lauantai 21. elokuuta 2021

EMQQ uutena ETF:nä salkkuun, Kiina-ETF pois

Kuten moni markkinoita seuraava on huomannut, Kiinan osakemarkkinoilla myllertää. Kiinan hallitus on alkanut sääntelemään aiemmin hyvin vapaasti toiminutta teknosektoria. Uusimpana käänteenä on eurooppalaista GDPR-lainsäädäntöä vastaavan PIPL-asetuksen lanseeraus.

Sääntely muistuttaa pitkälti sitä mitä länsimaissa on jo pitkään toteutettu, mutta käänteet ovat olleet yksipuoluejärjestelmän tapaan reippaita. Tämä on säikäyttänyt länsimaiset sijoittajat oikein kunnolla.

Itse uskon, että Kiina tulee toivottamaan ulkomaisen investointirahan jatkossakin maahan tavalla tai toisella. Samoin pelot siitä, että esim. jenkkipörsseissä listatut ADR-tyyppiset listaukset (kuten Alibaba ja Tencent) menettäisivät kokonaan arvonsa lienevät ylimitoitettuja.

Lisäksi uskon, että kehittyvien markkinoiden tietoliikenne- ja verkkokauppasektori on huima kasvumarkkina seuraavat vuosikymmenet. Tämän asian on toki noteerannut moni muukin ja siksi edellä mainittuun teemaan osuva EMQQ -ETF onkin noussut todella reippaasti viime vuosina. Tämän vuoden puolella EMQQ on kuitenkin tippunut erityisesti Kiina-huolien myötä.

Myin n. 6000 euron positioni Kiina ETF:stä (ICGA) ja laitoin tästä summasta 3500 euroa EMQQ:hun. Tappiota realisoitui noin tonni. Ajatuksena on pistää vielä toinen mokoma summa EMQQ:hun jos/kun kurssilasku jatkuu. Lisäbonuksena EMQQ tarjoaa hajautusta myös Kiinan ulkopuolelle (mukana on esim. Brasilialainen Mercadolibre).

3 kommenttia:

  1. Laitoin tänään vielä 1000 euron potin EMQQ:hun, niin ei jää tämän vuoden dippi hyödyntämättä. Varaudun lisäilsemään tarvittaessa vielä 2-5k tähän ETF:ään jos saadaan kunnon lasku.

    VastaaPoista
  2. Ei KWEB-ETF käynyt kuitenkaan mielessä? Tullut 100 USD hinnasta 50 USD tienoolle. Kiina on voltatiilinen markkina, mutta ei CCCP:llä ole varaa ampua itseään jalkaan tuhoamalla omat Internet-teknologia yritykset. Se olisi fataalia kun ajatellaan pidemmälle tulevaisuutteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Junnu ja pahoittelut hitaasta vastauksesta :)

      En ollut tuohon ETF:ään tutustunut. Näyttää olevan hieman EMQQ kanssa päällekäinen mutta pelkästään Kiina-scopella.

      Olen samaa mieltä että nuo yritykset selvinnevät tästä "kurimuksesta". Tuo ETF on varmasti hyvä väline ottaa kantaa tähän trendiin.

      Itse pitäydyn EMQQ:ssa koska siinä on laajempi hajautus myös muualle kuin Kiinaan, vaikkakin Kiina on isolla painolla.

      Poista