maanantai 29. joulukuuta 2014

Ajatuksia vuodelle 2014 - kuinkas sitten kävikään?

Tämän vuoden alussa tein oman arvioni vuoden markkinakehityksestä erityisesti itseäni kiinnostavilla sektoreilla. Arvioni vaikutti jossain määrin sijoitusvalintoihini, joten asiaan on hyvä tässä vaiheessa palata. Useinhan nämä heitot haihtuvat unholaan, mutta mielestäni omia arvioita on hyvä tarkastella jälkikäteen kriittisesti.

Seuraavassa hieman lyhennettynä alkuperäisen postaukseni arviot italicsilla ja perään reflektio siitä, mitä itse asiassa tapahtui.

Korkomarkkinat ovat huono sijoitus: Kehittyneillä markkinoilla FED ja EKP ovat painaneet pitkät korot lähelle nollaa. Suunta on tästä vain ylöspäin ja epäselvää on ainoastaan korkojen nousutahti. Jatkossa valtionlaina ja -yrityslainarahastojen tuotot alkavat heikentyä tai jopa kääntyä negatiivisiksi.

Kehittyvien markkinoiden korkomarkkinat ovat vähän kinkkisempi juttu. Huonompia tuottoja ja tappiota on tullut tämän sijoitusluokan rahastoista viime aikoina ja volatiliteettiä on ilmeisesti tiedossa jatkossakin. 


Kehittyneiden korkomarkkinoiden osalta olin selvästi väärässä. Mm. Seligsonin Euro Obligaatio -rahasto (jonka siis myin pois ennen vuoden 2014 alkua) on noussut mahtavat 13% vuodessa tämän päivän arvoilla. Tarkemmin ottaen olin myyntien suhteen liian hätäinen. EKP on painanut ohjauskorot yhä alemmas, ja tämä on aikaansaanut vielä yhden vuoden hyviä tuottoja euroopan korkomarkkinoilla. Enää vuonna 2015 en jaksa uskoa, että tämä on mahdollista korkojen ollessa historiallisissa pohjissaan. Jatkan siis samalla linjalla ja en sijoita kehittyneiden markkinoiden korkoihin (muuta kuin lyhyiden korkojen tapauksessa käteiskassassa).

Kehittyvillä markkinoilla intuitioni toimi hieman paremmin. En ainakaan maalannut piruja seinille, ja tästä syystä sijoitin vuoden alussa kuten aiemminkin DXSU-ETF:ään (kehittyvien markkinoiden korko-indeksi). Nousua tuli vuoden aikana kohtuulliset n. 6 %.

Osakkeet, Suomi & Eurooppa: Pikkuhiljaa on näyttänyt siltä, että Euroopan markkinat alkavat elpyä ja ensimmäisiä merkkejä työttömyyden helpottamisesta on alkanut näkyä mm. "PIIGS-maissa". Toisaalta markkina on Euroopassa hyvin hauras ja altis häiriöille.


Euro-osakkeiden suhteen näkemykseni oli hyvin epävarma. Ja sellaiseksi vuosi osoittautuikin. Kurssit sahasivat ylös-alas ja päätyvät (näillä näkymin) lähelle vuoden alun lukemia. Helsingissä meni vähän paremmin, sillä nousua tulee näillä näkymin vähintään muutamia prosentteja. Ei kuitenkaan mikään huippuvuosi.

Osakkeet, USA: Jenkkimarkkina on noussut todella pitkään ja arvostustasot ovat haastavat. Jossain vaiheessa korjausliikettä on tulossa, ja luulen että tänä vuonna, tai viimeistään 2015 tullaan näkemään merkittävä dippi.

Dippiä jenkkimarkkinoilla ei tullut vielä tänäkään vuonna, vaikka sitä vähän odottelinkin. Vuoden aikana olinkin lähinnä odottavalla kannalla ja annoin jenkkisijoitusteni nousta. Näitä salkussani on mm. Microsoft, Goldman Sachs ja iso potti USA Small Cap ETF:ää (IJS).

Osakkeet, kehittyvät ja frontier -markkinat: Kehittyvät ja frontier -markkinat ovat tuottaneet viime vuosina varsin huonosti. Luulen, että pelkästään tästä syystä vuodesta 2014 tulee hyvä näillä markkinoilla. Toisaalta USA:n ja Euroopan mahdollisessa korjausliikkeessä myös kehittyvillä alkaa tapahtua.

Kehittyvien osakemarkkinoiden suhteen ajatus oli oikean suuntainen. Kehittyvien markkinoiden indeksit (esim. omistamani DBX1 ETF:n kurssin perusteella) noussevat n. 10 % tänä vuonna. Salkussani oleva frontier-markkinoille sijoittava ETF (DX2Z) on noussut suurinpiirtein samoilla lukemilla.


Yhteenveto: Melko hyvä, yksi iso harhalaukaus. Suurin epäonnistuminen on helppo bongata, ja se oli päätös jättää sijoittamatta (tai enemminkin myydä pois) euro-alueen korkorahastot liian aikaisin. Tästä voisi ottaa opiksi vaikka sen, että hyvin isoja liikkeitä omaisuuslajien välillä ei välttämättä kannata tehdä täysin mustavalkoisesti. Muutoin olen kohtuullisen tyytyväinen, sillä maltilliset näkemykseni osakemarkkinoista mahdollistivat tuottoihin osallistumisen melkoisen "täydellä paletilla".

Mitä ensi vuoteen tulee, niin kirjoittelen ajatuksia siitä tammikuun alkupuolella. Voi olla että nämä samat ajatukset sopivat melkein sellaisenaan - ja ehkä tällä kertaa tuo korkomarkkina-arvaus osuu paremmin...

1 kommentti:

  1. Korkomarkkinat pettivät, mutta lähinnä keskuspankkien vuoksi. Ne ovat saaneet aikaiseksi bondkuplan ainakin eurooppaan. Esimerkiksi Italian 10:n vuoden lainat ovat alle 2%:ia ja luottoluokitus lähellä roskaluokkaa. Jos tämä ei ole merkki EKP:n luomasta korkokuplasta niin mikä on?

    Osakemarkkinatkin ovat alkaneet olla yhä enemmän riippuvaisia keskuspankkien sanoista ja toimista, joten on turha ilmeisesti odottaa suurempaa dippiä ennen kuin ne lopettavat markkinahäiriköinnin. Se milloin se tapahtuu on sitten toinen juttu. Tästä huolimatta uskon osakemarkkinoilla olevan pienemmän kuplan kuin valtionlainoissa.

    Omat ennusteeni markkinoista menevät useammin pieleen kuin oikein, joten ehkä mua ei kannata uskoa tässäkään asiassa..

    VastaaPoista