perjantai 30. huhtikuuta 2010

ETF:t ja osinkojen uudelleensijoittaminen

Pitkäaikaiselle sijoittajalle ETF:ien maksamat osingot ovat monessa tapauksessa rasite. Ensinnäkin, ETF:ien tuotto-osuudet verotetaan isommalla verokannalla kuin esim. kotimaisten yritysten osingot (28 % vs. 19,6 %). Toisekseen, osinkojen takaisin sijoittaminen ETF:ään ei ole taloudellisesti järkevää merkintäkulujen takia, elleivät omistukset ETF:n osalta liiku kymmenissä tuhansissa. Näistä syistä osingot uudelleensijoittavat ETF:t ovat houkutteleva valinta suomalaiselle pitkäaikaiselle sijoittajalle.

Osinkoja uudelleensijoittavia ETF:iä tarjoaa helposti saatavassa muodossa Deutche Bank. Tuottekategorian nimi on db x-tracker. X-trackereita löytyy lähes kaikille markkinoille ja niiden suosio on ollut viime aikoina nousussa. Suosituimmat ovat jo kohtuullisen kokoisia ja vilkkaasti vaihdettuja, jotka ovat toivottuja ominaisuuksia miltä tahansa ETF:ltä.

DB X-trackereihin sisältyy kuitenkin ylimääräinen vastapuoliriski, mikä puuttuu monesta muusta ETF:stä. Tämä johtuu siitä, että DB X-trackerit noudattavat ns. swap-rakennetta joka tarkoittaa sitä, että sijoittaja ei omista indeksin alla olevia osakkeita, vaan on oikeutettu johdannaisten kautta indeksin tuottoon (kts. tarkempi selvitys taloudellinen riippumattomuus -blogista). Swap-rakenne tarjoaa monenlaisia kulurakennetta keventäviä hyötyjä verrattuna "perinteiseen" ETF:ään. Tästä syystä tarjolla on mm. täysin hallinnointipalkkioton ETF euroopan osakemarkkinoille (kts. Petre Pomellin pohdintaa aiheesta)! Hyvien puolien vastapainona on kuitenkin edellä mainittu vastapuoliriski - Deutche Bankin kaatuessa mahdolliset tappiot sijoittajalle vaihtelevat 0 - 10 % välillä. Ei siis ilmaisia lounaita tälläkään kertaa.

Itse olen kuitenkin lähtenyt kehittyville markkinoille x-trackereiden kautta ja aion tehdä niin jatkossakin. Arvioin omalta osaltani db x-trackereiden hyvät puolet lisäriskin arvoiseksi.

Millaisia mietteitä itselläsi on asian suhteen?

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Oriola-KD:n negatiivinen tulosvaroitus

Oriola-KD antoi tänä aamuna negatiivisen tulosvaroituksen, joka johtui Venäjän liiketoimien ennakoitua huonommasta tuloksesta. Markkinat reagoivat tähän näyttävästi yli 20 % laskulla. Myyjäosapuolina on ollut lähinnä ulkomaisia tahoja ja ostolaidalla kotimaisia. Ostolaidalla olin tänään minäkin, sillä pidän tätä hyvänä tilaisuutena lisätä omistuksiani mainiossa yhtiössä.

Aiemmat ostokseni ovat osuneet n. 1,6 euron keskihintaan, joten mikään superhalpa erä tämänpäiväinen ei romahduksesta huolimatta ollut. Pitkällä tähtäimellä näen kuitenkin Oriola-KD:ssä potentiaalia sekä kasvuyhtiönä (ikääntymisen ja medikalisaation megatrendien takia), että hyvänä ja tasaisena osingonmaksajana. Siksi en voinut vastustaa kiusausta lisäostoon päivän kurssimyllerryksen tiimellyksessä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Epäröintiä keskellä nousutrendiä

Uskallan tässä vaiheessa sanoa ilman epäilyksen häivää, että osakemarkkinoiden pohjat nähtiin viime vuoden keväällä. Tämä tarkoittaa sitä, että nousutrendi on alkanut. Kaiken lisäksi nousutrendit kestävät yleensä (käytännössä aina) useita vuosia ennen kuin uudet huiput saavutetaan.

Edellä mainitun yksinkertaistuksen perusteella minun kannattaisi sijoittaa jatkuvasti kaikki ylimääräinen varallisuus osakkeisiin, kuten olen tehnyt syksystä 2008 lähtien. Viimeisen parin kuukauden aikana en ole kuitenkaan näin tehnyt - vaikkakin olen jatkanut sijoituksia edelleen. Tämä johtuu siitä, että pelkään/toivon markkinoiden heilumista aivan lähiaikoina. Tähän minulla ei ole sen kummempaa syytä - ainoastaan tunne ja historiaan perustuva tieto että osakemarkkinoiden nousu ei ole koskaan lineaarista vaan aina polveilevaa, sisältäen suuriakin pudotuksia.

Juuri tällaista pudotusta odottelen. Tähtäimessä on varsinkin kehittyvät markkinat, joiden kyytiin en hypännyt viime vuoden alussa keskittyessäni haalimaan kotimaisia osakkeita alennushinnoilla. Toki olen näissäkin voitolla muutamia kymmeniä prosentteja (Emerging markets & Frontier -ETF:t). Nykyhinnoilla kehittyvät markkinat vaikuttavat kuitenkin yliostetuilta. Tai sitten olen vain väärässä ja markkinat oikeassa - joka onkin todennäköisempi skenaario :)

Toisaalta en menetä kovin paljoa, vaikka pidän muutamaan ostoerään riittävät rahat odottamassa kurssien väliaikaista niiausta. Olenhan kuitenkin mukana lähes 100 % allokaatiolla osakkeissa, joten en menetä noususta muuta kuin sijoittamatta jättämänieni rahojen tuoton. Tällaisen pienen pelikassan tarjoama mielenrauha onkin ehkä potentiaalista markkina-ajoituksesta tulevaa lisätuottoa merkkittävämpi tekijä.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

2010 / Q1 Tilinpäätös

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!

Nyt on tilaisuus laittaa vuoden 2010 ensimmäinen kvartaali pakettiin sijoitustavoitteiden ja -tulosten osalta. Ajattelin jatkossa tehdä tästä kvartaaliraportoinnista pysyvän käytännön.


Sijoitukset

Sijoitussuunnitelmani tavoitteena on keskimäärin 600 euron kuukausisijoitus, joka pitkällä aikavälillä johtaa miljoonan euron sijoitusomaisuuteen viisikymppisiä viettäessäni. Tähän on kovin pitkä aika, mutta tavoitekin on tavalliselle palkansaajalle kunnianhimoinen. Olen luonteeltani varsin tulosorientoitunut, joten olen yrittänyt kiriä tätä tavoitetta lähemmäs jo alkumetreillä mahdollisuuksien mukaan. Tämä on näkynyt kuukausisijoituksen suuruudessa, joka viime vuonna oli keskimäärin 1018 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna tahti on hieman hidastunut - ensimmäsen kvartaalin sijoitukset ovat olleet keskimäärin 807 euroa / kk. Loppuvuonna tahti saattaa hidastua edelleen hieman, mutta 600 euron tavoitteessa varmaankin pysytään vuositasolla.

Mitä tämänhetkiseen yhteenlaskettuun sijoitusomaisuuteen tulee, olen reilusti edellä aiemmin asettamaani tavoitetta tälle vuodelle. Ajattelen kuitenkin mieluummin pitkää aikaväliä, joten voisi ennemminkin sanoa että olen yli 960000 euroa jäljessä :)

Sijoittajaurani alku oli vuonna 2008 vaikeahko (onneksi aloitin tosissani vasta vuoden jälkipuoliskolla), mutta kuten monella muullakin, vuodet 2009 ja 2010 ovat tuottaneet reilusti tulosta sijoitetulle pääomalle. Alla olevassa kaaviossa on esitetty kumulatiiviset sijoitukset ja periodien lopussa olleet markkina-arvot.





Sijoitusten tuotto

Siinä missä viime vuonna sijoitukseni tuottivat paremmin kuin vertailuindeksi (OMXH CAP PI), niin 2010 alkuvuodesta tuotto noudatteli aika pitkälle vertailuindeksiä. Käytän tässä OMXH Cap hinta-indeksiä, vaikkakin sijoituksistani neljännes on muualla. Esimerkiksi Frontier ETF-sijoitukset kehittyivät loistavasti alkuvuodesta. Pitänee jatkossa kehittää jonkinlainen sovellettu vertailuindeksi (olisiko kenelläkään tähän hyviä ideoita?) tai verrata ainoastaan salkun kotimaisten osakkeiden osuutta vertailuindeksiin. Yhtä kaikki, seuraavassa kuviossa näkyy sijoituksieni ja vertailuindeksin tuottoprosentit ajanjaksoilta 2008, 2009 ja 2010 / Q1.