tiistai 24. toukokuuta 2016

Katselen maalin kuivumista

Pitkän aikavälin sijoittajan hyveenä pidetään kärsivällisyyttä. Sitä on nyt hyvä harjoitella. Omalta osaltani tilanne on tällä hetkellä se, että "katselen maalin kuivumista":
  • Markkinoilla mennään sivuittaisliikkeessä ja osto-ohjelmieni seuraavat tasot ovat jokseenkin kaukana
  • Käteiskassani on tavoitteen mukainen 10 Keuroa
  • Kuukausisijoitukset Nordnetissa rullaavat 900 euroa /kk tahdilla neljään ETF:ään (IS3N, DXSU, DXET, DX2J).
Tällä hetkellä tilanne on omasta näkökulmastani suoraan sanottuna tylsä, mikä ei sinänsä ole huono juttu. Hyvin hajautetut sijoitukset tapaavat tuottaa ajan yli, kunhan niiden antaa olla rauhassa :)

Toisaalta epäilen, että markkinoilla on kasautumassa laajempi rakenteellinen ongelma. Keskuspankit pitävät elvytystoimillaan osakemarkkinat väkisin ylhäällä ja saman aikaisesti korkosijoitukset epäkiinnostavina. Jossain vaiheessa juhlat ovat ohi, ja useat laajat indeksit ovatkin jo mahdollisesti huippunsa kohdanneet. Esim. S&P500 on kääntynyt viime vuosina noususta ennemmin vaakatason liikkeeseen, jonka ympärillä on heiluntaa.

Jos markkinat jatkavat keskuspankkivetoisesti kivuliasta huippujen jahtaamistaan, jatkan samalla tavalla kuin nytkin. Eli kuukausisjoitukset rullaavat ja käteiskassa kasvaa. Toisaalta toivoisin, että markkinoilla alkaisi jossain vaiheessa tapahtua. Jokohan kesällä päästään reilummin alaspäin?

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Suomisalkun osingot 2016

Suurin osa Suomisalkkuni osingoista on nyt maksettu ja loputkin on tiedossa, joten yhteenveto on paikallaan. Alla olevassa taulukossa on listattu kaikki Suomisalkkuni osakkeet ja näiden 2015 ja 2016 maksamat osingot. Yleinen linja on nousupainotteinen. Nollaosinkoja löytyy Talvivaaralta, Outoteciltä, Pihlajalinnalta ja Suomen Hoivatiloilta. Näistä ensimmäinen on aidosti murheenkryyni, toinen suurissa talousvaikeuksissa. Kaksi jälkimmäistä ovat kasvuyrityssijoituksia, joiden uskon maksavan osinkoja joskus tulevaisuudessa.






















Toisesta taulukosta näkyvät euromääräisesti summat Suomisalkun osingoille vuonna 2016. Osinkoja tulee (bruttona) 2058 euroa, joka on reilusti enemmän verrattuna viime vuoden 1499 euroa. Osa noususta selittyy kasvaneilla osingoilla ja osa luonnollisesti uusilla sijoituksilla.

Yleinen tapa tarkastella osinkotuottoa on tuotto-% osakkeen arvolle (ao. taulukossa laskettuna irtoamispäivän kurssista). Lisäksi laitoin taulukkoon vertailun vuoksi tuotto-%:in suhteessa osakkeiden keskimääräiseen hankintahintaan. Tässä tulee hyvin esille pitkäjänteisen sijoittamisen mielekkyys. Useat osakkeet maksavat jo yli kymmenen prosentin osinkoja hankintahinnalle ja loppujenkin osalta tuottoprosentit näyttävät varsin mukavilta.