keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Vuosi 2022 loppukatsaus - takaisin puolen miljoonan päälle

Laitan vuoden tilinpäätöksen pakettiin pari päivää etuajassa. Tarkoitus on siirtyä huomenna lomamoodiin ja tietoliikenneyhteyksien ulottumattomiin. Taidanpa jättää markkinoiden seuraamisenkin vähemmälle, se on vain terveellistä :)

Vuosi 2022 oli salkun tuoton kannalta aivan hirveä. Ennätystappiot. Pääsen ylpeydellä kirjaamaan että puhdasta tappiota tuli yli 100 000 euroa! Huh. Toivottavasti ei enää tarvitse vastaavaa selkäsaunaa ottaa vähään aikaan.

  • Pääoman kasvu yhteensä: -3324 e (-6,19%)
  • Tuotto: -102291 e (-16,9%)

Salkun tuottoprosentti mukailee globaaleja indeksejä, joten mikään erityisen karmea tulos tämä ei ollut. Enemminkin salkku laski markkinan mukana. Eniten turpiin tuli kansainvälisellä ja jenkkipainotteisella salkulla, siinä missä kotimaiset osakkeet ja erityisesti osakesäästötili tällä kertaa pärjäsivät laskumarkkinassa melko hyvin.

Koska markkinat olivat reilusti laskussa, niin panostin todella runsaasti uusiin sijoituksiin. Näin tein myös 2020 (uusia sijoituksia 75k), siinä missä "hype-vuotena" 2021 otin rennommin (uusia sijoituksia 19k). Näinhän sen pitäisi mennäkin. Pelimerkit sisään silloin kun on synkkää ja markkinan kuplautuessa intoa pienemmälle.

  • Uusi sijoitettu pääoma 2022 aikana: 69048 euroa
  • Käteiskassa: 45 000 e --> 5000 e

Hurjasta laskettelusta huolimatta sain pidettyä "pään pinnalla" jotenkuten lisäsijoitusten avulla. Salkun pääoma päätyi lukemiin 503 keuroa. Toivottavasti myös ensi vuoden lopussa lukema on puolen miljoonan paremmalla puolella. Alla olevassa kuvaajassa näkyy kehitys sijoitusharrastuksen alusta lähtien:

Ensi vuoteen lähden varovaisen toiveikkaalla mielellä. Hyvin harvoin on globaaleilla markkinoilla ollut kahta laskuvuotta peräkkäin, koska markkinoilla on tapana keskimäärin kuitenkin nousta. Toki toinen laskuvuosi putkeen ei olisi välttämättä netto-ostajalle mikään katastrofi. Käteiskassan olen pitkälti polttanut, joten sikäli ei haittaisi jos oltaisiin lähellä pohjia :)

Hyvää ja toivottavasti parempaa uutta vuotta 2023 kaikille blogin lukijoille!

8 kommenttia:

  1. Hei,
    kiitos hyvästä blogista. Mielestäni suhtaudut sijoittamiseen esimerkillisen analyyttisesti ja avaat hyvin sijoituspäätösten perusteita. Näistä syistä blogiasi on mielenkiintoista lukea.

    Voitko hieman avata minkälaisella ansiotulotasolla pystyit tekemään tänä vuonna noin merkittävät (69 kEur) lisäsijoitukset? Ei tarvitse tietenkään antaa mitään yksilöivää tietoa mutta jos voit avata jollain tasolla tämän hetken taloudellista tilannettasi niin se taustoittaisi myös sijoitusvalintojasi.

    Hyvää alkavaa vuotta 2023!

    Terveisin Pekka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pekka, kiitos kysymyksestä ja samoin hyvää uutta vuotta!

      Vuonna 2022 tein noin paljon lisäsijoituksia ensinnäkin tyhjentämällä reilun 40k käteiskassan + osinkoja tulee aina jonkun verran + Elon Musk osti kivan nipun Twitterin osakkeita :)

      Mutta toki jostain se käteiskassakin kertyy tietysti. Yleisesti ottaen pystyn tekemään kuukausitasolla uusia sijoituksia keskimäärin 2000-3000 euron edestä pidemmälläkin aikavälillä. Olen aiemmin blogissa avannut taloudellista tilannetta sen osalta että asunto on velaton, taloudessa on kaksi aikuista jakamassa kuluja, ja ansiotulotasoni on hyvä. Vuosien varrella tulotaso on koko ajan hiljalleen parantunut. Kuukausiansioni vaihtelee hieman kuukaudesta riippuen, mutta joka kuukausi jää vähintään tuo 2000-3000 euroa sijoitettavaksi kaikkien muiden kulujen jälkeen. Tilanne on siis varsin hyvä tällä hetkellä, enkä odota tähän isoa muutosta.

      Poista
  2. Hei. Arvostan suuresti avoimuuttasi. Blogista on suuri apu usealle. Valitettavasti totean: strategiasi ei ole tuottanut arvonnousua hyvin, ainoastaan välttävästi. Olet sentään ollut mukana ainakin jo vuodesta 2008. Sorry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Arvonnousua on absoluuttisesti tullut reilut 150 k euroa + 27 k osinkoina/myyntivoittoina. Arvonnousun arviointia hämää hieman se, että olen viimeisen parin vuoden aikana laittanut paljon uutta rahaa sisään, joten se ei ole vielä "ehtinyt" tuottaa juuri mitään ... siis muuta kuin tappiota ! :)

      Itse olen tuottoihin tyytyväinen, enkä osaa arvioida mikä olisi omasta mielestäni "hyvin". Esim. tänä vuonna tuotto oli hieman parempi kuin vaikka S&P500-indeksillä, joinain vuosina jäänyt taas vähän jälkeen. Pitää varmaan kirjoittaa tästä erillinen postaus lähiaikoina, en ole aikoihin arvioinut kriittisesti asiaa.

      Poista
  3. Onhan tuossa tuottoakin, mutta näyttäisi ainakin alkutaipaleella tulleen aikas nihkeästi. Kuinkahan vertautuisi indekseihin?

    Mitä Laiska sanoo, kuinka on mennyt, onko tullut virheitä, mitä tekisit toisin, vai oletko ihan tyytyväinen tähänkin? Kuitenkin kunnioitettava 0,5 Miljoonan salkku kasassa!

    Itsellä tietty virheitäkin ja välillä pitkiä aikoja täysin passiivisena, mutta suurimmat tappiot siitä kun sijoitusaste hyvinä vuosina aivan liian matala!

    Juha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Juha, kiitos kommentista ja kysymyksestä!

      Minulla on niin hajautettu salkku että se lähes poikkeuksetta mukailee maailman pääindeksejä. Juuri koskaan ei ole isoja poikkeamia ylös tai alas. Esim. viime vuonna salkku biittasi muutamalla prosentilla S&P500:sen.

      Alkutaipaleella keskityin osakepoimintaan ja pääasiassa suomesta, ja silloin ne tuotot olivatkin aika nihkeitä. Vuonna 2012 sitä tulikin reflektoitua: https://laiskasijoittaja.blogspot.com/2012/05/pahimmat-sijoitusvirheeni.html

      Mitä tekisin toisen? No vaikkapa sijoittaisin kaikki rahat S&P500 indeksi-ETF:ään ja nauttisin elämästä :)

      No, tottapuhuen historian saatossa on ollut pitkiäkin aikoja kun S&P500:aan sijoittaminen EI ole ollut voittava strategia. Jälkiviisaus on helppoa. Lisäksi kaikenlainen säätäminen ja ostojen pohdiskelu on pitänyt sijoitustoiminnan mielenkiintoisena, vaikka ei ehkä indeksisijoittamista parempana tuotoiltaan!

      Kuten tuossa toisessa kommentissa mainitsin, olen melko tyytyväinen salkun tuottoihin ja voisin tästä kirjoittaa vaikka erikseen. Tuottoprosentin arviointia hämää aika paljon se, että olen sijoittanut uutta rahaa tosi paljon akselilla 2020-2022. Nämä rahat eivät ole tuottaneet vielä juuri mitään ja monet näistä uusista sijoituksista ovat myös tappiolla. Pidän vuositason seurantaa tuotoista ja on melko yksinkertaista tsekata kuinka kunkin vuoden tuotto on vertautunut vaikkapa maailmanindeksiin.

      Koska minulla on todella laajalti hajautettu salkku ja sijoitusaste korkea, on melko vaikeaa tehdä jatkossa isoja "virheitä", kunhan ei ala myymään sijoituksia paniikissa tai muuten hämmentämään tilannetta. Alkuvaiheessa yksittäisillä osakevalinnoilla oli huomattavasti isompi vaikutus salkun suhteelliseen tuottoon.

      Poista
  4. Aikaisemmin tuossa sanoin että tuotto on ollut välttävä. Laskeskelin että 5 % vuotuisella tuotolla (jokainen lisäys 5 % vuotuisesti) loppusumma olisi nyt noin 452 000 euroa. Siihen nähden tuotto on ollut ihan kelpo. Mutta vuosina 2008-2018 oli huimia vuosia, ja siihen nähden jotain jäi saamatta. Miljoona tulee täyteen jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos laskuavusta :) Itsekin meinasin tarkastella noita tuottoja vähän tarkemmin aiemman kommenttisi siivittämänä.

      Joo, ihan ok tuotto tosiaan. Jos jatkossakin vastaava, olen oikein tyytyväinen.

      Noiden hyvien vuosien tuotoista jäi parhaat saamatta kun en ollut mukana kunnolla jenkkimarkkinoilla kuin vasta vähän myöhemmin. Eli se on varmaan alkuvuosilta isoin virhe. On siellä onnistumisiakin, kuten sijoitukset Nesteeseen kolmessa erässä vuonna 2009. Mutta pääasiassa kotimaisen pörssin osakepoiminta ihan alussa oli vähän hölmö ratkaisu, vaikkakin varmaan opettavainen. Nasdaq-indeksi-ETF:ään sijoittaminen olisi ollut tosi kova juttu 2008 lähtien...

      Poista