lauantai 7. marraskuuta 2026

Ostoja ja myyntejä markkinaheilunnan keskellä

Jenkkien vaalien jälkeen mentiin ensin ylös, sitten reilusti alas, erityisesti tekoälyyn liittyvissä osakkeissa. Ilmassa on ajatusta siitä, että datakeskuksia on jatkossa vaikeampi rakentaa. Saa nähdä, onko tämä sellainen hetki, joka kääntää markkinan suunnan pidemmäksi aikaa. 

Itselleni markkinan isompi liikehdintä aiheutti monenlaista sijoitusajatusta. Tein muutaman muuvin:

- Myin pois Lumo Kodit -osakkeet, noin 8000 euron edestä (myyntihinta 7,21 e/kpl). Sain verottajalla näyttöön tappioita puolitoista tonnia. Olen odotellut Suomen asuntomarkkinoiden käännettä, mutta sitä ei liene vielä tulossa. Ehkäpä palaan takaisin Lumo Kotien omistajaksi joskus myöhemmin jos osakkeen kurssi laskee edelleen reilusti.

- Palasin Nokian omistajaksi. Tämä yllätti hieman itseänikin, koska olen ajatellut, että Nokia on eräänlainen kansallinen "ansa" johon kaikki kompastuvat. Suuruuden päivät ovat takana kuluttajamarkkinoilla. Se myötätuuli mitä tekoäly- ja datakeskusliitännäinen liiketoiminnassa Nokialle tuo, on nyt ainakin osakekurssin osalta pyyhitty pois. Siispä palasin omistajaksi 7,07 euron kappalehintaan. 

- Lisäksi lisäsin Ponssea 100kpl 19,05 euron kappalehintaan. Ponssen osake on lasketellut viime aikoina, mutta uskon firman tulevaisuuteen pidemmässä juoksussa.

- Ja lopuksi tein vielä 1500 euron lisäyksen iShares Europe Defence - ETF:ään.

Katsotaan miten meno markkinoilla jatkuu. Itse ajattelen, että jos päästään kunnon karhumarkkinaan, niin siinä vaiheessa pikkuhiljaa pudottelen käteiskassan nollaan ja laitan kaiken kiinni. Jotenkin oma tuntuma on se, että näin ei pääse tapahtumaan, vaan turbulenssi rauhoittunee lähiviikkoina. Kaikenlaista yllätystä voi kuitenkin tulla, joten seurataan tilannetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti