tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden 2012 tilinpäätös

Vuosi 2012 on paketissa ja nyt on perinteisesti tilinpäätöksen aika. Vuotta leimasi eurokriisi ja vuoden loppupuolella sen osittainen rauhoittuminen. Seuraavaksi markkinoilla ollaankin sitten huolissaan jenkkilän velkakatosta, nyt kun fiscal cliff -neuvottelut näyttävät pikku hiljaa ratkeavan.

Mennyt vuosi oli kurssikehitysten valossa huomattavasti vuotta 2011 parempi, ja omakin salkkuni ponnisti vaihteeksi plussalle. Vieläkään juhlimisen aihetta ei ole, sillä mitään merkittävää vaurastumista ei ole päässyt tapahtumaan. Sijoitusomaisuus on kuitenkin karttunut mukavasti, sillä salkku hätyyttelee kohta jo 80000:tta euroa. Ja jos noususuhdanne joskus alkaa, niin ainakin salkulla on kasvupotentiaalia.

Sijoitukset ja arvonkehitys

Siinä missä tein vuonna 2011 uusia sijoituksia 2000 euron kuukausitahtia, oli mennyt vuosi paljon maltillisempi. Kokonaisuudessaan tein uusia sijoituksia n. 1000 euron edestä kuukaudessa. Omaan elämääni sisältyi paljon hankintoja ja kustannuksia vuoden varrella, joten kevyempi sijoitustahti tuli luonnostaan.

Salkun markkina-arvo kasvoi vuoden aikana mukavasti yleisen kurssikehityksen saattelemana. Pääoma kasvoi melkein 30 %, euroissa mitattuna 17590 e. Tästä noususta uusia sijoituksia oli 11967 euroa, ja loput kurssinousua (= tuotto 7,8 % vuoden ajalta). Alla olevasta kuviosta näkyy, että sijoitustoimintani on noussut välivuoden jälkeen jälleen plussan puolelle.



Osinkoja sain vuoden aikana verojen jälkeen 1294 euroa. Tämä on lievää nousua vuodesta 2011, mutta mikään erityisen hyvä osinkovuosi ei 2012 ollut. En laske osinkoja mukaan yllä olevaan kuvioon, vaan osikojen ja myyntien realisoitunut nettotuotto on merkitty erikseen oikean laidan seurantapalkkiin. Toistaiseksi tämä on hieman miinuksella johtuen viime vuosien aikana tehdyistä tappiollisista myynneistä.

Salkun allokaatio

Vuoden lopussa salkun sijoituksista oli suorissa osakesijoituksissa vajaa puolet salkun arvosta. Näistä valtaosa oli kotimaisissa osakkeissa, mutta vuoden aikana tein myös sijoituksia ulkomaisiin pörssiyrityksiin (Microsoft, Goldman Sachs, Deutsche Bank). Pyrin jatkossakin pitämään noin puolet salkusta suorissa sijoituksissa koska se lisää merkittävästi sijoitustoiminnan mielenkiintoisuutta.

Loput salkun osakesijoituksista (n. 40 %) on toteutettu ETF:ien kautta. Kehittyneiltä markkinoilla salkusta löytyy USA:n pienyhtiöitä ja EURO STOXX 50 -indeksiä. Kehittyviltä markkinoilta salkussa on ETF:t sekä "perinteisille" kehittyville että frontier-markkinoille. Lisäksi olen sijoittanut cleantech-trendiin Powersharesin ETF:n kautta.

10 % salkusta on korkosijoituksia, johon sisältyy Seligsonin Euro Obligaatio ja Corporate Bond -rahastot, sekä DB:n kehittyvien markkinoiden korko -ETF. Kaikki korkosijoituskategoriat menestyivät tänä vuonna varsin hyvin. Jatkossa pyrin pitämään korkosijoitukset välillä 10 - 20 % salkun kokonaisarvosta. Vaikka korkosijoituksillä on pienempi pitkän aikavälin tuotto-odotus kuin osakkeilla, niin niillä on oma tärkeä roolinsa osana salkkuani. Ensinnäkin korkosijoitukset tuovat mukaavaa tasoitusta tuottojen heilahteluille ja toisekseen mahdollisen rahantarpeen kohdatessa kajoan ehdottomasti ensin korkosijoituksiin. Tavoitteenani on luonnollisesti että sijoitussalkkuun ei tarvitse koskea lainkaan, mutta joskus elämässä tulee isompia hankintoja eteen, joita ei voi ennakoida. Tällöin myisin salkusta mieluummin vähemmän volatiileja ja pienemmän tuotto-odotuksen korkosijoituksia kuin osakkeita.

Alla olevassa kuviossa graafina salkun allokaatio vuoden 2012 lopussa (klikkaa kuva isommaksi).


Sijoitusvuosi 2013

Alkava sijoitusvuosi on kaksijakoinen. Maailmantalouden odotetaan alkavan toipumaan pikkuhiljaa finanssikriisistä ja sitä seuranneesta eurokriisistä. Toisaalta jenkkilän velkaantuminen ja kehittyvien markkinoiden kasvun mahdollinen hidastuminen saattavat tulla eteen. Rahan painaminen kuitenkin jatkunee eri puolilla maailmaa. Ja kun tämä yhdistetään talouden asteittaiseen elpymiseen sekä sijoittajien paluuseen joukolla takaisin osakemarkkinoille, niin ennustan tällä kertaa melko hyvää nousuvuotta - joskin näkyvyys siihen mitä matkan varrella tapahtuu on varsin sumea.

Omassa sijoitustoiminnassani aion jatkaa buy-and-hold linjalla. Uusia sijoituksia teen todennäköisesti vähintään vuoden 2012 veroisesti eli tonnilla kuussa. Jos markkinoilla tulee hyviä ostopaikkoja, saatan panostaa jopa tätä enemmän. Jos tulee oikein kunnon dippejä, niin sitten laitan all-in. Mielenkiintoinen vuosi siis tulossa.

Mukavaa ja menestyksekästä vuotta 2013 kaikille blogin lukijoille!

7 kommenttia:

  1. Peukku!

    Säästämistahtiasi katsomalla olet jo varmimmallla vaurastumisen tiellä, sillä aika lineaarisen kurinalaiselta näyttää graafi. Josko kohta jo jyrkemmäksi muuttuvalta, jos osingot lasketaan mukaan. :)

    Itse vielä haaveilen palkkatyöstä ja säännöllisestä säästämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja erinomaisen tuotteliasta sijoitus- ja blogivuotta 2013!

      Poista
  2. Samaan malliin kun jatkat niin ei jatkossakaan tule mitään ongelmia. Tonni kuussa on varmasti ihan sopiva määrä. Takaiskuja varmasti tulee jatkossakin, mutta ne pitää vain ottaa huomioon normaalina heiluntana. Hyvää sijoitusvuotta 2013!

    VastaaPoista
  3. Absoluuttisella tuotolla mitattuna vuoden tulos ei ehkä ollut mikään hirmuisen kova, mutta oletko laskenut riskilukuja? Voisin kuvitella tuottosi tulleen paljon pienemmällä riskillä kuin monella meistä muusta johtuen hyvin laajasta hajautuksestasi, sekä korkojen osuudesta salkussa.

    Menestystä vuoteen 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KTR: Kiitos toivotuksesta!

      Laaja hajautus & korot ovat yksi syy pienemmälle tuotolle, ja tosiaan riski/volatiliteetti on ollut varmasti kohtuu pientä tästä syystä.

      Toinen syy on sitten muutama huono(-onninen) osakevalinta osana salkkua, kuten Nokia ja Talvivaara. Lisäksi esim. cleantech- ja frontier-markkinat alisuoriutuivat viime vuonna. Nämäkin asiat korjaantuvat pidemmässä juoksussa. Voi olla että edellä mainitut sektorit ja osakkeet kehittyvät keskimääräistä enemmän tänä vuonna. Mutta sehän selviää sitten vuoden varrella - jatketaan harjoituksia!

      Poista
  4. Hei. Selasin blogisi kannesta kanteen ja huomasin, että blogisi tarjoaa lukijalle spekulointia ja tiivistelmiä arvopaperi oston tarkoituksesta.
    Mutta oletan että tämä on myös blogisi tarkoitus tuoda erillainen lähestymis tapa arvopaperi sijoittamiseen (vertailemalla oppii parhaiten).

    Kirjoitin myös kysyäkseni asiaa, jota kysyin naapuriblogista.
    Elikkä kuinka paljon olet tehnyt voittoa prosentteina sijoitetusta rahasta ja tarkoitan sitä rahaa jonka olet siirtänyt kaupankäyntitilille?
    Olen hyvin kiinnostunut tietämään miten kaupankäyntistrategiasi on toiminut.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi:

    Kiitos kysymyksestä!

    Koen, että sijoitusstrategiani ja allokaationi on täsmentynyt vasta viime aikoina. Valmista ei ole varmaan vieläkään.

    Olen seurannut sijoituksia kvartaalitasolla ja siinä mielessä uusin raportti (eli tämä mihin kommentoit) on viimeisin tilanne.

    Tuoton seurannan päivitän aina oikeaan sivupalkkiin, missä näkyy myös tuottoprosentti. Olen myös ottanut huomioon myyntivoitot ja - tappiot sekä osingot (veroseuraamusten jälkeen) oikean laidan "realisoitunut tuotto" -kohdassa.

    Molemmat yllä mainitut huomioiden tuotto on ollut viime vuodenvaihteessa 3 % plussalla. Salkku on sen verran laajasti hajautettu sekä maantieteellisesti että osakkeiden ja korkojen välillä, etten osaa äkkiseltään sanoa onko tämä "hyvä" vai "huono" tuotto - vertailuindeksin puuttuessa. Lyhyen sijoitusurani aikana on ollut välissä massiivinen finanssikriisi, ja lisäksi Euroopan ongelmat heiluttivat salkkua hieman myöhemmin. Siksi olen tyytyväinen että se on kuitenkin plussalla. Toisaalta tilanne olisi huomattavasti parempi jos olisin sijoittanut koko tämän ajan vaikkapa kuukausisijoituksina USAn markkinoilla toimivaan indeksirahastoon. Tämä on tietysti jossittelua. Näkisin, että alle 10 vuoden aikajänteellä en lähde sanomaan onko strategiani toiminut. Virheitäkin matkan varrella on sattunut ja oppirahoja on maksettu.

    Mitä tämänhetkiseen tilanteeseen tulee, niin salkku on kaiken huomioon ottaen n. 10 % plussalla hyvän alkuvuoden johdosta. Päivittelen tilannetta tarkemmin taas maaliskuun loputtua.

    VastaaPoista