maanantai 6. helmikuuta 2017

Osto: Brown Forman

Ostin reilulla tuhannella dollarilla Brown Formania (äänivallaton b-sarja) hintaan 45,52 dollaria/osake. Brown Forman ei välttämättä monelle sano mitään nimensä perusteella. Todennäköisesti kuitenkin esimerkiksi Jack Daniels -viski ja Finlandia Vodka ovat tuttuja, joko oman kulutuksen kautta tai muuten vaan :)

Itse olen seuraillut Brown Formania ostoaikeissa jo pidempään. Kuten monet laadukkaiden ja kestävien brändien omistajat, tätä ei todellakaan saa halvalla. Nyt kuitenkin päivän hinta on lähellä kahden vuoden pohjia, ja en viitsinyt enää odotella ostoa. Jos kurssi tästä laskee, niin ostetaan sitten lisää!

Brown Forman on ns. osinkoaristokraatti. Tämä tarkoittaa jenkkimäärityksen mukaisesti yritystä, joka on kasvattanut vuotuisia osinkojaan vähintään 25 vuotta putkeen. Brown Formanin tapauksessa tätä on jatkunut jo yli 30 vuotta, keskimääräisen osingonkasvuvauhdin ollessa 8 % vuodessa (kts. analyysiä tästä). Itse uskon osinkojen kasvun jatkuvan vastakin.

Lyhyen aikavälin riskejä Brown Formaniin liittyy dollarin vahvuus: suurin osa yrityksen tuotoista tulee USA:n ulkopuolella, siinä missä esim. Jack Danielsia valmistetaan USA:n mantereella. Yhdenlainen riski on myös se, että alkoholin kulutus laskisi globaalisti, tai kuluttajien makutottumukset vaihtuisivat muunlaisiin juomiin. Toisaalta laadukkaita ja hyvän brändin omaavia alkoholijuomia kulunee jatkossakin, ja Brown Formanin portfolio näyttää (ja maistuu) ainakin minusta hyvältä :)

9 kommenttia:

  1. Ahh miten syntistä! Pitää joskus miettiä itsellekin

    VastaaPoista
  2. Uhh, tervetuloa joukkoon!!!

    Sharevillen perusteella, kenelläkään ei viime katsomalta näyttänyt löytyvän kyseistä osaketta. Ei se mitään, koska se saattaa olla maailman parhain osake. Kaiken maailman Nokiat, UPM:t, Fortumit ja Nesteet kalpenee Brown Formanin laadun edessä. Marginaalit timantinkovaa tasoa yhdistettynä tasaisen varmaan tuloksen nakutukseen. Lisäksi BF on todellinen kassavirtakone.

    Itsekin sain juuri viime marraskuussa ensimmäisen position vihdoin avattua parin vuoden seurailun jälkeen. Tällä hetkellä vasta puolet positiosta rakennettu.

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin katsonut Brown Formania ostomielessä mutta lappu vaan on ollut minulle liian kallis, laatufirma kun on.

    Samoin olen myös tiiraillut Diageoa sillä silmällä ja melkein ostin Brexitin aikaan, mutta karkasi sekin. Oletko sinä harkinnut Diageoa ja jos olet niin mikä kallisti vaa'an Brown Formanin puoleen. Vai löytyykö sinulla Diageoa myös säkistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt aiemmin myös Diageoa, ja tämä voisi tulla kysymykseen yhtä lailla. Täytyy myöntää että en mitenkään vertaillut erityisesti näitä kahta kun ostin Brown Formania.

      Poista
  4. 7,4% edellinen osingonkorotus, mutta yield vain 1,6%. Ehkä vähän liian niukka omaan makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tätä ei meinaa saada halvalla... Kuten sanottua, jos kurssit laskevat, ostan tätä toisen ja ehkäpä isommat potin. Jos eivät, niin ostohinnalle parempi osinkoprosentti löytynee tulevien vuosikymmenten aikana :)

      Poista
  5. Hoivatilat vielä kohtuuhintainen pitkään salkkuun, vaikka paljon nousua takana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole viime aikoina Hoivatiloja seurannut enää sijoituscasena, sillä ostin sitä annista ja sen jälkeen nousu on ollut aika hurjaa. Suosittelen miettimään aika kriittisesti nykyistä arvostustasoa. Itse en ole miettinyt enää lisäämistä, mutta kuten sanottua, en ole analysoinut tätä "sillä silmällä" viime aikoina.

      Poista
  6. Hei kaikki, näin kommentteja ihmisiltä, jotka olivat jo saaneet tyhjät ATM-kortit Mike Fisheriltä. Olin rehellisesti sitä mieltä, että se oli huijaus, ja päätin sitten tehdä pyynnön heidän suositustensa perusteella. Muutama päivä sitten vahvistin oveni vaiheessa, että olen saanut tyhjän korttini nostaakseni 12 000 euroa, jonka pyysin yritystoimintaan. Tämä on todella hyvä uutinen, ja olen niin onnellinen, että neuvoan kaikkia niitä, jotka tarvitsevat todellista hakkeriä, ottamaan yhteyttä häneen ja varmistamaan, että he korvaavat hakemuksen sähköpostitse (teksti tai puhelu) +1 315-329-6320. On olemassa vilpittömiä hakkereita
    He pystyvät toimittamaan tyhjät ATM-korttisi
    Ota yhteyttä herra Mike
    Sähköposti: blankatm002@gmail.com
    Puhelin: +1 (301) 329-5298

    VastaaPoista