maanantai 19. marraskuuta 2012

Osto: Goldman Sachs

"The governments don't rule the world, Goldman Sachs rules the world"

Niille ketkä seuraavat tarkemmin finanssimarkkinoita, yllä oleva lausunto on todennäköisesti tuttu. Tämän mielipiteen kertoi jo surullisen kuuluisa treidari BBC:n livelähetyksessä viime vuonna (kts. linkki juttuun ja videoon).

Goldman Sachs (GS) on valtava liikepankki, joka on niittänyt mainetta olemalla mukana maailman taloushistoriassa niin hyvässä kuin pahassa. Missä tapahtuu, siellä GS on mukana. Finanssi-innovaatio, globaali vaikuttaminen ja keinottelu - muun muassa näistä pankki on tunnettu. GS esimerkiksi selvisi USA:n subprime-kriisistä ja nettosikin siinä shorttaamalla sub-prime lainatuotteita (joita se on itse ollut myös myymässä).

Goldman Sachs ei siis ole mikään moralistin valinta. Minulle se on kuitenkin vain sijoitus muiden joukossa ja laajennus viime aikaisiin kansainvälisiin osakepoimintoihin, johon suuntaan pyrin salkkuani pikku hiljaa kehittämään. Erityisesti suorissa kansainvälisissä poiminnoissa minua kiinnostavat tasaisesti osinkoaan kasvattamaan pystyvät/pyrkivät yritykset. GS:n hankkiminen osaksi salkkua noudatteleekin pitkälti edellistä pankkiostostani Deutsche Bankia (ajatuksia tässä).

Alla olevassa kuviossa on GS:n osinkohistoria dollareissa vuodesta 2001 tähän päivään asti. Neljännesvuosittain maksettavat osingot ovat tasaisessa nousussa, kuten kuvasta näkyy. Efektiivinen osinkoprosentti jää toki jenkkityyliin alhaiseksi (alle 2 % jos suhteutetaan kvartaalittainen 0,5 dollaria 118 dollarin ostokurssiin). Osingossa kiehtoo tässä tapauksessa enemmän tasainen noususuunta kuin tämän päivän efektiivinen taso.

Ostohetkeni (kuvio alla, osto 118 dollarissa) GS:ssä sattui hetkeen missä markkinat ovat lähteneet ylöspäin ennakoiden jenkkilän fiscal cliffin ratkeamista. Tämä on kuitenkin vain lyhyen aikavälin liikehdintää. GS on osoittanut kestävyytensä eri markkinatilanteessa, ja uskon että näin on vastakin. Pitkään salkkuun siis!
  

Tämmöinen osto tällä kertaa. Voi olla, että loppuvuodesta käytän kassaa enemmän joululahjoihin, ja lisäostot jäävät ensi vuodelle. Toki roiman kurssiromahdusten sattuessa pitää allokoida pukinkontista tavaraa takaisin :)

1 kommentti:

  1. Ainut ulkolainen pankki, johon itse harkitsisin sijoittavani mikäli saisin sopivaan hintaa. Goldmanin miehet kun tuppaavat olemaan edustettuina lähestulkoon jokaisessa tärkeässä instanssissa voi jatkossakin odottaa hyviä tuottoja.

    Mitä joululahjoihin tulee niin itse keskittyisin lähinnä ostamaan niitä lapsille. Aikuiset kun eivät niitä juurikaan tarvitse. Pörssilasku voi tietysti olla piakkoin edessä, joten muista säilyttää kuitit :D

    VastaaPoista