lauantai 1. lokakuuta 2016

2016 / Q3: Tuotto +9,5%, Pääoma +18120 euroa

Vuoden kolmas kvartaali on päätöksessään, ja perinteiseen tapaan on aika tarkastella salkun kehitystä. Tiesin että kvartaali olisi hyvä, mutta kun vedin lukuja yhteen, yllätys oli silti positiivinen.  Uusia sijoituksia tein 3650 euron edestä (Citycon, YIT & normaalisti rullaavat kk-sijoitukset ETF:iin). Pääoma kasvoi Q3:n aikana 18120 euroa, eli puhdasta arvonnousua siis yli 14K! Kokonaisuudessaan salkun pääoma ylitti jo 170 000 euroa.

Seuraavassa kvartaalin keskeiset luvut:
  • Uusi sijoitettu pääoma 2016 Q3 aikana: 3650 euroa
  • Pääoman kasvu yhteensä (pl. osingot): 18120 euroa (11,8 %)
  • Osingot (netto): 440 euroa
  • Tuotto-% (ml. osingot): +9,5 %
Olen viime vuosina useampaan otteeseen odotellut osakemarkkinoiden harvinaisen pitkän nousun taittumista. Keskuspankit tuntuvat pitävän kuitenkin korkotason niin alhaalla, että sijoittajilla ei edelleenkään ole oikein hyviä vaihtoehtoja. Tämä paisuttaa omaakin salkkuani, ja nyt vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Yritän pitää pään kylmänä ja kerätä käteiskassaa seuraavaa kunnon karhumarkkinaa varten, mutta välillä ote lipsuu (tässäkin kvartaalissa tuli tehtyä lisäostoja). Aiempi tavoitteeni 15K:n käteiskassasta on edelleen voimassa, ja tarkoitus on nostaa kassa tätä kohti nykyisestä kymppitonnista.

Alla olevasta kuvaajasta näkyy salkkuun sijoitettu pääoma ja markkina-arvo vuosien varrella. Viimeisen kvartaalin aikana nähty nousu on selkeästi näkyvissä. Salkku alkaa kohta lähestyä 200 000 euroa, joka oli aikanaan taloudelliselle riippumattomuudelle asettamani tavoite. Kesälomalla päivitin tätä tavoitetta 500 000 euroon, joten ihan vielä ei olla maalissa :)

18 kommenttia:

  1. Alat olla jo hyvissä lukemissa. Täällä tullaan hiukan jälkijunasssa =)

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen satatuhatta on kaikkein vaikein. Siitä eteenpäin pääoman tuotto auttaa säästämistä vahvasti. Alat olla niissä lukemissa, joista alkaen salkku kasvaa kuin itsestään. Ja laskee viisi tonnia hetkessä, kun sattuu huono päivä.

    Omani nousi Q3:n aikana 11 %. Siitä lähtien kun lopetin palkkatyöt kaksi vuotta sitten, pääoma on jokseenkin kaksinkertaistunut. Nyt jälkeenpäin voi tietysti sanoa että odotin turhan pitkään, mutta tuollaisessa askeleessa ei ole varaa epäonnistua. Ja onhan tässä vielä viralliseen eläkeikään aikaa nauttia vapaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vauhti tuntuu kiihtyvän. Se on mielenkiintoista että lyhyessä ajassa salkku voi nousta tai laskea ihan merkittäviä summia. Ja olen samaa mieltä että toinen satatonnia tuntuu (ja on) huomattavasti helpommalta saavutta...

      Poista
  3. Hienosti salkku paisunut.Oletko perehtynyt Vincetin listautumiseen...kiinnostaako missään muodossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki listaukset kiinnostavat lähtökohtaisesti uusien mahdollisuuksien takia, mutta sijoitan vain harvoihin. Vincit vaikuttaa kiinnostavalta, mutta olen kallistumassa siihen, etten sijoita tähän. Kilpailtu ala. Lisäksi yritän juuri nyt kasvattaa käteiskassaa joten uudet sijoituskohteet eivät sovi kuvioon.

      Poista
  4. Kerrassaan hienoa nousua! Tosin kvartaaliin taisi varmasti mahtua myös hetkiä jolloin luvut näyttivät synkemmiltä. :)

    Täytyypä itsekin ottaa tämänpäiväiset luvut ylös ja naputella oma kvartaalikatsaus. Epäilen että oma salkkuni Q3-kehitys ei yllä ihan noin hyviin lukuihin.

    T: Ikiholdaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se helpottaa hermoja kun tarkkailee salkun kokonaisarvoa vain kerran kvartaalissa :) Pitäisi mieluummin tsekata kerran vuodessa, mutta tämä olisi jo turhan "laiskaa"...

      Poista
  5. Upeaa menoa, tuosta on hyvä ottaa mallia ;)

    VastaaPoista
  6. Oma salkku näyttää olevan suurinpiirtein samoissa kuin sinulla 2009 :)

    En usko saavuttavani yhtä hyvää kasvua, kun seuraavan 7 vuoden aikana sen romahduksen on pakko tapahtua... tai mistäpä sitä tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä hyvä kasvu seuraavan 7 vuoden aikana vaatisi mielellään kunnon markkinaromahduksen (kuten 2009) ja sitten sijoituksia reippaasti romahduksen jälkeisinä vuosina.

      Kukapa tietää, ehkä tällainen kohta tulee...

      Poista
  7. Minkäläinen neuvo sinulla olisi piensijoittajalle liittyen pankkien ottamiin palvelumaksuihin. Nehän ovat tunnetusti suuria piensijoittajan näkövinkkelistä: n. 10€ jokaista ostoa kohden. Mikä on minimisumma, jolla kannattaa lähteä liikkeelle osakesijoittamisessa? Tarkoitus olisi kuitenkin saada voittoa sijoituksista. Jos on valmis sijoittamaan vaikka tuhat euroa niin onko se järkevä summa lähteä liikkeelle yhden oston osalta? Niin ettei sivukulut syö saatuja voittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordealla on nyt hinnoittelu kohdillaan piensijoittajalle. 1% per osakeosto eli esim. satasella ostettaessa 1 euro, 200 eurolla 2 euroa jne. Eli ei jää summasta kiinni. Siellä on tosin jotain kuukausimaksuja, mutta näissäkin on mahdollisuus säästää jos ostelee ahkerasti. Kannattaa tutustua.

      Itselläni on suomiosakkeille käytössä OP, ja teen useinmiten noin tonnin sijoituksia tai vähän yli. OP veloittaa näistä 8 euroa, eli alle prosentin.

      Jos ajatellaan osakeostoa pitkällä aikavälillä, niin tuollainen 1% tai alle ei syö voittoa kovin pahasti. Jos vaikkapa keskituotto osakkeille olisi maltilliset 5%, niin se 1% kirpaisee ekan vuoden tuotosta viidenneksen, mutta kymmenen vuoden sijoituksesta enää varsin mitättömän summan.

      Poista
    2. Itse käytän nykyään myös Nordeaa kaikkiin ostoihin. Laitan kuukausittain 200 Euroa Suomi-osakkeisiin, yleensä kahteen eri paperiin (satku kumpaankin). Isompiin potteihin ei talous veny, mutta se ei haittaa, koska palkkio on tosiaan se yksi prosentti. Säilytyskään ei maksa mitään, kunhan tekee vähintään yhden oston per _kvartaali_. Nettipalveluiden käytöstä menee sitten tietysti kuukausimaksu (oisko ollut 2-3 Euroa), mutta uudelta asiakkaalta näitä ei peritä ensimmäisen vuoden aikana.

      Poista
  8. Oletko harkinnut Raisiota ostamaan? Yli 10 vuotta nostanut osinkoa ja suht vähäriskinen osake.Mielipide osakkeesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole harkinnut, mutta se liittyy lähinnä siihen etten ole osaketta/yritystä aktiivisesti seurannut. Pikaisella vilkaisulla näyttää varsin mallikkaalta yritykseltä. Ja tuotepalettikin mukailee terveysruokatrendiä, joskin lähiaikoina hankittu "sokerinen välipalabusiness" ei...

      Poista