sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Viikon yhteenveto: 2 ostoa

Tällä viikolla oli vähän kiirettä, joten ostojen päivittely reaaliajassa jäi tällä kertaa tekemättä.

Ostin tiistaina Nasdaq-100 ETF:ää (LYMS) osto-ohjelman mukaisesti tonnilla hintaan 43,17 euroa/kpl. Samana päivänä lisäilin myös Snowflakea myös tonnilla (hintaan 131,4 USD/kpl). Nasdaq-indeksin lisääminen osui kivasti ennen loppuviikon nousua, mutta Snowflakessa ajoitus ei ollu ihan yhtä suotuisa. Pitkään salkkuun molemmat, joten turha näitä ajoituksia on liikaa miettiä :)

Jos markkinoiden menoa haluaa spekuloida hieman, niin oma näkemykseni on että tämän vuoden pohjia ei ole vielä nähty. Tässä loppuviikosta oli ehkä sellainen "karhumarkkinaralli" ennemmin kuin uuden pidemän nousun alku. Näihin tunnelmiin en kuitenkaan perusta omia sijoituspäätöksiäni vaan lähinnä tarkkailen tilannetta ja ostelen lisää jos lasku jatkuu.

perjantai 13. toukokuuta 2022

Osto-ohjelma Nasdaq-ETF:ssä jatkuu + ostin myös paria muuta osaketta

Markkinat jatkoivat eilen reipasta laskuaan teknofirmojen johdattamana. Jatkoin hiljattain alkanutta "osto-ohjelmaani" NASDAQ-indeksi-ETF:ssä ja ostin LYMS-ETF*:ää tonnilla. Päätin että jatkossa ostan tätä ETF:ää tuhannen euron potin aina kun sen arvo laskee 5%. Katsotaan kuinka monta ostosta tekemään. Tavallaan toivoisin että monta, aina parempi pitkäjänteiselle sijoittajalle kun ostohinta alenee.

Lisäksi ostin salkkuun takaisin QuantumScapea noin tonnilla, hintaan 10,65 USD/kpl. Olin aiemmin luopunut tästä osakkeesta hintaan 16,14 USD/kpl, mutta uskon edelleen sijoituscaseen, joten ajattelin että on hyvä päästä takaisin halvemmalla mukaan.

Uutena ostona salkkuun löytyi Intuitive Surgical. Robotisoituun kirurgiaan keskittyvä teknologiayhtiö on ollut listallani pitkään, mutta se on aina näyttänyt tosi kalliilta. Kallis se taitaa olla vieläkin, mutta ainakin pääsen mukaan huomattavasti halvemmalla kuin viime vuosina. Osake oli eilen ostettaessa 207,9 USD/kpl joka oli jo lähellä "pre-covid" hintaa.

*Lyxor NASDAQ-100 UCITS ETF (tämä on minulla myös osana Nordnetin kk-osto-ohjelmaa)

maanantai 9. toukokuuta 2022

Ostin Blockin takaisin salkkuun ja lisäsin Nikeä

Osakemarkkinat ovat nyt vapaapudotuksessa. Jonkinlainen talouslama on ihan mahdollinen, jopa pitkä sellainen. On paljon syitä olla pessimistinen.

Yllä olevasta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä nyt on pitkäjänteisen osakesäästäjän markkinat. Itselläni on seurannassa iso luita kiinnostavia yhtiöitä, ml. ikonisia laatuyhtiöitä sekä mielenkiintoisia teknofirmoja.

Tänään otin salkkuun takaisin fintech-yhtiö Blockin (ent. Square) hintaan 86,05 USD/kpl noin puolentoista tuhannen dollarin positiolla. Myin Blockit pois aiemmin 107,09 dollarin hintaan, joten tässä tuli ihan hyvä "treidi" tehtyä, vaikka näitä yritänkin välttää.

Nikeä otin lisää salkkuun noin tonnilla, hintaan 112,21 USD/kpl. Nikeä ei voi koskaan olla liikaa, ja nyt sitä on noin kahdeksan tonnin edestä.

Katsotaan mitä salkkuun tulee seuraavaksi lisää. Itse toivon pitkäjänteisenä sijoittajana toki merkittävää laskumarkkinaa tälle vuodelle, jolloin jokaisen lisäoston tuotto-odotus paranee :)

perjantai 6. toukokuuta 2022

Teknoindeksejä lisää putoaviin hintoihin, TDOC pihalle

Markkinoilla myrskyää! Ja tätähän on tullut odoteltuakin. Aloitan pikkuhiljaa ostoja, aluksi indekseistä ja ehkä myöhemmin valituista osakkeista (kts. myös edellinen päivitys). 

Ostin tänään kolmea indeksi-ETF:ää, jokaista hieman yli tuhannen euron edestä: Lyxor NASDAQ-100, WisdomTree Artificial Intelligence & iShares Digital Security. Näitä löytyy jo salkusta, joten kyseessä oli harkittu lisäys - teknot kun ovat pudonneet huomattavasti viime aikoina. Odotan ja oikeastaan toivon että pudotus jatkuu ja pääsen ostamaan näitä vielä huomattavasti halvemmalla. Tätä vartenhan sitä käteiskassaa on kerrytetty :)

Tein myös yhden myynnin. Luovutin Teladocin suhteen ja pistin osakkeen pihalle hintaan 33,50 USD/kpl. Verottaja pääsee näkemään noin tonnin edestä tappioita tästä. Teladoc on pettänyt odotukset pahasti ja kohdannut runsaasti kilpailua. Terveydenhuollon digitaalinen disruptio ei tapahtunutkaan covidista huolimatta. Tai ehkä se tapahtuu, mutta ei välttämättä pelkästään Teladocin voimin. Aika näyttää olinko väärässä tässä myynnissä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Salkun osakemyyntejä viimeisen vuoden aikana - joko on aika palata?

Kävin läpi viimeisen vuoden aikana tekemiäni myyntipäätöksiä, eli osakkeita joista olen luopunut kokonaan. Tästä tuli mielenkiintoinen ja melko mukavakin lista, sillä jokainen myynti on ollut sikäli kannattava, että osakkeet ovat jatkaneet laskuaan. Viimeisen vuoden aikana ollaankin oltu aikamoisessa kuplahinnoittelussa monien osakkeiden osalta, minkä itsekin tietyllä tavalla havaitsin. Itse asiassa koko 2021 olisi kannattanut pysyä poissa aikakin ostopuolelta. Toki jälkiviisaus on helppoa.

Paras myynti oli itse asiassa rahasto. Myin hyvällä tuotolla ja melko isolla summalla Seligsonin venäjä-rahaston viime joulukuussa. Jälkikäteen ajateltuna varsin mainio päätös, koska muutoin olisi hävinnyt n. 15 keuroa ns. "kankkulan kaivoon" tai vähintäänkin romahtanut rahasto olisi nyt jumissa tuolla jossain.

Mitä muihin myynteihin tulee, seuraavassa lista järjestettynä oman myyntintani ja päivän hinnan erotuksella, vähiten pudonneet ensin.

  • QuantumScape -7,43% 
  • Block -12,22%
  • Meatech 3D -18,24%
  • Zoom -30,13%
  • Matterport -45,49%
  • SmartEye -50,84%
  • Burcon Nutrascience -60,0%
  • Ontrak -93,33%

Tätä listaa kun katsoo, niin ensin tulee mieleen että hyvä että näistä tuli luovuttua. Erityisesti tuolla loppupäässä on sellaisia osakkeita, että voi kysyä mitähän varten niitä edes ostelin alunperin :)

Jokaisessa listan kahdeksassa osakkeessa oli kuitenkin jotain ideaa ostettaessa. Muutamassa olisi ehkä potentiaalia päätyä jopa takaisin salkkuun. Tavallaan tekisi mieli unohtaa koko joukko ja keskittyä olennaiseen. Toinen vaihtoehto on jatkaa odottelua ja katsoa jos joku näistä halventuisi niin paljon että alkuperäinen ostoidea alkaisi taas houkuttaa.

Laitetaan kysymystä lukijoille: Mikä näistä osakkeista on mielestänne ostohinnoissa? Tai muuten järkevä case? Vai onko mikään? :) 

Itseäni tältä listalta houkuttaa ehkä kaksi ylimmäistä, mutta toisaalta ne ovat laskeneet myyntihinnastani vähiten... "Ankkurointi" on tietysti tunnettu ajatusvirhe, joten sen ei tulisi ostopäätöksiin vaikuttaa vai mitä?