lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 tilinpäätös

Vuosi 2017 jää historiaan jälleen yhtenä vuotena pitkässä nousussa, joka alkoi vuoden 2007 finanssikriisin jälkeen. Oma salkkuni jatkoi myös ei-niin-yllättävästi kasvussa. Tässä avainluvut  
  • Uusi sijoitettu pääoma vuoden 2017 aikana: 21846 euroa / 1821 euroa per kk 
  • Käteiskassa: 10000 euroa vuoden alussa --> pysyi samassa
Uusien sijoitusten määrä oli suurinpiirtein sama kuin viime vuonnakin. Sijoituksia tuli tehtyä siis melko paljon huolimatta siitä, että nousumarkkina alkaa olla kypsässä vaiheessa. Käteiskassa pysyi edelleen noin 10000 eurossa, vaikka tarkoituksena oli kasvattaa sitä. Yritän ensi vuonna parantaa tällä saralla, ja ehkäpä tehdä vähemmän uusia sijoituksia.

Vuoden ostoista voisi nostaa muutaman esille. Ensinnäkin, osallistuin Silmäaseman ja Terveystalon anteihin. Molemmat ovat tällä hetkellä hieman miinuksella, mutta katsotaan nyt pidemmän päälle miten näissä käy. Toinen mielenkiintoinen osto oli "alustatalouden tripla", eli merkinnät Facebookiin, Twitteriin, ja Zalandoon. Tässä oli erityisen mielenkiintoista se, että blogikommenteissa erityisen paljon epäiltiin sijoitusta Twitteriin. Tällä hetkellä näistä Twitter on plussalla n. 33%, Facebook 13%, ja Zalando 19 %. Twitter on onnistunut kohentamaan tekemistään, ja huhutaan että tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä saattaisi tulla ensimmäistä kertaa liikevoitollinen kvartaali. Itse uskon edelleen näihin kaikkiin kolmeen alustaan, ja olen tyytyväinen että hyppäsin (tosin liian myöhään) kelkkaan mukaan. Lisäksi ostin mm. Seligson Tropico -rahastoa, YIT:tä, Omega Healthcare Investrorsia, ja Brown Formania. Näiden lisäksi ETF-kuukausisijoitukset (DXET, DX2J, IS3N, DXSU) rullasivat 1000 euron tahdilla per kuukausi. Ihan vuoden lopuksi ostin reippaan potin VNQ ja VNQI-ETF:iä, kun näitä sai vielä "luvan kanssa" ostaa Nordnetissa.

  • Pääoman kasvu yhteensä: 36936 euroa (+19,3 %)  
  • Tuotto: 15090 euroa arvonnousua, 2860 euroa osinkoja (ennakkopidätysten jälkeen) 
  • Tuotto-%: 7,1 % (8,4 % osinkojen kanssa)
Koko salkun pääoma kasvoi noin viidenneksellä, ja yhteensä salkku on nyt lähes 230 Keuroa. Vuosi alkoi 191 Keuron salkulla, joten varallisuus karttui jälleen mukavasti. Tuottoa pääoman kasvusta oli reilut 15 K ja osinkoja tuli ennakkopidätysten jälkeen 2860 euroa. Tuottoprosentiksi muodostui melko maltillinen 7,1% (8,4% osinkojen kanssa). Siinä missä viime vuonna salkun tuotto-% nokitti mm. S&P500 -indeksin, niin tänä vuonna sitten tuli takkiin. Valuuttakursseillakin on toki osansa tässä, sillä dollarisijoitukset ovat kärsineet euron vahvistumisesta.

Alla näkyy salkun arvon kehitys vuosittain blogin aloittamisesta lähtien. Mukavaltahan tuo nousu näyttää. Katsotaan jos ensi vuonna sitten lähtisi vaaleansininen palkki kohti etelää, sillä eihän tämä nousu voi ikuisesti jatkua :)



















Allokaatio näkyy alla olevassa kaaviossa. Onnistuin tavoitteessani tasapainottaa osakepoimintojen osuutta pienemmäksi. Viime vuoden lopussa osakepoiminnat muodostivat 45% salkusta, nyt 40%. Tavoite tälle kategorialle on 30%, joka onnistuu pikkuhiljaa indeksejä ostelemalla. Samoin korkosijoitukset on tarkoitus nostaa 10%:iin, joka ei ole kovin kaukana enää.


























Samoin kuin viime vuonna, en uskalla ennustaa miten vuonna 2018 käy markkinakehityksen suhteen. Yritän kuitenkin tällä kertaa entistä kovemmin kasvattaa käteiskassaa, sillä mikään ei ole yhtä hauskaa kuin ostaa osakkeita käteisellä kun kunnon romahdus koittaa. Muistelen vieläkin kaiholla vuoden 2008 aikoja tältä osin :)

Mukavaa uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Jenkki-ETF:ät sittenkin suomalaisvälittäjille? Blackrock on kääntänyt UCITS ETF:ien avaintietoesitteet suomeksi

Seuraava juonenkäänne jenkki-ETF:ien myynnissä Suomeen tuli nopeammin kuin osasin odottaa. Arvopaperi uutisoi eilen että "Nordnet on jatkamassa jenkki-ETF:ien tarjontaa Suomessa".

Tässä kopioituna oleellinen sisältö uutisesta:

"Blackrock on käännättänyt UCITS-direktiivin mukaisten etf-tuotteidensa avaintietoesitteet. Maailman suurin rahastoyhtiö kertoo asiasta Suomessa käyttämänsä viestintätoimiston kautta. Finanssivalvonta vaatii, että Yhdysvalloissa rekisteröiltyjä etf-tuotteita saa myydä Suomessa vain, jos niistä on tarjolla suomenkieliset avaintietoesitteet.

Blackrockin päätös tarkoitaa, että esimerkiksi Nordnet ja Nordea voivat halutessaan jatkaa niiden myymistä Suomessa.

"Harkitsemme jenkki-etf:ien myynnin jatkamista", sanoo Nordnet Suomen talousasiantuntija Martin Paasi.

Sekä Nordnet että Nordea ehtivät jo lähettää sijoittaja-asiakkailleen verkkopankin kautta tiedon siitä, että jenkki-etf:n tarjonta lakkaa.

Ruotsissa Nordea on ilmoittanut tarjoavansa etf-tuotteita Blackrockin kautta.
BlackRock ei käännä Yhdysvalloissa rekisteröityjen Alternative Investment Funds -kohteiden avaintietoesitteitä. AIF-tuotteet luokitellaan monimutkaisiksi eikä niitä markkinoida Euroopassa yksityissijoittajille."

Tämä on aivan loistava uutinen! Blackrock on maailman suurin ETF-talo ja heidät tunnetaan iShares-ETF:istä, joita löytyy käytännössä jokaiseen sijoituskategoriaan.

Moni käyttää kuitenkin myös muiden jenkki-ETF-talojen tuotteita. Erityisesti Vanguardin kustannustehokkaat tuotteet ovat monelle mieleen (itsekin ostin näitä juuri lisää). Omasta salkustani löytyy myös mm. PowerSharesin Cleantech Portfolio ETF:ää (PZD).

Nähtäväksi jää seuraavatko muut ETF-tarjoajat Blackrockin esimerkkiä, vai onko Suomi liian pieni markkina pienemmille ETF-taloille. Myös muita ratkaisuja saattaa olla olemassa, kuten Finanssivalvonnan pään kääntäminen sen suhteen, että voisiko englanninkieliset esitteet kuitenkin kelvata (kts. Rahaneuvoksen blogi aiheesta). Joka tapauksessa tämä Blackrockin nopea toiminta asian suhteen herättää toivoa että asia ratkeaa.

EDIT: Asia ei välttämättä ole ihan niin kuten yllä on uutisoitu... hmm. Nyt näyttää olevan epäselvyyttä mitä tarkoitetaan "jenkki-ETF:llä". Amerikkalaisessa pörssissä listattua ETF:ää VAI amerikkalaisen ETF-talon tuotetta, joka on listattu eurooppalaiseen pörssiin vastaavana versiona kuin se on jenkkipörssissä. Esim. tämä Kauppalehden linkki kertoo lisää. On tämä kyllä aikamoinen soppa :)

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vuodenvaihteen myyntejä ja ostoja

Vuodenvaihde lähestyy ja tähän liittyen tein roppakaupalla myyntejä ja ostoja. Myynnit liittyivät pääasiassa "verotustappioihin", eli myin osakkeita, jotka ovat reilummin tappiolla. Aiemmin tänä vuonna sain suuret myyntivoitot kun Sponda ostettiin pois pörssistä. Näillä tappioilla saan kuitattua osan verotettavista voitoista. Myin kaikki omistamani Heeroksen, Constin, ja Pihlajalinnan osakkeet (kohtuullisen pieni summa: 3419 euroa). Näistä myynneistä tuli yhteensä tappioita n. 900 euroa.

Ostot taas liittyivät salkun tasapainottamiseen yksittäisistä osakkeista indekseihin ja tarkemmin ottaen kiinteistö/REIT-sektorille. Lisäksi tällä kertaa ostot liittyivät MiFID2-direktiivin aiheuttamiin hankaluuksiin. Ostin eilen oikein kunnolla Vanguardin mainioita VNQ ja VNQI -ETF:iä, joilla saa katettua koko maailman REIT-sektorin. VNQ on laskenut viimeaikoina oikein kunnolla, ja VNQI on myös hiukan kyykännyt. Ajoitus oli siis myös melko hyvä tälle ostolle. Ostin VNQ:ta 3618 dollarilla ja VNQI:ta 1791 dollarilla. Yhteensä minulla on näissä kahdessa REIT-ETF:ssä nyt noin 10000 euron edestä sijoituksia, joka tekee vähän alle 5% salkusta. Tämä määrä riittää hetkeksi, ja vaikuttaa siltä, ettei näitä pääse lähiaikoina lisää ostamaankaan (ainakaan siis kotimaisten välittäjien kautta).

Samassa osto- ja myyntirytäkässä realisoin myös pienen sijoitukseni (1179 euroa) CRBN-ETF:ään. CRBN seuraa maailmanlaajuista markkina-arvopainotteista indeksiä, josta on poistettu "hiili-intensiiviset" yritykset. Tämä sijoitus oli n. 25% voitolla ja tästä kuittaantui 234 euron myyntivoitto. Nyt ollaan maailman osakemarkkinoilla lähempänä syklin huippua kuin pohjaa, ja uskoisin palaavani ostoihin tämän tai vastaavan indeksin osalta seuraavassa isommassa laskusuhdanteessa.

Kaiken kaikkiaan näiden ostojen ja myyntien vaikutus salkun kokoon oli aika lailla neutraali. Verotuksellisesti kuitenkin tappiolliset myynnit ovat eduksi, ja pienentävät tämän vuoden myyntivoitoista maksettavaa veroa. Lisäksi sain näillä liikkeillä tasapainotettua salkkua lähemmäs tavoiteallokaatiota. Saatan harkita joko Constin tai Pihlajalinnan ostoa takaisin salkkuun jollain summalla, mutta tämä jää sitten ensi vuoden pohdinnoiksi.

lauantai 23. joulukuuta 2017

MiFID2 & Pohjois-Amerikassa listatut ETF:t

Monesti en ole jaksanut pahastua EU:hun liittyvästä sääntelystä. Mutta tällä kertaa taisi mennä vähän yli. Sijoittajien suojelemiseksi EU:ssa on nyt saatu aikaan "MiFID II", joka tarkoittaa nyt muun muassa sitä, että Nordnetin, eikä todennäköisesti muidenkaan EU:ssa toimivien pankkiiriliikkeiden kautta, saa enää ostaa USA:ssa listattuja ETF:iä ensi vuoden alusta lähtien. Tämä johtuu siitä, että lainsäädännön mukaan jenkkiläisen ETF-talojen pitäisi toimittaa tietyt tiedot suomeksi, ja se ei esimerkiksi kelpaa että vaikkapa Nordnet kääntäisi ne. Suomi on niin pieni markkina, että ilmeisesti näitä tietoja ei ainakaan heti tulla tarjoamaan. Hilpeää, eikö?

Meinasi mennä joulupulla väärään kurkkuun, kun huomasin tämän uutisen. Itse asiassa tästä on varsin vähän uutisoitu asian merkitykseen nähden. Itse bongasin tämän Arvopaperista (tämä Arvopaperin uutislinkki on jostain syystä kuollut, ehkä kyse on pahasta unesta?)

Tässä pätkä Nordnetin tiedotteesta (huom: asia koskee muitakin EU:ssa toimivia pankkeja):

"3.1.2018 voimaan astuvan uuden EU-lainsäädännön (MiFID II) vuoksi Nordnetin kautta ei voi jatkossa enää tehdä ostotoimeksiantoja Pohjois-Amerikassa (USA:ssa ja Kanadassa) listatuille ETF:ille ja sertifikaateille (ETN/ETF).

Nordnet on tehnyt työtä sen eteen, että USA:ssa listatuilla ETF:illä voisi jatkossakin käydä kauppaa, mutta uuden lainsäädännön myötä mahdollisuus tähän poistuu. Muutos koskee muitakin pankkeja kuin Nordnetiä.

Voit edelleen pitää USA:ssa listatut ETF-omistuksesi

Jos omistat Pohjois-Amerikassa listattuja ETF:iä/ETN:iä, niin voit edelleen myydä ja omistaa kyseisiä tuotteita sekä nähdä niiden kurssitiedot ja vastaanottaa salkkuusi tuotteiden mahdollisesti jakamia osinkoja, mutta kyseisille tuotteille ei voi enää tehdä ostotoimeksiantoja 3.1.2018 alkaen.
Huomioi, että muutos ei koske ETF:iä, jotka on listattu Xetra-markkinapaikalla Saksassa. Muutos ei koske myöskään osakeomistuksia."

Nykyiset omistukset voi siis säilyttää, ja ne voi myydä milloin tahansa. Samoin osingot tulevat normaalisti. Nordnetin sivuilla annetaan ymmärtää, että tilanne ei välttämättä ole lopullinen: "Jos Nordnet saa tulevaisuudessa lainsäädännön vaatimat tiedot, voimme tarjota myös Pohjois-Amerikassa listattuja tuotteita jälleen palvelussamme. Nordnet tekee jatkuvasti työtä suurimpien alan toimijoiden kanssa asian ratkaisemiseksi."

Itselläni on jenkki-ETF:iä vaikka kuinka paljon, joten asia mietityttää. Mielelläni käyttäisin maailman suurimman markkinan ETF-valikoimaa jatkossakin, vaikka toki Xetrassakin on listattu kelpo vaihtoehtoja.

Tämän voi varmaan kiertää käyttämällä EU:n ulkopuolella sijaitsevaa välittäjää, otaksun... Onko asiasta muilla näkemyksiä?

tiistai 19. joulukuuta 2017

Taloudellinen riippumattomuus & työelämä: hyvä yhdistelmä?

Edellisessä postauksessani kerroin että työviikot tuntuvat venyvän (n. 45-50h viikko jatkuvasti) ja näitä olisi aikomusta lyhentää. Tästä heräsi keskustelua, ja yleisenä mielipiteenä tuntuu olevan, että työtunteja ei tulisi olla näin paljon. Lisäksi yleisemminkin "taloudellinen riippumattomuus" -ideologiassa ja blogeissa tuntuu olevan ajatuksena, että työnteko on enemmän pakollinen paha, ja tavoitteena on minimoida siihen käytetty aika. Muitakin näkemyksiä on, mutta tällainen ajatus nousee usein esille.

Itselleni työ vs. riippumattomuus ei toimi kovin hyvin vastakkainasetteluna. Pidän työstäni, jopa viihdyn siellä. Tapaan erilaisia ihmisiä, opin uusia asioita, ja saan silloin tällöin matkustella. Siksi minusta tuntuu hassulta ajatus, että lopettaisin työelämän siinä vaiheessa kun on tarpeeksi rahaa sijoituksissa/tilillä. Toki vapaa-ajallakin on kivaa, mutta myös työelämä voi tuoda sisältöä elämään, kuten ihmissuhteita, elämyksiä ja mahdollisuuksia oppia uutta. Molempi parempi!

Kävin kurkkaamassa aikakoneella vanhoja ajatuksiani samasta asiasta. Bloggaukseni lähes kahdeksan vuoden takaa vahvistaa yllättäen sen, että olin silloinkin haluton asettamaan tavoitetta työelämästä pois jäämiseen. Tässä ajatuksia siltä ajalta, kun sijoitusomaisuus oli vasta reilut kymmenesosa nykyisestä ja työelämä vasta aluillaan:

Kuten monella bloggaajakollegallanikin, tavoitteenani on taloudellinen riippumattomuus. Minulle tämä tarkoittaa sitä että pyrin saavuttamaan sijoittamalla taloudellisen tilan, joka mahdollistaa itsenäisyyden muista tulolähteistä. Elämänlaadun kannalta tämä parantaa mm. taloudellista turvallisuutta sekä työn ja vapaa-ajan valintojen itsemääräämisoikeutta. Varsin tavoiteltava tilanne siis.

Tässä blogissa asettamassani suunnitelmassa tavoitteenani on miljoonan euron sijoitusomaisuus parin vuosikymmenen päästä. Olisin tällöin n. 50-vuotias, ja voisin jäädä näin halutessani pois työelämästä. Ottamatta kantaa tavoitteen mielekkyyteen (sivuuttaen sujuvasti mm. debatin elämästä nauttiminen nyt vs. myöhemmin), voidaan seuraavaksi tarkastella tarjoaako tämä tavoite taloudellisen riippumattomuuden.

Olin tosiaan sijoitusuran alkutaipaleella jo sitä mieltä, että taloudellinen riippumattomuus antaa vapautta ja mahdollisuuksia, mutta se ei kulje käsi kädessä aikaisen eläköitymisen kanssa. Tästä syystä oma tavoitteeni (edelleen) voi hyvinkin olla "miljonääriksi alle viisikymppisenä", mutta ei välttämättä "eläkkeelle alle viisikymppisenä".

Heitänkin tähän joululoman alkamista odotellessa ajatuksen ilmoille: Työelämässä voi olla kivaa, ja vielä kivempaa on jos on samalla taloudellisesti riippumaton! Vai mitä mieltä olette? Työelämän tulospaineet tuntuvat ainakin itsestä huomattavasti helpommalta, kun tietää että vaikkapa töiden loppuminen ei johda taloudelliseen katastrofiin. Väitänkin, että taloudellinen riippumattomuus ja työelämässä viihtyminen ovat loistava yhdistelmä.

Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille! Tässä vaiheessa tämäkin blogi hiljenee ainakin hetkeksi.

Ps. Tässä kirjoitetusta huolimatta aion ensi vuonna kuitenkin vähentää viikottaisia työtunteja :)

torstai 7. joulukuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2017 - miltä näyttää?

Tämän vuoden ensimmäinen päivitykseni liittyi vuoden 2017 tavoitteisiin. Nyt kun vuosi on lähes lopuillaan, näitä tavoitteita pystyy jo varsin hyvin tarkastelemaan. Tässä on kopioitu nämä ajatukset, joita jokaista seuraa reflektio siitä miten lopulta on käynyt.

Osakesalkku yli 200 Keuroa. Tämä on blogin alussa asetettu tavoite taloudellisen riippumattomuuden minimitasolle ja tänä vuonna se on ehkä mahdollista saavuttaa. Salkku oli vuodenvaihteessa 191 tuhannen euron tasolla ja käteiskassa huomioiden itse asiassa jo yli 200 Keuroa. Omalla laskuopillani salkkuun lasketaan kuitenkin vain "oikeat" markkinasijoitukset, sillä käteiskassa on ekstraa jota voi käyttää välillä muuhunkin kulutukseen. Vuoden 2010 blogimerkinnässä ounastelin että voisin saavuttaa 200 Keuroa kymmenessä vuodessa, vuoteen 2020 mennessä. Nyt näyttää siltä että saatan hyvinkin olla tästä aikataulusta reilusti edellä. Jos markkinoilla on laskua, laitan sitten enemmän lisäsijoituksia, sillä tämän tavoitteen saavuttaminen tänä vuonna olisi kovin mukavaa :) 

Toteutunut reilusti: Vuodesta 2017 näyttää tulevan varsin rapsakka nousuvuosi jälleen kerran. Osakesalkun 200 Keuron tavoite meni rikki jo alkuvuodesta ja nyt salkku on jo yli 220 Keurossa.

Käteiskassa 20 Keuroa. Tämä tavoite on mahdollisesti hieman ristiriitainen yllä olevan kanssa. Itse asiassa tämä toteutuu ainoastaan, jos osakemarkkinoiden nousu jatkuu vielä tämän vuoden ajan. Tässä tapauksessa laitan ison osan lisäsijoituksista käteiskassaan odottelemaan parempia (eli huonompia) aikoja. 

Epäonnistunut surkeasti: Tästä tavoitteesta ei tullut yhtään mitään. Käteiskassa on sama 10 Keuroa kuin se oli vuoden alussakin. Aina kun ylimääräistä rahaa ilmaantui, laitoin sen ostoihin. Ei hyvä. Ensi vuonna uutta yritystä!

Salkun allokaatio asteittain kohti tavoitetta. Tavoiteallokaatiossani osakepoiminnat, kehittyneiden ja kehittyvien markkinoiden ETF:t/rahastot, erikoistilanteet sekä korkosijoitukset ovat kukin 20 % painossa. Kuten blogin oikeasta palkista voi todeta, on nykyinen allokaatio kaukana tästä. Pyrin tämän vuoden aikana kohdistamaan suurimman osan sijoituksista ETF:iin jotka täydentävät osakepoimintojen sijaan muita kategorioita. Tämä tarkoittaa hieman tylsempää blogisisältöä mutta samalla myös tasapainoisempaa ja paremmin hajautettua salkkua. 

Onnistui, mutta eri tavalla kuin suunnittelin: Tarkoituksena oli tosiaan tasapainottaa salkkua lisäostoilla. Mutta toisin kävi. Tein edelleen melko paljon osakeostoja ja osallistuin myös osakeanteihin. Muutin kuitenkin tavoiteallokaatiota siten, että osakepoimintojen osuus on 30% ja korkosijoitusten 10%. Käyhän se näinkin :)

Työntekoon käytetyn ajan vähentäminen kokonaistulojen pysyessä vähintään samana. Tähän lopuksi tällainen vähän "pehmeämpi" tavoite. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on kuitenkin monelle sitä, että töitä ei tarvitsisi tehdä enemmän kuin itsestä tuntuu sopivalta. Itsestäni on tuntunut sopivalta tehdä useinkin n. 50 tuntisia työviikkoja ja tämä on auttanut saavuttamaan varsin hyvän tulotason. Tässä pidemmän päälle olen kuitenkin alkanut arvostamaan vapaa-aikaa yhä enemmän. Tavoitteena tälle vuodelle onkin stressittömämpi työelämä ja konkreettisesti vähemmän töissä käytettyjä tunteja. Yritän raportoida tänne jossain vaiheessa miten tämä onnistuu, muuten saattaa olla että menen rutiinilla kuten aina ennenkin...

Epäonnistui: Tavoite työnteon vähentämisestä tulojen pysyessä samana oli kieltämättä hyvä idea. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, vaan edelleenkin arvioisin, että töitä tulee tehtyä sellaiset 50 tuntia viikossa, ja välillä enemmänkin. Tätäkin tavoitetta täytyy taas kokeilla ensi vuonna uudestaan. Onneksi työnteko sentään vielä tuntuu mukavalta ja tuo elämäänkin sisältöä, joten ei tässä suurta "tappiota" ole kärsitty.

Näistä saakin melkein muodostettua tavoitteet jo ensi vuodelle (poislukien salkun koko)!

Miten omat tavoitteesi ovat toteutuneet tänä vuonna?