perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pienet osingot verovapaiksi... kuulostaako tutulta?

Kansankapitalismi on suomessa melko kehittymätöntä, joka näkyy suurten kansanjoukkojen harmillisena tapana säästää ja sijoittaa lähinnä seiniin tai talletustilille. Yksi asia mikä suomalaisia motivoi, kannustaa ja ohjaa, on verotus. Tähän liittyen pienten osinkojen verovapaus olisi oiva ja ei-niin-kovin-kallis veroporkkana. Toteuttaisipa se hyvässä mielessä myös verotuksen progressiota piensäästäjiä suosimalla.

Kirjoitin asiasta viimeeksi 2012 liittyen silloiseen Stadighin ryhmän raporttiin, jossa ehdotettiin verovapautta alle 2500 e / vuodessa osingoista (kts. merkintä). Tällöin sateenkaarihallituksemme kävi läpi verolinjauksia. Olin asian suhteen silloin pessimistinen, ja niinhän siinä kävi että pienten osinkojen verovapaus jätettiin kaikessa hiljaisuudessa jälleen kerran toteuttamatta.

Déjà-vu iski, kun tällä kertaa tuleva pääministeri Juha Sipilä esittää Kauppalehden haastattelussa alle 1000 euron osingoille verovapautta.

Jälleen on aika olla pessimistinen. Vai mitä luulette?

12 kommenttia:

  1. Äänten kalastelua ja pikku näpertelyä tuo 1000 euron osinkojen verovapaus. Suomen talouden kannalta ja kaikkien sijoittajien kannalta olisi kannatettavampaa kaikkien maksettujen osinkojen verollepano. Veron perintä jo siinä vaiheessa, kun se maksetaan yhtiöstä ulos. Kun kaikki maksaa pienempi vero riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi tosiaan ainakin näin amatöörin silmin tuntuisi järkevältä mallilta. Suomen osinkoverotusmalli tuntuu epärationaaliselta ja turhan vaikealta kun verotusaste riippuu siitä, että onko yritys listattu vai ei, onko omistaja yksityinen ihminen vai rahasto vai suuromistaja, suomalainen tai ulkomaalainen, etc. Kaikki osingot verolle ja veroprosentti merkittävästi pienemmäksi.

      Poista
    2. Tuo olisi toki hyvä ratkaisu, mutta intressiryhmiä riittää ja asia lienee kompleksista toteuttaa... Saattaa olla myös tapauksia, joissa jonkin tahon osinkoverottomuus on perusteltua, esim. yleishyödylliset säätiöt (itselläni ei tästä ole tosin vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen).

      Poista
  2. Siis tarkoittaako tuo, että jos osingot ovat alle 1000€ vuodessa niin et maksa osinkoja. Jos tienaat yli 1000€ osinkoja vuodessa niin maksatko tuolloin koko summasta veroja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli onko logiikka sama kuin nykyinen alle 1000€ myynnin verovapaus? Jos on, niin tuohan on aivan hyödytyn paskavero, jolla ei ole suurelle osalle mitään merkitystä.

      Poista
    2. Veroa menisi 1000€ ylittävältä osalta. Näin ainakin itse olen ymmärtänyt.

      Poista
    3. Jep, myös minä olen käsittänyt että veroa menisi 1000 € ylittävältä osalta. Eli sinänsä ihan järkevä veroporkkana, sillä se ei rankaisisi osakesalkun kasvamisesta kun jossain vaiheessa 1000 euron osinkosumma ylittyisi vuositasolla.

      Poista
  3. Kannustimet, kannustimet, kannustimet. Kansanedustajien henkilökohtainen etu on äärimmäisen harvoin osinkoverojen lasku, joten en usko asian toteutuvan vielä näidenkään vaalien jälkeen. Jos tähän asiaan haluaa vaikuttaa niin pitää äänestää niitä ehdokkaita, jotka hyötyisivät osinkoverojen laskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta näkökulmasta ei hyvältä näytä. Useinmiten paljastuu, että kansanedustajilla ei osakkeita ole. Tässä tapauksessa toivoa olisi ryhmätason linjauksissa, jotka seuraisivat asiantuntijavalmistelua (vaikkapa tuo Stadighin työryhmän suositukset). En silti ole mahdottoman toiveikas.

      Poista
  4. 1000 euron osinkojen verovapaus on ollut keskustan ja kokoomuksen ohjelmissa jo ties kuinka kauan. Mari Kiviniemi kertoi jossain vaiheessa talouselämälle lähes varmana tietona, että tuo tulee toteutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja jälleen kerran asiasta huudellaan etukäteen. Keskustan ja kokoomuksen sisältävä hallitus saattaisi tuon asian saada toteutettua...

      Poista
  5. Myös Vihreillä on vastaava kirjaus ohjelmassa. Ehkä tässä jotain toivoa on. He vapauttaisivat pääomatulot veroista 2000e asti. Tosin ehdottivat myös pääomatulojen verotuksen nostoa yli 30000e ylittävältä osuudelta 33% -> 35%. Eli varsin piensijoittajaystävällinen linja.

    Jokatapauksessa toivotaan parasta!

    VastaaPoista