torstai 24. syyskuuta 2015

Osto: Outotec

Minulla on tapana seurailla mielenkiintoisten osakkeiden kurssikehitystä, vaikka erityisiä ostoaikeita ei olisikaan (tähän on olemassa muuten käteviä mobiilisovelluksia). Tämä joukko on koostuu itselläni 20-30 osakkeesta, joka sisältää nykyisiä omistuksia ja muista kiinnostavia kohteita.

Yksi seurannassa ollut on Outotec. Kyseessä on teknologiayhtiö, joka on irroitettu aikanaan Outokummusta. Outotec keskittyy materiaalitehokkuuteen ja -prosessointiin, ja ratsastaa kestävän kehityksen megatrendien aallonharjalla. Tämä ei osakekurssissa näy, sillä metallien hintojen laskiessa myös Outotecin kurssi on tullut rymisten alas.

Ostin Outoteciä 200kpl hintaan 3,8 euroa / kpl. Oksaharju kertoi käynnistävänsä osto-ohjelman Outotecissä kuuden euron hinnan kohdalta (kts. blogimerkintä), joten mielestäni ensimmäinen osto 3,8 eurossa ei ole kovin paha. Tosin Oksaharjun osto-ohjelmasta ei sittemmin ole kuultu :)

Outotec menee itselläni pitkään salkkuun. Sen verran hintaa tulee seurattua, että ostan toisen erän jos hinta laskee tästä vielä reilusti. Mitään erityistä osto-ohjelmaa ei ole tällä kertaa tarkoitus perustaa, sillä sellaisia on päällä muutama muu (VNQ & VNQI, Seligson Russian Prosperity). Kurssilaskuja odotellessa...

16 kommenttia:

  1. Itsellä livahti Outoa salkkuun aiemmin 4 euron kieppeillä. Nythän mennään tämän puljun kohdalla jo finanssikriisin ajan hinnoittelussa. Shorttausasteet on korkealla ja Solidium ostaa puljua jatkuvalla syötöllä. Osaketta ei löydy shorttareille lainaksi kyselyistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Osakekurssin historiaa katsellessa näyttää aika dramaattiselta Outotecin suhteen... Olisi mukava unohtaa tämän viikkoinen sijoitus ja kurkata kurssia uudestaan 10 vuoden päästä :)

      Poista
  2. Tuntuu olevan laskutrendi alkaneen...joka päivä, kun miettii siirtävän ostoja seuraavaan päivään niin saa taas osakkeita halvemmalla.Joten onko oikea ratkaisu odottaa vielä..paha sanoa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta! Ainut minkä voi todeta joka päivä on "päivän hinnat". Laskumarkkinassa ostokassan loppuessa kesken harmittaa, muutoin laskumarkkina on osta-ja-pidä sijoittajalle hyvä ostopaikka.

      Poista
  3. Eikö hyvät osingonmaksajat Esim. (Fortum 13,77e tai Nordea 9.68e) kiinnosta sinua vielä näissä hinnoissa?Outotecissa kuitenkin riskiä enempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kiinnostaa. Fortumia on tullut ostettuakin. Nordea ei vielä kiinnosta, sitä tuli ostettua 5-6 euron välillä viimeeksi.

      Outoteciä taitaa saada halvalla juuri siksi kun sitä riskiä on? :) Osana salkkua riskilaput on ihan ok, ei minulla yöunet mene vaikka outotec puolittuisi seuraavan viikon aikana...

      Poista
  4. Menin perhana ostamaan päälle viiden euron. Taidan kyllä ostaa yhden erän lisää! Varmasti hyvä veto tällä hinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja voi olla että saamme sitä vieläkin halvemmalla jatkossa... Aika voimakkaita ovat kurssiliikkeet Outotecin suhteen.

      Poista
  5. Mitä nämä kätevät mobiilisovellukset ovat millä seuraat osakkeita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri käyttiksille löytyy eri sovellukset. Esim. MSN Talous Microsoftilla & My Stocks Portfolio Androidilla ja Microsoftilla ovat käteviä.

      Poista
  6. Outotec on tainnut onnistua kulujen karsimisessa ja huollon osuuden kasvattamisessa ihan kohtalaisesti. Tuo pienentänee yhtiön riskiä männävuosiin verrattuna ja auttanee selviytymään vaikeasta ajasta kuivilla.
    Mutta, tulevaisuuden kasvupotentiaalia ja kohtalaista riskienhallintaa/sopeutusta ei juuri kurssiin tällä hetkellä heijastu. Ehkäpä tilanne ja hinnat kääntyvät hiljalleen ensi vuoden mittaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti tuntuu Outotec halventuvan... Josko pitäisi ostaa kohta lisää? :)

      Poista
  7. Säästöt purevat ja ostosuosituksia alkaa herua, nyt on vähintään kohtalainen oston paikka. Osakkeen hinta alkaa pian taas nelosella.

    VastaaPoista
  8. Itselläni Outotecia meni ensimmäisen kerran salkkuun tällä viikolla, hintaan 3.38 Euroa. Sitten vain odottamaan tuplaantumista.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin osui. Odotellaan tuplaantumista, sitten triplaantumista... Matkan varrelle taitaa tulla vain pari kuoppaa :)

      Poista
    2. Otin tarkkailuerän kurssilla 3,82.

      Tätä näköjään shortataan paljon. Kurssi ei kerro laadusta mitään. Johtoryhmää pienennettin ja uusi säästöohjelma on käynnissä. Kyllä se siitä.

      Kun suhdanne kääntyy, on iskun paikka.

      Poista