maanantai 3. lokakuuta 2011

2011 / Q3 tilinpäätös

Huhhuh, olipahan ruma kvartaali!

Q3:lla salkun arvo suli lähes 20 % ja rahassa mitattuna reilut 12 tuhatta Euroa. Tämä tuntuu jo kohtuullisen isolta summalta piensijoittajan salkussa, vaikkakaan onneksi tappioita ei tarvitse realisoida!

Uusia sijoituksia tein n. 7000 Euron edestä eli suurinpiirtein kaikkien aikojen ennätystahtiin. Tämä on hyvä, sillä markkinoiden ollessa alhaalla tulisi tehdä enemmän ostoja kuin muulloin, jos mahdollista. Uusista sijioituksista huolimatta salkun markkina-arvo laski n. 9 %.

Alla kuvio sijoitusten kehittymisestä. Kuten kuvasta näkyy, sijoitusten markkina-arvo on nyt pudonnut tappiolle verrattuna sijoitettuun summaan. Tämä tietysti kuuluu sijoittamiseen, varsinkin näin "alkuvaiheessa" kun sijoitusten arvonnousu ei ole ehtinyt vielä kumuloitua kovin pitkään



Tämänhetkinen markkinatilanne on omalle pitkän aikavälin sijoitustrategialleni todellinen testi. Edellinen 2008-2009 vuosien vaihteen markkinadippi tapahtui siinä vaiheessa, kun olin vasta salkunrakennuksen aivan alkuvaiheissa. Tällä kertaa tilanne on erilainen ja itselleni suhteellisen merkittäviäkin summia häviää salkun arvosta lyhyen ajan sisällä. Uskon kuitenkin, että kestän tämän testin :)

7 kommenttia:

  1. Ja Talvivaara saavutti tavoitehintani eli 3 Euron rajapyykin. TV:tä lähti siis lisäerä salkkuun tänään. Seuraavaksi alittuu 2 Euroa? :)

    VastaaPoista
  2. "Tämä on hyvä, sillä markkinoiden ollessa alhaalla tulisi tehdä enemmän ostoja kuin muulloin, jos mahdollista."

    Niin, ovatko markkinat alhaalla onkin sitten se olennainen kysymys. DAX on tuhat pistettä korkeammalla kuin pari vuotta sitten ja esimerkiksi Nokia on tuntunut joidenkin mielestä olevan alhaalla jo 20 euron hinnasta lähtien...

    VastaaPoista
  3. Jep, olet oikeassa.

    Joka tapauksessa voi varmuudella sanoa, että nyt on parempi aika olla ostoksilla kuin 2007 kesällä tai tämän vuoden alussa. Siinä mielessä suurempi aktiivisuus ostorintamalla on hyväksi.

    Laskun jatkumisestahan ei sitten tiedä kukaan. Ainut keino omalta kohdaltani on jatkaa ostoja itsepäisesti jos kurssitasot vielä alenevat. Suurin riski tästä näkökulmasta on, että kassa loppuu kesken.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Tätä blogia on mukava lukea ja olen ottanut paljon vinkkejä omiin sijoituksiini. Oletko muuten miettinyt laajempaa hajautusta, nythän puolet salkustasi on helsingin pörssissä jossa vaihtelut ovat olleet suuria?

    VastaaPoista
  5. Masa: Kiitos tsempistä, sitä varmasti tarvitaan lähiaikoina :)

    Olen miettinyt laajempaa hajautusta pitkin matkaa. Aloitin 100 % suomisalkulla ja nyt itse asiassa ensimmäisen kerran tämä osuus laski alle puoleen.

    Aion ehdottomasti jatkaa edelleen hajautuksen laajentamista sekä globaalisti osakkeissa että korkopuolelle. Helsingin pörssi tosiaan vaihtelee todella villisti - ylilyönnit tapahtuvat sekä huipuissa että pohjissa. Tästä syystä olen ollut viime aikoina ostopuolella pääasiassa OMX-H:ssa, mutta pitempiaikaisen kasvun alkaessa suuntaan ostot pääosin muualle.

    VastaaPoista
  6. "Ja Talvivaara saavutti tavoitehintani eli 3 Euron rajapyykin. TV:tä lähti siis lisäerä salkkuun tänään. Seuraavaksi alittuu 2 Euroa? :)"

    Ei ihan vielä muttei kaukanakaan käyty perjantaina tulosvaroituksen jälkeen :D Ehkä jo maanantaina menee kaksi euroa rikki?

    VastaaPoista
  7. Pakko myöntää että huonohko ajoitus oli minulla tuossa TV:ssä tällä(kin) kertaa. Pitääpä seurailla tilannetta. Toisaalta olisi paljon muitakin houkuttelevia ostokohteita jos hinnat laskevat.

    VastaaPoista