perjantai 11. lokakuuta 2013

Poliittinen näytelmä heiluttaa kursseja

USA:n hallinnon sulkeutuminen ja velkakaton lähestyminen ovat merkittäviä asioita. Jos Yhdysvallat jättäisi velkansa maksamatta, olisivat seuraukset dramaattisia maailmantaloudelle.

Todennäköisyyttä velkojen maksamatta jättämiselle pidetään kuitenkin minimaalisena. Kyseessä on pikemminkin poliittinen näytelmä. Eilen osakekurssit nousivat merkittävästi ympäri maailman, kun alkoi näkyä toivoa siitä, että USA:n velkakattoa nostettaisiin väliaikaisesti kuuden viikon ajaksi.

Koko hommahan on aivan naurettavaa ja äärimmäisen lyhytjänteistä. Siis kuuden viikon pidennys ja tappelu jatkuu - Are you kidding me? Kyse on poliittisesta pelistä, ja toki myös käytännön talouspolitiikasta. Jenkkilä on valitettavasti maailman merkittävin talous ja tämän takia sisäpoliittinen näytelmä - tragedia, komedia, satiiri - heiluttelee myös meikäläisen salkkua.

Onneksi en jaksa välittää päivittäisistä markkinoiden hoiperteluista asiaan liittyen. Lueskelen parhaillaan Oksaharjun uutta kirjaa "Hajauta tai hajoa". Jukka kirjoittaa siellä, että häneltä kesti kymmenen vuotta oppia siihen, ettei enää seurannut päivittäin yritysten pörssikursseja, vaan keskittyi yhtiön tuloksentekokykyyn, johtamiseen ja osinkoihin ajan yli. Itse olen myös sisäistänyt pidemmän aikavälin tässä vuosien varrella. Siksi en aio tässä vaiheessa huolestua Jenkkilän tilanteesta osakekurssien suhteen - toki seuraan tilannetta muuten ihan yleisen kiinostuksen takia.

4 kommenttia:

  1. Samat ajatukset. Poliittista peliä, pelin politiikkaa, kun Vennamon Veikko sanoi. Lohdullista on että maailma alkaa näköjään tarvita mamma-tyyppejä: Merkel, Yellen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin itsekin aiheesta kirjoittaa, mutta en keksinyt riittävästi omaa sanottavaa aiheesta. Päädyin sitten tähän Hautala -keissiin. Samankaltaista poliittista näytelmää osataan harrastaa myös kotimaassa, vaikka Jenkit tässä pelaavatkin huomattavasti isommilla panoksilla näin maailmantalouden näkökannasta.

      Heilunnasta stressaantuminen erottaa pitkäjänteiset sijoittajat spekulanteista, jos sijoituksesi ovat järkevissä yhtiöissä (tai järkevästi allokoitu), hetkellinen romahduskaan ei aiheuta yöunien menetystä. Antaa johtajien pelata, kyllä ne asiat jossain vaiheessa taas lutviutuu.

      Poista
  2. Tilanteen tekee vaaralliseksi se, että republikaanit eivät voi tuota taistoa voittaa mitenkään, koska voittaessaankin he häviävät äänestäjien kannatusta. Mikäli he antavat periksi niin silloin teekutsu-liike todennäköisesti hajoittaa aika lailla puoluetta. Mikäli demokraatit taas antavat periksi niin silloin heitä varmasti pidetään kansakunnan pelastajina ja he saavat murskavoiton seuraavissa vaaleissa. Mikäli taas defaultti tulee niin silloin molemmat häviävät todellisen katastrofin iskiessä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa peliteorian mukaan sitä, että demokraattien ei tarvitse edes juurikaan neuvotella vaan vain sanella ehdot rebuille ja koska heillä ei oikeastaan ole mahdollisuuksia voivat he käytännössä tehdä ihan mitä vaan.

    VastaaPoista
  3. Jaahas, Jenkeissä sopu. Tosin seuraavat kiistat sovittu jo 4 kk päähän.

    Se, että markkinoilla juhlitaan tätä, ei ihan käy järkeen. No toki lyhyellä aikavälillä ymmärrän "helpotusrallin", mutta kyllähän tämä todistaa sen, että jotain on politiikassa rapakon takana pahasti pielessä.

    VastaaPoista