tiistai 5. joulukuuta 2023

Osto: Mandatum

Tilille oli kerääntynyt hieman ylimääräistä. Itselläni on sellainen ongelma, että siinä vaiheessa alkaa heti tulla mieleen että "mitäs tänään ostettaisiin". Ja nyt ei puhuta mistään jouluostoksista vaan pörssistä :)

Ostin tänään 500 kpl Mandatumia hintaan 3,87 e/osake. Eli noin 2k potti tuli entisen reilun tonnin lisäksi. Mandatum on kiinnostava peluri suomalaisen varainhoidon kentällä. Itsenäisenä pörssiyhtiönä sen idea on toki onnistua omillaan vieläkin paremmin kuin osana Sampoa. Katsotaan miten käy.

Yhtä kaikki, minulla on nyt yhteensä Sampo + Mandatum -sijoituksissa mukavat 15k. Nämä ovat niitä osta- ja unohda -sektorin sijoituksia, eli jäävät salkkuun toivottavasti "ikuisesti".

1 kommentti:

  1. Joo.Muutama päivä sitten ja aikaisemminki lisäsin Sammon lisäksi ostin 1400 Mantan osaketta vanhuuden päivien harrastukseen. Minusta tämä osake tuntuu lupaavalta. Kiitokset sinulle raporteistasi. Tämä "harrastus" on hyvää aivojumppaa vanhalle äijälle.Lapsilleni olen sanonut,että kattokaa vähän mun perään.Kun huomaatte, että alkaa sijoitukset fiiraamaan väärään suuntaan,pannaan tälle hommalle stoppi.Toistaiseksi on mennyt hyvin tämä 15 vuotta.Lasten perheetkin ovat saaneet osansa minun silmällä pitämisestä.Kun olin aikanaan työelämässä,ei olisi aika riittänyt perehtyä näihin asioihin.Tämä on hyvä juttu pä unohtamatta fyysistä liikkumista.Hyvää jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista