torstai 21. huhtikuuta 2011

Laiskan sijoittajan odotus on huoletonta

Rautaruukilta tuli tänään ulos varsin positiivinen tulos, ja markkinat reagoivat siihen vastaavasti. Nousua on juuri nyt päivänsisäisesti n. 6 %. Itse sijoitin Rautaruukkiin ensimmäisen kerran 2008 lopussa ja kaksi uusinta erää on hankittu viime vuodenvaihteen molemmin puolin.

RR:n osake on sahannut pitkälti paikallaan koko tämän pari vuotta, ja moni sijoittaja on ehtinyt tällä välin ostaa ja myydä, kun osake on vuorotellen näyttänyt joko halvalta tai toisaalta yhtiö noususuhdanteesta pudonneelta.

Itseäni asia ei ole ihmeemmin häirinnyt. Hyvin hajautetussa sijoitussalkussa on väkisinkin yrityksiä jotka jäävät muista jälkeen - ja toisinpäin! Olen reagoinut asiaan vain siten, että lisäsin omistuksia kun potentiaalisena pitämäni yhtiö oli myöhästynyt noususta. Ehkä odotus palkitaan viimein. Jos näin ei käy, en ole edelleenkään huolissani, sillä minulla on aikaa odottaa.

Metson osake edustaa sitten sitä toista ääripäätä. Ostin yhden erän 2009 keväällä ja nousua siitä on kertynyt jo n. 340 %. Huimasta noususta huolimatta Metso yllätti positiivisella tulosvaroituksella tällä viikolla, eli hyvä vire jatkuu yhä vain.

Edellisiin kahteen osakkeeseen liittyvistä täysin vastakkaisista kurssikehityksistä huolimatta en ota markkinoihin kantaa sen ihmeemmin, vaan jatkan edelleen passiivista omistamista ja aktiivisia lisäostoja tarvittaessa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Vaalikysely

Huomenna demokratiaa toteutetaan jälleen kun jokainen saa sijoittaa yhden äänen aatteensa edustajalle. Kansalaisena ja pitkäaikaissijoittajana olen luonnollisesti kiinnostunut  politiikasta, ja erityisesti verotukseen liittyvät asiat liippaavat tämän blogin aihepiiriä.

Arvoisa lukija - mikä puolue sai sinun äänesi? 

Liittyykö valintasi talouteen ja verotukseen ja sitä kautta sijoittamiseen liittyviin aihepiireihin? Vai ihan johonkin muuhun?

Ajattelin toteuttaa pienimuotoisen selvityksen siitä, minkälainen puoluekartta piirtyisi Suomeen Laiskan Sijoittajan lukijakunnassa - klikkaa oikealta suosikkisi, ole hyvä!

Oma valintani (varsinkin sijoittajan näkökulmasta) on yllätyksettömästi Kokoomus. Siitäkin huolimatta, että viime eduskuntavaaleissa Kokoomus lupaili veronkevennyksiä alle 1000 euron osingoille - ja tämä lupaus jäi lunastamatta. Tänäkin vuonna samanlaisesta on ollut puhetta, mutta se ei ole noussut kovin suureksi teemaksi. Tämän lisäksi Kokoomuksen verolinjassa säilytettäisiin pörssiyhtiöiden osinkotuloista 70 % veronalaisuus, kun muutamalla muulla puolueella se nousisi 100 %:iin. Tämä on merkittävä ero kotimaisen pörssiyhtiön (pien)omistajan kannalta. Saa nähdä miten tällä kertaa käy, jos Kokoomus hallitukseen edes pääsee. Huomennahan tuo alkaa selvitä!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Osto: iShares S&P Small Cap 600 Value (IJS)

Ostin erän iShares S&P Small Cap 600 Value ETF:ää (tikkeri: IJS) entisten jatkoksi. Tämä ei ollut niinkään kannanotto jenkkimarkkinoiden edullisuuden tai minkään muunkaan asian puolesta, vaan puhtaasti portfolion hoitamista. Lisäostoja pitää tehdä joka tapauksessa tasaisin väliajoin, kun tavoitteena on salkun kasvattaminen pitkällä aikavälillä.

Sijoituspäätökseen suuremmin vaikuttamattomana lisämausteena voisi mainita Euro/Dollari -kurssin, joka on varsin korkealla juuri nyt. Euro on nimittäin vahvistunut merkittävästi Dollaria vastaan tämän vuoden alusta lähtien johtuen mm. EKP:n koronnostoaikeista. Jos jonkinlaista käännöstä tapahtuu Eurodollarissa lähiaikoina, niin tänään ostetut dollarimääräiset ETF:t voivat olla hyvä ostos puhtaasti valuuttakurssimielessä. Seuraillaan tilannetta - viime kerralla dollarimääräistä ETF:ää ostaessani valuutat menivät juuri toiseen suuntaan kuin tuumailin :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Cramon osakeanti

Cramo järjestää omistajien merkintäetuoikeuteen perustuvan annin tässä kuussa, tarkoituksenaan hankkia lisärahoitusta nykyisiltä omistajilta olemassa olevien omistusten suhteessa. Lisäksi antiin voivat osallistua muut ostamalla merkintäoikeuksia pörssistä tai merkitsemällä osuuksia ilman oikeuksia siinä toivossa että kaikkia "merkkareita" ei käytetä.

Itselläni on Cramoa ostettuna vain yhden erän verran joten annin hinta minulle on reilu parisataa euroa. Osallistun antiin mielelläni, sillä se antaa mahdollisuuden sijoittaa lisää rahaa yritykseen, johon olen halunnut sitoutua jo aiemmin. Cramon tapauksessa kyseessä on laajentumisstrategian tukeminen (mm. yritysosto Saksassa). Ihan kannatettava tavoite, sillä kasvun kautta tulee lisää liikevaihtoa ja toivottavasti myös lisää voittoja jaettavaksi osakkeenomistajille.

Finanssikriisin aikana osallistuin Nordean, Amer Sportsin, Spondan ja Stockmannin merkintäetuoikeusanteihin. Jokainen näistä on ollut jälkikäteen ajateltuna menestys - kurssit ovat nousseet kohisten ja anteihin osallistumalla olen lisännyt omistuksia hyvään hintaan. Jokainen näistä yrityksistä on myös toipunut hyvin finanssikriisistä, osin parantuneen rahoitusaseman avulla.

Tästä näkökulmasta ajateltuna Cramon anti ei ole ehkä yhtä edulliseen aikaan kuin edelliset annit joihin olen osallistunut. Yhtä kaikki, kyse on omalta osaltani melko pienestä summasta, joten osallistun antiin suurempia murehtimatta.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

2011 / Q1 tilinpäätös

Vuoden 2011 ensimmäinen kvartaali on nyt nähty. Sijoitusmarkkinoilla oli varsin vilkasta ja volatiilia ja tämä näkyi myös omassa sijoitussalkussani.

Sijoitukset

Sijoitusten kokonaisarvo kasvoi tällä kvartaalilla 6609 euroa eli reilut 13 %. Sijoituksia tein 8919 euron edestä, joten kokonaisuudessaan tuottopuolella tuli takkiin pari tonnia. Tämä johtuu osin siitä, että tein suurimmat tämän vuoden lisäsijoitukset ennen Japanin ja Lähi-idän tapahtumien aiheuttamaa kuohuntaa. Toki sain poimittua jotain lisää myös halvemmilla kursseilla.Toinen kvartaali menee todennäköisesti hieman pienemmällä panostuksella, mutta voihan olla että markkinavoimat huolehtivat vaihteeksi arvonnoususta omien lisäsijoitusten sijaan :)

Alla olevasta kuviosta ilmenee salkun kehitys pidemmällä perspektiivillä.



Portfolio

Tällä jaksolla tein suurimmat sijoitukset ETF:iin. Salkkuun tuli uutuutena DB-X Euro Stoxx 50 (DXET). Lisäksi täydensin edellisiä omistuksia iShares S&P Global Clean Energy (IQQH) ja DB-X S&P Select Frontier (DX2Z) ETF:issä. Lisäksi kasvatin omistuksia Capmanissa kurssikuopasta.

Tällä hetkellä portfolio on muodostunut alla olevan kuvan mukaiseksi (klikkaa suuremmaksi). Kotimaisten osakkeiden osuus on edelleen pienentynyt, kuten on tarkoituskin. Kehittyvät markkinat ovat yhteensä noin 20%, enkä tavoittele tämän suurempaa osuutta niille pitkällä aikavälillä. Jatkossa kasvatan maltillisesti USA ja Eurooppa ETF:ien osuutta salkusta varsinkin jos hyviä ostopaikkoja ilmaantuu. Lisäksi jatkan hyvin hitaasti korkorahastojen osuuden nostamista, tavoitteena 15-20 % paino sijoitussalkusta joskus vuoden 2013 loppuun mennessä.