perjantai 19. elokuuta 2011

Ostajan markkinat Pt. 3 - Ensimmäinen (?) erä Nordeaa

Ostin tänään erän Nordeaa, jota sai kahden vuoden pohjahintoihin. Nordean tämänpäiväinen arvostus on mielestäni selkeä esimerkki alihinnoittelusta. Nordea on nimittäin tullut yhtä matkaa alaspäin yleisen Eurooppalaisen pankkisektorin epäluottamuksen kanssa. Nordea ei kuitenkaan kuulu riskeiltään välttämättä tähän joukkoon, vaan päinvastoin voi olla varsin hyvissä asemissa verrattuna suureen osaan muista pankeista. Tuoreehkoja ajatuksia Nordean tilanteesta voi lukea mm. seuraavasta.

Jos kurssi jatkaa laskuaan, niin en sulje pois vaihtoehtoa toisen erän lisäämisestä. Olkoon tälle seuraavalle ostokselle ajatuksellisena rajana vaikka 5 euron kurssitaso. En toivo, että sinne päästään, mutta tällä hetkellä se tuntuu ihan mahdolliselta.

3 kommenttia:

  1. Olen myös lisännyt Nordea-panosta salkussani lisäämällä Sampoa. Vitosella voisi tosiaan ostaa Nordeaa vaikka jo suoraankin... :)

    VastaaPoista
  2. "En toivo, että sinne päästään, mutta tällä hetkellä se tuntuu ihan mahdolliselta. "
    Miksi et toivo? Itse ostin myös viime viikon puolella, kun niin edullisella nyt saa. Sampoa minulla on jo ennestään huomattavan paljon ja nyt lisäsin vielä nordeaa hieman siihe päälle. Odotankin innolla sitä, että kurssi laskisi sinne viiteen euroon.

    VastaaPoista
  3. Oli joo vähän ristiriitaisesti sanottu.

    Puhtaasti sijoittajana toivon toki että Nordea laskisi vaikkapa kolmeen Euroon, niin halvalla saisi. Vielä kun olisi sillä hetkellä varaa ja tuuria ostaa. Ja vielä kun kurssit sen jälkeen tulisivat takaisin nykytasoilleen ja yli :)

    Toisaalta:

    Jos tuollainen tilanne toteutuisi olisi reaalitaloudessa todennäköisesti jotain hyvin pahasti kriisissä. Ja ihan kaikista kriiseistä ei palauduta v-tyylillä (osakemarkkinoilla tai muutenkaan). Joten toivon että tästä taloukriisistä selvitään suht nopeasti ulos - se on kokonaisuudessaan kuitenkin kaikkien etu.

    VastaaPoista