lauantai 9. kesäkuuta 2018

300 kpl osaketta merkattu Kojamon annista

Otsikossahan se kerrottiinkin. Eli merkkasin juuri 300 kpl osaketta Kojamon osakeannista, hintaa tälle tuli yhteensä tässä vaiheessa 3000 euroa.

3000 euroa on maksimihinta tästä, sillä hinta tulee osumaan välille 8,5 e - 10 e /kpl, riippuen institutionaalisten sijoittajien tarjouksista. Lisäksi monissa suosituissa anneissa merkintöjen määrää leikataan. Tässä annissa pyritään takaamaan vähintään 100 kpl jokaiselle merkitsijälle, ja loput sitten jaetaan merkittyjen osakkeiden määrän suhteessa.

Tätä antia on luonnehdittu kalliiksi (varsinkin jos hinta osuu haarukan ylälaitaan). Näin voi olla, mutta se jää toki nähtäväksi että mihin hinta asettuu. Oma ajatukseni on, että jos osakekurssi lähtee merkittävään laskuun listaushinnasta, voin sijoittaa vielä kaksi tuhannen euron erää lisää tähän. Jos taas tulee nousua, niin tämä antimerkintä voi jäädä toistaiseksi ainoaksi.

Itse pidän erittäin paljon ajatuksesta sijoittaa suomen vuokra-asuntomarkkinoille juuri Kojamon kautta. Asuntorahastot ovat yleensä hyvin raskaasti hinnoiteltuja ja Oravakaan ei houkuttele vaihtoehtona. Muitakin pörssimuotoisia asuntosijoituksia minulla on maailmanlaajuisesti VNQ ja VNQI -ETF:ien kautta n. 10000 euron edestä.

Mielenkiintoista seurata miten Kojamon annissa käy. Itse uskon että tästä tulee jonkinlainen "kansanosake" ja kurssi saattaa jopa lähteä nousuun listauksen jälkeen. Mutta tämä on ihan arvailua.

4 kommenttia:

  1. Osingoilla ilmeisesti ostit. Pidät 10 ke kassaa sen varalta , jos markkina lähtee rajummin laskuun ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus molempiin pitkälti "kyllä".

      Ja tuota 10 K kassaa olisi tarkoitus kasvatella vielä vähän, jos sitä rajumpaa laskua ei näy. Ehkä 15 Keuroa olisi itseä miellyttävä tässä tilanteessa.

      Poista
  2. Alkuun innostuin itsekin Kojamosta ja ajattelin että olen varmasti mukana. Tarkemman tutkiskelun jälkeen jättäydyin tästä annista. Mielestäni Suomen asuntomarkkinat ovat ylikuumentuneet, vuokra-asuntoja nousee tällä hetkellä hurjaa tahtia. Kojamon tapauksessa liikaa asuntoja riskisissä 70-luvuilla rakennetuissa kohteissa, korjausrakentaminen tulee syömään tulevaisuudessa oman osuutensa. Myös asumistukisaajien määrä kasvaa tasaisesti koko ajan, veikkaan että pidemmässä juoksussa siihen tulee stoppi. Myös ay-liikkeiden omistajuuus karkoitti minut tästä. Mutta toivotaan että olen väärässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kaikki mitä sanoit.

      Siitä huolimatta ajattelen Kojamoa parempana tapana sijoittaa Suomen vuokra-asuntomarkkinoille kuin pankkien asuntorahastot tai Orava. Eri kysymys on toki sitten että kannattaako koko markkinoille sijoittaa :)

      Poista