tiistai 24. toukokuuta 2016

Katselen maalin kuivumista

Pitkän aikavälin sijoittajan hyveenä pidetään kärsivällisyyttä. Sitä on nyt hyvä harjoitella. Omalta osaltani tilanne on tällä hetkellä se, että "katselen maalin kuivumista":
  • Markkinoilla mennään sivuittaisliikkeessä ja osto-ohjelmieni seuraavat tasot ovat jokseenkin kaukana
  • Käteiskassani on tavoitteen mukainen 10 Keuroa
  • Kuukausisijoitukset Nordnetissa rullaavat 900 euroa /kk tahdilla neljään ETF:ään (IS3N, DXSU, DXET, DX2J).
Tällä hetkellä tilanne on omasta näkökulmastani suoraan sanottuna tylsä, mikä ei sinänsä ole huono juttu. Hyvin hajautetut sijoitukset tapaavat tuottaa ajan yli, kunhan niiden antaa olla rauhassa :)

Toisaalta epäilen, että markkinoilla on kasautumassa laajempi rakenteellinen ongelma. Keskuspankit pitävät elvytystoimillaan osakemarkkinat väkisin ylhäällä ja saman aikaisesti korkosijoitukset epäkiinnostavina. Jossain vaiheessa juhlat ovat ohi, ja useat laajat indeksit ovatkin jo mahdollisesti huippunsa kohdanneet. Esim. S&P500 on kääntynyt viime vuosina noususta ennemmin vaakatason liikkeeseen, jonka ympärillä on heiluntaa.

Jos markkinat jatkavat keskuspankkivetoisesti kivuliasta huippujen jahtaamistaan, jatkan samalla tavalla kuin nytkin. Eli kuukausisjoitukset rullaavat ja käteiskassa kasvaa. Toisaalta toivoisin, että markkinoilla alkaisi jossain vaiheessa tapahtua. Jokohan kesällä päästään reilummin alaspäin?

10 kommenttia:

  1. Kärsivällisyys on ehdottomasti hyve, kunhan vastaavasti osaa empimättä tarttua kaksin käsin aikanaan avautuviin ostopaikkoihin. Sitä odotellessa kannattaa hyvillä mielin nauttia tylsästä markkinatilanteesta viettämällä vaikka aikaa aurinkoisessa ulkoilmassa. :)

    Uskoisin monen tällä hetkellä suorastaan unelmoivan kassaasi vastaavasta käteispuskurista mahdollisen korjausliikkeen varalle. Itse olen varautunut lähinnä hakemalla luototuksen valmiiksi salkkuun.

    T. Ikiholdaaja

    VastaaPoista
  2. useimmitenväärässä24. toukokuuta 2016 klo 22.35

    Täsmälleen sama tilanne, mutta olen huomannut viime aikoina keksiväni itselleni syitä miksi juuri nyt olisi hyvä keventää salkkua ja siirtyä enemmän käteiseksi. Kyseessä luultavimmin enemmän tylsistyminen kuin oikea markkinanäkemys.

    VastaaPoista
  3. Samaa odotellessa. Vähän tylsä oli eilinen pomppu jo ihan siitä syystä, että possat on 97 % käteisessä. Kippasin tähän positioon huhtikuussa ja nyt jo harmittaa. Liekö fedin korkopäätös heiluttavan kursseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fedin yksittäiset päätökset tuntuvat heiluttavan kursseja. Tärkeämpi juttu on sitten se, että saadaanko korkoja takaisin ylös, ja miten korkealle ennen kuin aletaan taas elvyttää. Nykyinen superelvyttävänä jatkunut tilanne on ainutlaatuinen.

      Poista
  4. Naatitaas ny kesästä poijaat. Ittellä ainakin nyt ihan jääny pörssit ja kurssien seuraamiset. Automaakisesti menee rahaa nordnettiin. Elämä on kyl pirun mukavaa ja leposta näin kesällä.:) T:Pankki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Elämä on leppoisaa kesällä, varsinkin jos ei tarvitse seurata kursseja :)

      Poista
  5. Ajatuksia Privanetin listautumisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei erityisempiä. Tavallaan sekoitus listaajaa ja pääomasijoittajaa. Aikanaan omistin Capmania, mutta myöhemmin alkoi mietityttää se, että "välikättä" on liikaa. Privanet voi olla parempi sijoitus, mutta en ole ottanut selvää.

      Poista
  6. Lainaus kauppalehdestä: ''Finanssimaailman kiinnostus sijoittaa ilmasto- ja ympäristöhankkeisiin kasvaa räjähdysmäisesti maailmassa ja kanavoituu esimerkiksi vihreisiin bondeihin.'' Kuinka paljon huomioit ympäristöarvoja ja kestävää kehitystä sijoituspäätöksissäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko paljon itse asiassa. Noin kymppitonnin sijoitus salkussani on puhtaan energian ETF PZD.

      Lisäksi olen hiljattain tehnyt sijoituksen hiilidioksidipäästöt huomioivaan CRBN-ETF:ään ja aion lisätä sijoituksia siinä myöhemmin. Tässä ajatuksia:

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2015/10/etf-idea-globaali-low-carbon-indeksi.html

      Poista