tiistai 1. huhtikuuta 2014

2014 / Q1 tilinpäätös

Vuoden 2014 ensimmäinen kvartaali on paketissa! Avainluvut tässä:

Uusi sijoitettu pääoma 2014 Q1 aikana: -9939 euroa (negatiivinen, johtuen helmikuisesta osakemyynnistä).

Pääoman kasvu yhteensä (pl. osingot): -9948 euroa (-8,75%)

Osingot: 264 euroa

TWR-tuotto (pl. osingot): 1,50 %

Alla olevassa kuviossa näkyy pidemmän aikavälin kehitys ja uusimman kvartaalin suhde siihen. Selkeä notkahdus on havaittavissa salkun kokonaisarvossa osakemyynneistä johtuen, mutta toisaalta se pysyi vielä yli 100 000 eurossa. Lisäksi kokonaistuotto pysyi suunnilleen ennallaan, viime aikojen markkinaepävarmuuksista huolimatta. Ensimmäinen kvartaali oli salkkuni osalta täten neutraali suoritus.

Lisäsijoituksia tein ensimmäisen kvartaalin aikana pelkästään ETF-kuukausisijoituksiin, eli kehittyvien markkinoiden osakkeisiin (DBX1) ja korkoihin (DXSU). Nämä rullaavat jatkossakin n. 600 euron panostuksella.

Salkun allokaatio

Viime aikaisten muutosten jälkeen salkun jakauma toteuttaa jo erittäin tarkasti tavoiteallokaatiotani, sillä erotuksella että osakepoiminnat ovat ylipainossa korkosijoituksiin nähden. Tämän hetken korkorahastojen heikot tuotto-odotukset huomioiden tämä on ihan tietoinen valinta.

























Ellei ihmeempää tapahdu, pysyn lähikuukausina edelleen poissa ostolaidalta, ETF-kuukausisijoitukset poislukien. Loppuvuonna mielessä on ainakin kertasijoitus HCP Quant-rahastoon, mutta tarkempi aika liittyy markkinatilanteeseen ja omaan rahatilanteeseen. Myös muita lisäostoksia teen todennäköisesti tilanteen mukaan. Tavoitteena on pitää salkku 100K yläpuolella, ja mielellään jatkaa vuosittaista pääoman kasvutrendiä.

5 kommenttia:

  1. Kyseessä varmaan Q1 eikä Q4 päätös, kuten otsikko väittää. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, ETF:t ovat kyllä helppo ja kätevä keino sijoittaa säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. Tuosta HCP Quantista on tullut mieleen hiukan kerettiläinen ajatus: "jos kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta niin..."

    Voihan se olla kateuttakin.
    Itse ajattelin silti myös panna aloituspanoksen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se välillä itsellekin tulee tuo perspektiivi mieleen :) Toisaalta sijoitus tulee olemaan pieni osa salkustani, joten en koe suurta riskiä asiasta koituvan. Lisäksi mukana olemisen mielenkiinto tuottaa "henkistä" tuottoa... Toivottavasti myös rahallista!

      Poista