keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 tilinpäätös

Vuosi 2013 on nyt paketissa ja perinteisesti on aika katsastaa miten sijoitusvuosi meni. Heti alkuun täytyy sanoa, että se meni reilusti yli odotusten. Vuoden alussa oli kaikenlaista epävarmuutta euroalueen koossapysymisestä ja jenkkien politiikasta yms. Koko vuosi 2013 mentiin sitten yllättävän tasaisesti ja nousujohteisesti eteenpäin.

Ensin luvut neloskvartaalille:

Uusi sijoitettu pääoma 2013 Q4 aikana: -3925 euroa (tämä on negatiivinen johtuen toissapäiväisestä Seligsonin korkorahastojen myynnistä)

Pääoman kasvu yhteensä: 991 euroa (0,9%)

Tuotto: 4916 euroa arvonnousua
TWR-tuotto: 5,6%*

*Laskin ensimmäistä kertaa TWR(Total Weighted Return)-tuoton, sillä se näyttää saaneet suosiota puoleettomana ja tarkkana mittaustapana, jossa otetaan huomioon periodin aikana tapahtuneet ostot ja myynnit. Tällä tavalla laskettu lukema ei eronnut "normaalista" tuottolaskentatavastani kovin merkittävästi. TWR-tuotto antoi tulokseksi itse asiassa muutamaa desimaalia korkeamman tuottoprosentin.


Sitten vuoden 2013 katsauksen pariin. Kuten sanottua, sijoitusvuosi oli erinomainen. Sain tehtyä uusia sijoituksia runsaasti ja salkussa olevat sijoitukset nousivat mukavasti.

Sijoitukset ja arvonkehitys

Lisättyä pääomaa vuoden aikana (netto, ottaen huomioon myös myynnit) tuli 17878 euroa. Tämä tekee n. 1490 euroa kuukaudessa, eli varsin reipas oli sijoitustahti. Itse asiassa täytyy myöntää, että jälleen tuli yksi vuosi, jolloin kaikki ylimääräinen meni sijoituksiin.

Pääoman lisäyksen ja arvonnousut huomioiden salkun pääoma kasvoi yhteensä 35681 euroa (45,7%) ja markkina-arvo on nyt yhteensä reilut 113 tuhatta euroa. Alla olevasta kuvaajasta näkyy sijoitetun omaisuuden ja markkina-arvon kehitys. Kasvukäyrä näyttää mukavan nousujohteiselta, ja tähän asti pitkälti lineaarisesti noussut markkina-arvo on ottanut ison harppauksen ylöspäin.

















Koko vuoden tuotto koostui 22060 euron arvonnoususta (18,6%),  541 euron myyntivoitosta Seligsonin korkorahastoihin liittyen, sekä 1482 eurosta osinkoja. Nämä kaikki huomioiden salkun koko vuoden tuotto-% on 20,7%.


Salkun allokaatio

Salkun koostumus kehittyi vuoden aikana pitkälti helmikuussa 2013 asettamani tavoiteallokaation suuntaisesti. Salkun koostumus eroaa tavoiteallokaatiosta lähinnä korkosijoitusten alipainolla (tavoite 20%) ja osakepoimintojen vastaavasti suuremmalla painolla (tavoite 30%). Asia korjaantuu joskus tulevaisuudessa näiden kategorioiden välillä. Tämä ei tapahdu kuitenkaan ihan lähiaikoina, sillä sijoitusympäristö ei ole erityisen suosiollinen korkosijoituksille.























Sijoitusvuosi 2014

Vuosi 2014 tulee olemaan minulle hieman erilainen kuin viime vuodet. Siinä missä olen yleensä sijoittanut käytännössä kaiken ylimääräisen osakkeisiin, tulee vuosi 2014 sisältämään vähemmän sijoituksia, sillä minulla on onneksi elämässä muitakin sijoituskohteita arvopaperien lisäksi :)

Tiukempi linja tarkoittaa, että pääasiassa seurailen sivusta kurssien nousua ja ostan sitten dipissä jos sellainen tulee. Jos ei, niin nautin nousevista kursseista ja osingoista. Kumpikin vaihtoehto sopii mainiosti.

Mahtavaa (sijoitus)vuotta 2014 kaikille blogin lukijoille!!!

1 kommentti:

  1. Mukava vuosi tosiaan täällä. Hyvin olet saanut jemmaan paalua. Ja pidän tosiaan tästä, että et ala pelkästään indeksoimaan. 113k on mahtava summa! Ja tosiaan hieno tuo kehityksen trendi. Jännä nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mielenkiintoista vuotta 2014 tänne. =)

    -J-

    VastaaPoista