keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Oston paikat lähestyvät - case USA

Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta että globaali talous yskii pahasti. Eurooppa nilkuttaa läpi säästökuuriaan, Aasiassa on vauhdikas kasvu normalisoitumassa ja USA:ssakin yritysten tulokset ovat olleet viime aikoina pettymyksiä. USAssa on lisäksi sisäpoliittisia jännitteitä liittyen velkakattoon ja ns. "fiscal cliff":in toteutumiseen, joka voi hidastaa kasvua entisestään. Näyttää siis yleisesti ottaen siltä, että keskuspankkien elvytyksestä huolimatta fundamentaalitkin alkavat vaikuttaa pikku hiljaa kursseihin.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että pitkäaikaisen osakesijoittajan kannattaa olla hereillä lähiaikoina, sillä hyviä oston paikkoja voi olla tulossa. Otetaanpa käsittelyyn yksi maailman seuratuimmista osakeindekseistä, S&P 500, joka kuvaa melko tarkasti 500 markkina-arvoltaan USA:n suurimman yrityksen osakekurssien kehitystä. Alla olevassa kuviossa on S&P 500 -indeksin käyrä finanssikriisin pohjilta tähän päivään (klikkaa kuva suuremmaksi).


Tarkastelujakso on toki hieman tarkoituksenmukainen. Tästä huolimatta voidaan todeta, että jenkkimarkkinoilla nousu on ollut vakuuttavaa ja käytännössä jatkuvaa tähän päivään asti. En toki usko, että finanssikriisin pohjille pudotaan tai edes lähelle. Matkan varrella on kuitenkin ollut merkittäviä pudotuksia, ja moni markkinakommentaattori pohtii tällaisen olevan nytkin tulossa.

Jenkkimarkkinoilla on monia itseäni houkuttelevia yrityksiä (esim. Microsoft, jonka ostosta kerroin elokuussa). Markkinat ovat vaan olleet niin korkealla, että ostoksille ei ole ollut isompia haluja. Jos kurssit kääntyvät nyt alamäkeen, niin tulen todennäköisesti tekemään ostoja rapakon takaa. Ideoita otetaan vastaan!

7 kommenttia:

  1. Aika lailla alkaa olla tuloskasvun polttoaineet käytetty ja palataan taas osakemarkkinoillakin normaaliarvostuksiin, jotka ovat kaukana näistä tasoista ainakin allekirjoittaneen mielestä. Aika hyvin yritykset ovat kyllä jenkkilässä onnistuneet tehostamaan toimintojaan, joten en itsekään usko siellä talouskatastrofiin. Eurooppa on taas eri asia. Tuhannen pisteen paikkeille "Sepe" voi hyvinkin laskea ja pitäisin sitä normaalitasona. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tuskin on kova kiire ostolaidalle..

    VastaaPoista
  2. Tässähän on nyt ainakin puolet spekulointia, mikä sinänsä on minuakin jännittävää, mutta skenaariot eivät välttämättä toteudu haluntunlaisina. Mites teknisestä näkökulmasta? Joko 50 pvän liukuva keskiarvo leikkaa 200 pvän vastaavan? Ja kummalta puolelta? :)


    Itse myös pyrin taas säästämään käteistä salkkuun vaikkapa joulukuun myynteihin, kun salkunhoitajat kaunistelevat track recordiaan

    VastaaPoista
  3. S&P500 50 päivän liukuva on vielä selvästi 200 päivän yläpuolella. Microsoftin osalta 50 päivän liukuva keskiarvo on leikannut 200 päivää juuri ylhäältä alas eli se laskutrendissä. RSI osoittaa puolestaan yli myytyä ja hiljalleen ehkä noussut. Pohjan muodostus on voinut alkaa. Itsellä Microsoft on vielä odota tilassa. Keskiarvojen leikkaus voi aiheuttaa suuremman laskun erityisesti indeksin kehityksestä johtuen. Mikkisoftan tulos on julkaistu. Nyt yhtiöstä riippumattomat tekijät liikkuttelevat kurssi= toisten yhtiöiden tulokset ja näkymät. Mielestäni suuren pudotuksen mahdollisuus kurssissa edelleen kohtuullisen suuri. Windows 8 vastaanotto on myös epämääräinen.

    Itse olen seuraillut Mikkisoftaa defensiivisempiä osakkeita, Coca Colaa ja MCDonaldsia. IBM myös kolkutteelee Buffetin ostotasoja.

    Minulla on ollut pohdinta käynnissä, että USA voi heilua ainakin valuuttaa mielessä seuraavaista syistä: Velkakatto ja presidentin vaalit. Nämä voivat heiluttaa kursseja dollarin kurssia. Eurossa puolestaan tuntuu olevan paljon poliittista pahaa kurssissa. Esitän varmaan oman ratkaisuni asiaan blogissani lähipäivinä. (Varmistan, että pilkkini meni läpi)

    VastaaPoista
  4. Lääkäri: Jeps, täyttä spekulaatiota, mikäpäs sen mukavampaa :) Pari osaketta on ollut jo pidempään seurannassa MSFT:n lisäksi, joten tavallaan "toivon" kurssilaskua, että näitä pääsisi joskus ostamaan.

    VastaaPoista
  5. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, miten kirjoittajat näkevät Windows 8 ympäristön? Onko se riski vai mahdollisuus. Mielestäni Windowsin asema käyttöjärjestelmän monopolissa on nyt selkesäti uhattuna, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kokemukset Windows 8 ei ole lupaavia.
    Esimerkki:
    http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288510668910.html

    VastaaPoista
  6. Windows 8 on riski JA mahdollisuus. Jos kaikki menee hyvin, on pian pystyssä koti- ja työkoneiden, tablettien ja kännyköiden ekosysteemi, missä kaikissa pyörii Windows 8.

    Tällainen ei ihan helposti onnistu, kilpailu kun on kovaa varsinkin mobiilipuolella. Lisäksi Windows 7 on monelle pc-käyttäjälle varmasti hyvä valinta vielä pitkään. Samaa ekosysteemi-pohdintaa kuin Nokiallakin siis.

    Microsoftilla ei tietysti tämän ekosysteemin onnistuminen nopeassa aikataulussa ole ihan yhtä kriittistä kuin Nokialla. Ostan joka tapauksessa jossain vaiheessa Microsoftia lisää jos kovasti tullaan alas. Tässä vielä aiempia ajatuksia miksi osake kiinnosti/kiinnostaa:

    http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2012/08/osto-microsoft.html

    VastaaPoista
  7. WP8 on ihan hieno mahdollisuus, mutta pöytäkoneet tuskin tulevat varsinkaan yrityksissä vaihtamaan uuteen käyttöjärjestelmään. Windows 7 on sen verran toimiva systeemi ettei mullekaan tulisi mieleen vaihtaa käyttistä. En usko kasin olevan kummoinen menestys.

    VastaaPoista