvät laskuun. Nyt korot ovat edelleen nousussa. Lisäksi keskuspankkikorot esimerkiksi Euroopassa saattavat nousta vielä hieman aiemmin ennakoitua korkeammaksi (HS juttu).

Yksi lisämauste oman sijoitussuunitelmani kannalta on osakesäästötiliin (OST) suunniteltu talletuskaton nosto 100 000 euroon. Vielä ei ole tiedossa milloin tämä tapahtuu (jos joku tietää, saa kertoa). Itse olen ollut OST:hen erittäin tyytyväinen, alkupääoman noustessa 50k:sta 75k:n osinkoja verottomasti uudeelleensijoittamalla. Aion ehdottomasti sijoittaa toiset 50k heti kun tämä on mahdollista ja oma käteiskassa antaa myöten.

Näistä aineksistä syntyy lyhyellä aikavälillä muutos omaan sijoitussuunnitelmaani. Keskeisiä huomioita on mahdollinen osakemarkkinan ylikuumeneminen (lähi tulevaisuudessa, ei välttämättä juuri nyt), korkorahastoihin muodostunut oston paikka, sekä OST:n laajeneminen. 

  • Keskeytän kk-sijoitukset Nasdaq-ETF:ään (tikkeri: LYMS). Tein sen jo tällä viikolla, eli eilistä sijoitusta ei enää mennyt osana Nordnetin kk-säästö-ohjelmaa. Itse asiassa tällä hetkellä koko Nordnetin kk-ohjelma on minulla tauolla.
  • Nostan pitkät korkosijoitukset Seligsonin Euro Obligaatio ja Euro Corporate Bond -rahastoihin 1000e/kk molempiin. Tällä hetkellä näihin on mennyt 500e/kk. Jatkan näitä sijoituksia niin pitkään kunnes korkosykli kääntyy laskuun tai mahdollisesti vähän ylikin. Ehkäpä tästä hetkestä n. vuoden eteenpäin, jolloin molempiin saisi laitettua lisää rahaa ainakin 10k edestä.
  • Kerrytän muuten käteiskassaa tulevia OST-sijoituksia varten. 50k pottia en kyllä ihan heti saa säästettyä, mutta minulla on myös muita ajatuksia mistä nuo sijoitukset voisivat tulla. Esim. tällä hetkellä salkussa noin plusmiinusnolla -tuotoilla olevat Koneen ja Kojamon osakkeet saattaisivat mennä myyntiin arvo-osuutilin puolelta ja siirtyä OST-sijoituksiksi. Tai sitten ei. Tätä ehdin miettiä myöhemmin OST:n talletusrajan nostoa odotellessa.

Minkälaisia suunnitelmia muilla on näiden markkinakehitysten suhteen? Onko kukaan muu innostunut korkorahastoista nykytilanteessa? Entä OST:stä?

lauantai 1. heinäkuuta 2023

2023 / Q2: tuotto 2,0%

Vuoden 2023 toinen kvartaali jatkoi siitä mihin edellinen jäi. Nousu jatkui, toki maltillisemmin kuin ekalla kvartaalilla. Teknot vetivät salkkua edelleen ylöspäin. Salkun pääoma nousi yli 560 tuhanteen. Avainluvut seuraavassa:

  • Uusi sijoitettu pääoma: 6902 euroa
  • Pääoman kasvu (pl. osingot): 17952 euroa (3,29%)
  • Tuotto (pl. osingot): 11050 euroa (2,0%)
 
Tein tällä viikolla pieniä liikkeitä salkussa. Myin Merus Powerin osakkeet parin sadan euron tappiolla ja ostin lisää Reveniota vastaavalla noin tonnin summalla. Uskoisin että Revenion osake lähtee aikanaan viimeistään korkojen laskiessa uuteen reippaaseen nousuun.

Kesäloma on tuonut mukanaan muutamia uusia ajatuksia. Aikeissa on piakkoin vähän isompi muuvi salkussa. Laitan tästä lisää seuraavassa päivityksessä.

 

tiistai 30. toukokuuta 2023

Osto: Sandvik, myynti: Block

Sandvik on kiinnostava ja perinteinen OMX Stockholmiin listattu yhtiö. Sandvikin päätoimiala on varsinainen pitkän aikavälin kasvubisnes, eli louhinta ja materiaalinkäsittely. Maailma tarvitsee materiaaleja ja Sandvikin koneet auttavat näytä louhimaan maan alta. Sandvikillä - kuten muillakin konepajoilla - on toki myös kattavaa huoltoliiketoimintaa, dataan perustuvia palveluita, ja tulevaisuudessa enenevässä määrin automaatiota. Vaikka kyse on perinteisestä yhtiöstä, niin liiketoiminta on korkeaan teknologiaan perustuvaa ja näkymät ovat pitkällä aikavälillä kasvavat. Selkeä osta- ja pidä -sijoitus siis!

Ostin Sandvikia tänään noin 2000 euron erän. Rahoitin Sandvikin oston myymällä Blockia suunnilleen vastaavalla summalla. Blockin lähtö salkusta on ikäänkuin viimeinen muisto "hype-osakkeista". Samoin kuin moni teknokasvuyhtiö, myös Blockin osake on jäänyt pyörimään pandemiaa edeltäville tasoille, ja mahdollisesti sinne jää. Välissä olikin valtava pomppu, kuten vielä jotkut muistavat :)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Vaihdoin Fortumin Keskoon OST:llä

Vaihdoin eilen iltapäivällä Fortumin osakkeet Keskoon osakesäästötilillä. Kokonaissumma oli n. 7500 euroa ja kyseessä oli OST:n pienin sijoitus. OST:n kokonaissaldo on tällä hetkellä n. 75k, joten kyseessä on 10% siivu kokonaisuudesta.

Fortum on ollut pettymys monella tavalla. Toki firma on osittain olosuhteiden uhri, mutta viime aikaiset sotkut palkitsemisten suhteen ja omistajia sorsivine hätälainoituksineen eivät näytä hyvältä. Lisäksi eilen Venäjällä alkoi negatiivissävytteinen keskustelu Fortumia kohtaan ja sitten kuulin tänä aamuna uutisista että Venäjällä otettaisiin mahdollisesti väliaikaisesti haltuun Fortumin ja Uniperin toimintoja. 

Saa nähdä miten markkina reagoi tähän tänään, mutta itse olen nyt siirtynyt onneksi katsomon puolelle tässä pelissä. Toivotaan Fortumille kuitenkin onnea ja menestystä, ikävään tilanteeseen ovat joutuneet.

lauantai 1. huhtikuuta 2023

2023 / Q1: tuotto 6,8%

Vuoden 2023 ensimmäinen kvartaali oli pitkästä aikaa oikein hyvä. Salkun pääoma kipusi uuteen ennätykseen ja lähestyy 550k rajapyykkiä. Markkinoilla oli nostetta erityisesti eurooppalaisissa osakkeissa ja teknoissa, ja molempia löytyy salkusta reilusti. Tässä avainluvut:

  • Uusi sijoitettu pääoma: 7824 euroa
  • Pääoman kasvu (pl. osingot): 42574 euroa (8,45%)
  • Tuotto (pl. osingot): 34750 euroa (6,8%)

Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, salkun pääoman kasvu on palautunut nousu-uralle viime aikaisten vaikeiden aikojen jälkeen. Olen tulevien vuosien kehityksen suhteen varovaisen positiivinen. Ellei tilanne muutu dramaattisesti, en aio tehdä mitenkään erityisen paljoa lisäsijoituksia, vaan annan nykyisten kuukausisijoitusten rullata taustalla. Tällä hetkellä kk-sijoituksia menee Nasdaq-ETF:ään, Seligson Global Pharmaan, ja Seligsonin kahteen pitkän koron rahastoon.



maanantai 27. maaliskuuta 2023

Osto: Kojamo & Revenio, myynti: Purmo Group

Tein pientä järjestelyä salkussa osakkeiden hintojen myllertäessä. Kojamo on muun kiinteistösektorin kanssa halventunut melko lailla. Revenio on tullut alas taas kasvu- /teknosektorin mukana. Molempia löytyy salkusta ja uskon pitkän aikavälin potentiaaliin, tosin hyvin eri syistä. Kojamo tuottaa kasvavaa osinkovirtaa, Revenio kasvavaa liiketoimintaa. 

Ostin noin tonnilla lisää molempia, Kojamoa hintaan 10,72e/kpl ja Reveniota 36,2e/kpl.

Ostot rahoitin myymällä Purmo Groupin osakkeet pois. Aikanaan Purmo tuli salkkuun suomen ensimmäisen SPAC:in kautta, ja olin siitä tuolloin aika yllättynyt. Ei tullutkaan kiinnostavaa kasvufirmaa joka tarvitsi rahoitusta, vaan enemmän tasainen lämmitys/jäähdytys -järjestelmätoimittaja. Uskon enemmän Kojamon ja Revenion pitkän aikavälin tuottopotentiaaliin, joten Purmo sai lähteä salkusta muutaman satasen tappiolla.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Pankkikriisin pelko heiluttaa markkinoita - ostin lisää Sampoa

Viime aikoina on ollut kovin volatiilia menoa markkinoilla. Yhdysvalloissa nähtiin suuri pankkikonkurssi, kun Silicon Valley Bank (SVB) meni nurin talletuspaon takia. Euroopassa Credit Suisse joutui turvautumaan suureen hätärahoitukseen.

Finanssisektorin ja muidenkin sektorien osakkeet ovat ottaneet isosti osumaa keskellä tätä kuohuntaa. Itse ajattelen niin, että tilanteesta selvitään tavalla tai toisella, ja tässä on jonkinlainen ostonpaikka. Ostin lisää Sampoa vajaalla tonnilla kurssiin 41,89e/ kpl. Sampoa minulla onkin noin kymppitonnin edestä. Salkun peruskiviä. Ostetaan aina lisää kun on hyvä tilaisuus, ehkäpä juuri nyt sellainen on :)

tiistai 21. helmikuuta 2023

Oatly pihalle, Unityä tilalle

Myin Oatly:n osakkeet vajaan tonnin tappiolla, yhteensä noin puolentoista tonnin edestä. Ei firmasta taida kovin kannattavaa tulla - tuotekategoria ja toimiala yleensäkin on varsin kilpailtu. Otetaan tappiot (verotuksessa tämä on toki hyödyksi sitten) ja jatketaan matkaa.

Ostin hieman isommalla summalla salkkuun Unity Softwarea. Ostohinta oli 36,54 dollaria/osake. Unity kehittää useitä menestyspelejä pyörittäviä "pelimoottoreita". Tätä nykyä Unityn softaa käytetään myös monessa muussa käytössä, jopa elokuvissa ja virtuaalisissa autonäyttelyissä (Unityn use caseja löytyy täältä).

Unityn osake on ollut hurjassa pyörityksessä ja se oli yksi osakkeista joka ampui katosta läpi koronakriisin aikana ja on taas tullut tonttiin viime aikoina. Olen ollut firmasta kiinnostunut jo pidempään, koska virtuaaliset maailmat ja "metaversumi" tekevät koko ajan tuloaan. Nyt kun hype on vähän laskeutunut, ajattelin että hyppään mukaan. Heiluvaa kyytiä varmaan tiedossa jatkossakin.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Osakesäästötili - lyhyt katsaus missä mennään

En ole kovin usein tehnyt katsausta siihen, miten osakesäästötilillä (OST) menee. Yleensä ei kovin paljon kerrottavaa ole, koska se sisältää viisi osaketta (Titanium, Konecranes, UPM, Citycon, Fortum), joiden osingot sijoitan vuosittain verotehokkaasti takaisin samoihin osakkeisiin. Joka vuosi näiden uudelleensijoitusten takia minulla on hieman suurempi määrä osakkeita jotka maksavat ulos osinkoa. Pikkuhiljaa korkoa korolle -efekti alkaa toimia.

Lyhyesti sanottuna OST:llä menee melko upeasti! Tässä tapauksessa on onnistunut sekä ajoitus että osakepoiminta, harvinaista herkkua.

Tilanne OST:llä on tällä hetkellä tämä:

  • Sijoitettu: 50000 euroa (maksimi)
  • Pääoma: 76662 euroa
  • Voittoa: 19980 euroa (+35,42%)

Oleellinen vertailuindeksi osakesäästötilille minun tapauksessani on kotimainen pörssi ja sen kasvuindeksi OMXH-GI (eli osingot uudelleensijoittava). Vuoden 2020 alusta OMXH-GI on noussut 27,7% eli ylituottoa indeksiin nähden on tullut tähän päivään mennessä n. 7,7%. Ei mikään valtava ylituotto, mutta aika mukava kuitenkin.

Pääsyy ylituotolle on se, että myin suurimman osan OST:stä tyhjäksi koronaromahduksen aluksi ja ostin osakkeita takaisin kuopan pohjaa kohti. Näistä kahdesta postauksesta (1 & 2) löytyy tarkempi selitys näistä alkuvaiheen tapahtumista.

OST:n sisältö on suuruusjärjestyksessä tällä hetkellä seuraava. Mielenkiintoisen vertailusta tekee se, että jokaiseen sijoitin alunperin n. 10 keuroa, joten tässä korostuu hyvin osakkeiden väliset erot. Toisaalta tein vain osalla myyntiveivauksen, joten täysin vertailukelpoinen "kisa" ei ole.

  1. Titanium: 22068 euroa
  2. Konecranes: 19527 euroa
  3. UPM: 15273 euroa
  4. Citycon: 12596 euroa
  5. Fortum: 7933 euroa

Alla olevasta kuvasta näkyy viimeisen kolmen vuoden kehitys. Nordnetista ei saa tulostettua vastaavaa kuvaa juuri 2020 alusta lähtien, mutta tämä kuva anta hyvän viitteen missä mennään. Kuvassa näkyvä 3v tuotto on luonnollisesti parempi kuin kokonaistuotto, koska tuosta leikkautuu koronaromahduksen alku pois.



lauantai 4. helmikuuta 2023

Kuukausisijoitukset uuteen asentoon seuraavaa nousumarkkinaa odotellessa

Markkinoilla on nähty mahdollisesti jo pohjat. Tämähän on helppoa todeta jälkikäteen. Isot indeksit ovat nousseet viime syksyn pohjista tuntuvasti ja DAX-indeksi jopa yli 30%. Voi toki olla että kyseessä on laskumarkkinan pomppu ja suunta jatkuu alaspäin. 

Oma tuntuma on kuitenkin sellainen, että pohjat nähtiin jo ja olemme uuden pidemmän nousumarkkinan alkumetreillä. Mitään valtavan jyrkkää nousua en odota, vaan ennemminkin sahailevaa hidasta kehitystä, kuitenkin keskimäärin ylöspäin.

Oman salkun osalta käteispaino on erittäin pieni ja olen pitkälti "all in" markkinoilla. Tämän vuoden alussa onkin ollut erittäin hyvää kehitystä erityisesti viime vuoden häviäjissä. Ylöspäin on tultu erityisesti eurooppalaisissa osakkeissa, kehittyvillä markkinoilla ja ihan hiljattain myös tekno-osakkeissa.

Näillä ajatuksilla viritän kuukausisijoitukset uuteen uskoon. Jatkossa joka kuukausi rullaavat seuraavat sijoitukset:

  • Nasdaq-indeksi-ETF (LYMS) 500 e/kk: Nasdaq-100 indeksi sisältää muuttuvan joukon johtavia teknofirmoja. Yleensä Nasdaq menee ylös että alas muuta markkinaa nopeammin. En lähde ajoittamaan näitä syklejä vaan jatkan kuukausisijoittajana vastakin.
  • Seligson Global Top 25 Pharmaceuticals 200 e/kk: Tähän olen sijoittanut aiemmin 500e/kk, nyt lasken summan 200 euroon. Rahasto on lähellä kaikkien aikojen huippua. Uskon sektorin menestykseen sekä salkkua tasapainottavaan rooliin jatkossakin.
  • Seligson Euro Obligaatio ja Corporate Bond 500e + 500e /kk: Nostan näihin pitkiin korkoihin sijoittaviin rahastoihin menevää kuukausisummaa (aiemmin 200e/kk molempiin). Pitkästä aikaa ollaan tilanteessa missä korkorahastoiltakin voi odottaa ihan mukiinmenevää tuottoa. Ostelen näitä ainakin siihen asti näillä isommilla summilla kunnes korkosykli taas muuttuu laskevaksi ja rahastojen tuotto-odotus pienenee.

Näillä mennään ainakin tämän vuoden ajan. Ja ajatus olisi että kaksi ensin mainittua kuukausisijoitusta säilyisi käynnissä myös markkinasyklien läpi.

lauantai 14. tammikuuta 2023

Lisäosto: Evli Nordic Corporate Bond

Tein jälleen tonnin lisäoston Evlin pohjoismaiseen yrityskorkorahastoon. Korkosijoitukset ovat juuri nyt kiinnostavia jos oletuksena on, että korkotasojen nousu on kohta nähty ja alkaa pidempi tasainen tai tasaisesti laskeva jakso. Tällainen on suotuisa ympäristö korkorahastoille.

Oma tavoite korkosijoituksien osuudesta koko salkussa on semmoinen 5-10% pidemmällä aikavälillä. Siinä vaiheessa jos (kun!) salkku kasvaa miljoonaan, niin korkosijoituksia on absoluuttisestikin suuri määrä. Evlin rahaston lisäksi kk-sijoitukset Seligsonin kahteen pitkän koron rahastoon kasvattavat korkosijoituksiani pikku hiljaa.

Vaikka korkosijoitukset eivät toiminetkaan vaikkapa viime vuonna vastavoimana osakemarkkinoiden laskulle, on kuitenkin periodeita jolloin korrelaatio korkotuottojen ja osakkeiden välillä on jopa negatiivinen. Tällaisiakin tulevaisuuksia varten on mukavaa, jos sukanvarressa on korkosijoituksia joita voi tarvittaessa lunastaa ja siirtää osakkeisiin. Toisaalta korkosijoitukset tasottavat myös muuten mukavasti salkun tuottoa pidemmän päälle, vaikka toki laskevat kokonaistuottoa hieman.