perjantai 4. helmikuuta 2011

Kasvavia osinkoja ja kurssireaktioita

Tällä viikolla moni salkkuni keskeisistä yrityksistä on raportoinut tuloksistaan ja julkistanut osinkonsa vuodelle 2011. Tulosjulkistukset ovat aiheuttaneet varsin voimakkaita markkinareaktioita. Mm. Amer Sportsin ja Keskon 7-8 prosentin laskut voisivat tarjota suurtakin draamaa, ellen olisi pitkäjänteinen omistaja. Koska en ole ostanut näitä ennen tulosjulkistusta, enkä ole myymässä lähitulevaisuudessa, minua kiinnostavat enemmän osingot. Osingot ovat kuitenkin konkreettista tulovirtaa, siinä missä kurssit heiluvat lyhyellä aikavälillä joka tapauksessa.

Ilahduttavia osinkoyllättäjiä tällä viikolla ovat olleet Metso ja Capman. Metso maksaa osinkoa 1,55 euroa per osake, ja tämä tekee vuoden 2009 hankintahinnoilla osingoksi 17 %! Ei paha.

Capmania siirryin omistamaan vasta viime syksynä (kts. postaukset liittyen ensimmäiseen ja toiseen ostoerään). Yritys vaikutti tällöin edullisesti hinnoitellulta. Näyttää siltä että pohdintani osuivat oikeaan tässä tapauksessa. Capman on noussut ostojen keskikurssista yli 20 %, mutta vielä merkittävämpi on osinkotuotto viime syksyn ostohinnoille, joka on tuhdit 8,2 %!

3 kommenttia:

  1. Osingot ovat tulovirtaa, mutta ne köyhdyttävät yritystä, alentavat osakkeen arvoa ja aiheuttavat veroseuraamuksia.

    Osingot ovat toki psykologisesti perusteltuja, sillä ne auttavat ailahtelevaista sijoittajaa pysymään pitkäjänteisessä buy and hold -strategiassa.

    VastaaPoista
  2. Mikko: Näinhän se on, aika pitkälti.

    Yrityksen näkökulmasta tietysti voi ajatella, että ihan kaikkea tuloa ei pysty sijoittamaan eteenpäin/investoimaan, vaan se maksetaan omistajille. Peruslogiikka osingonmaksamisessa on mielestäni kunnossa, vaikkakin sijoittajan kannalta veroseuraamukset ovat toki ikäviä.

    Tämän takia olenkin suosinut DB-X ETF:iä, jotka sijoittavat osingot uudelleen. Suorissa osakesijoituksissa veroseuraamusten välttäminen vaatisi kuitenkin muuta ratkaisua kuin suomalainen arvo-osuustili. Yksi olisi tietysti PS-tili, mutta siihen ei ole minulla aikomuksia.

    Erittäin pitkällä aikavälillä osingot eivät ehkä olekaan niin ikäviä omasta näkökulmastani. Koska tavoitteeni on taloudellinen riippumattomuus, joudun jokatapauksessa joskus kajoamaan pääomaan. Osinkojen maksu on yksi tapa saada tuloja pääomasta. Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa kun pääomaa on huomattavasti enemmän, alkavat osingot oikeasti olla lisätuloa vs. nykytila, jossa ne ovat käytännössä uudelleensijoitettavaa tuloa, josta verottaja ottaa osansa.

    VastaaPoista
  3. Sijoittaja voi halutessaan replikoida haluamansa suuruisen osingonmaksun myymällä tarvitsemansa määrän osakkeita. Tällöin myymättä jäävät osakkeet kasvavat korkoa korolle yrityksessä.

    Ajattelutavassa on tietysti ainakin kaksi ongelmaa.

    Ensimmäinen ongelma on tuo yrityksen ongelma: yritykseltä puuttuu tuottavia projekteja, joihin investoida voittovarat.

    Toinen ongelma siinä, että osinkoja replikoiva sijoittaja saattaa lipsua strategiastaan ja myydä liikaa osakkeita.

    Käytännön osakesijoittamisen kannalta ongelmaksi muodostuu tietysti se, että vain harvat yritykset maksavat alhaisia osinkoja -- enkä luota esimerkiksi Appleen sijoituksena :)

    VastaaPoista