tiistai 13. kesäkuuta 2017

Silmäaseman osakeanti - 111 kpl osakkeita ja mukavat nousut avauksesta

Kuten aiemmin kirjoitin, osallistuin toukokuun lopulla Silmäaseman osakeantiin. Tavoitteenani oli merkata 200 kpl osakkeita, mutta koska anti ylimerkittiin, sain lopulta 111 osaketta hintaan 6,9 euroa/kpl. Yhteensä vähän isommaksi tarkoittamani merkintä jäi lopulta vain 765,9 euron kokoiseksi.

Silmäaseman vaihdanta pörssin päälistalla alkoi tänään. Nousua oli ekana kaupankäyntipäivänä reilut 13%, ja osake oli ilmeisesti aiemmin noussut ns. pre-listalla. Lopputuloksena ensimmäisen päivän jälkeen Silmäasema on merkintähinnasta voitolla n. 26% ja sijoitus noussut 965,7 euron arvoiseksi. Ihan mukava aloitus tälle sijoitukselle, vaikka olisin toki toivonut suurempaa merkintää.

En aio kuitenkaan ostaa tätä lisää (enkä myöskään myydä), eli Silmäasema jää nyt mukaan salkkuun yhtenä pienemmistä sijoituksista. Tätä on silti mielenkiintoista seurata jatkossa, sillä osakeantiin sijoittaminen antaa ihan omanlaistaan fiilistä - vaikka ei sijoituksia kannattaisi kai tunteella tehdäkään :)

6 kommenttia:

  1. Hyvät prosentuaaliset tuotot mutta harmi että potti jäi noin pieneksi. Millaista määrää havittelit annista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossahan se määrä (200 kpl) oli kerrottu heti postauksen alussa :)

      Poista
  2. Outo jakotapa... minä merkkasin 500 kpl mutta sain vain 143.... on taas ollu perisuomalaiseen tapaan kristillinen tasajako.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jako näissä tapahtuu usein niin, että annetaan tietty määrä kaikille + prosenttiosuus yli menevästä osuudesta, muuten piensijoittajat saisivat vain jämät. Tavallaan reilua, mutta kyllä itseänikin harmitti, kun sain Vincitin osakkeita vain muutaman enemmän, kuin muut vaikka yritin niitä ostaa 2000 eurolla.

      Poista
  3. Kiitos loistavasta blogistasi. Ei ollut ihan päivän urakka aloittaa ensimmäisestä tekstistä ja päästä tänne asti kommentoimatta vanhoja juttuja :) Tokikin suodatin tekstejä, mutta paljon oli mielenkiintoista matkalla. Tuoreimmista jäi mieleen tämä helppo vaurastua osio. Helppo sinänsä, mutta monelta voi loppua aika kesken. En tiedä kuinka itselle käy, mutta pyritään vaurastumaan. Perheellisenä sitä vaan ei päätä kaikesta yksin ja kuluja lisää myös jälkikasvu. Aloittelen juuri oman tarinani kirjaamista vaurastumisesta ja nämä sinun ja kumppaneiden blogit ovat olleet todella tärkeitä herättelijöitä ja opettajia :) Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinulla on ollut sitten kova luku-urakka :) Mukavaa jos sait jotain irti!

      "Helppo vaurastua" oli hieman provosoivasti ja yksinkertaistaen kirjoitettu. Helppo on suhteellista, ja vaurastumiseen vaikuttavat kaikenlaiset tekijät. Pääpointti kuitenkin on että suomessa on hyvät mahdollisuudet vaurastua näin niinkuin yleensä.

      Kiinnostava blogi sinulla - laitetaan seurantaan! :)

      Poista