tiistai 20. heinäkuuta 2010

Verottaja kannusti sijoittamaan ulkomaille

Alkaa näyttää siltä, että osinkoverotusta tullaan kiristämään kaikilta - meiltä piensijoittajiltakin. Tämä on ikävää varsinkin osakesijoittajan näkökulmasta. Pitkällä tähtäimellä on aidosti välisä sillä maksetaanko osingoista 19,6 prosenttia (nykytaso) vai 30 prosenttia veroa (vihjattu taso tulevaisuudessa).

Mitä sijoittaja voi tehdä välttääkseen mahdolliset veronkiristykset? Finanssitavaratalojen toive olisi tietystikin erilaiset aktiiviset sijoitusrahastot, PS-tilit tai sijoitus/eläkevakuutukset. Näissä on omat puolensa, mutta mukana tulee myös kuluja, varsinkin verrattuna osakesijoittamiseen. On kuitenkin toinen mahdollisuus: passiiviset sijoitustuotteet, jotka sijoittavat osingot automaattisesti pääomaan. Itse olen suosinut tällaisia DB X-Trackerien muodossa.

En toki aio hylätä suoraa osakesijoittamista jatkossakaan, mahdollisista veronkorotuksista huolimatta. Yksittäisten yritysten seuraaminen ja niihin sijoittaminen on erittäin mielenkiintoista ja myös yleissivistävää puuhaa. Pitkällä aikavälillä hyvät osingonmaksajat palauttavat sijoitetun pääoman moninkertaisena takaisin.

Sen verran verokeskustelu kuitenkin vaikutti tällä kertaa sijoitusvalintaan, että lisäsin salkkuun DB X-Trackerin Emerging Markets TRN ETF:ää, joka sijoittaa osingot takaisin pääomaan. Tällä tuotteella pääsen kustannus- ja verotehokkaasti kiinni kehittyviin markkinoihin. Lisäksi tämä tapahtuu perinteistä BRIC-nelikkoa monipuolisemmin - mukana on myös mm. Etelä-Korea, Meksiko, Etelä-Amerikka ja Malesia.

3 kommenttia:

  1. Olen päätynyt ihan samaan. Minulla on samaa kokoluokkaa oleva salkku, markkiarvo tällä hetkellä vähän päälle 40k, mutta kaikki sijoitettuna suoraan seitsemään suomalaiseen osakkeeseen. Olen lisännyt sijoituksiani 1-6 kk välein, sen mukaan mitä olen saanut palkkatuloista säästettyä.

    Tästä eteenpäin laitan kaikki uudet sijoitukset osingot takaisin sijoittaviin ETF:iin, ainakin siihen saakka kunnes osinkoverotuksen uudistukset on lyöty lukkoon eduskunnassa. Ja jos tuo raju veronkiristys menee läpi, osingot uudelleen sijoittavista ETF:t tulee ilman muuta pääsijoitustapani.

    VastaaPoista
  2. Mitä kautta DB-X ETF:iä voi ostaa? Nordnetin palvelusta en niitä löytänyt.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    DB (Deutche Bank) X-Trackereita saa käytännössä minkä tahansa nettivälittäjän kautta. Niitä vaihdetaan Xetrassa (Saksan pörssissä). Eli USA:n listoilta niitä ei löydy - olet varmaan etsinyt niitä sieltä?

    VastaaPoista