torstai 17. helmikuuta 2011

Osinkokatsaus, Rautaruukki ja sananen Nokiasta

Vuoden alussa kirjoitin odotuksiani tämän vuoden osingoista. Siinä missä viime vuonna osinkoja irtosi kotimaisista osakkeista reilu 700 euroa (brutto), tälle vuodelle odotin summan huomattavaa suurentumista. Kaiken kaikkiaan osinkojen nostot ovatkin olleet kautta linjan suhteellisen merkittäviä. Omaan salkkuuni osui muutama erityisen huomattava osinkojen korottaja - Capman, Metso ja Oriola-KD päällimmäisenä.

Nyt kun kevään osingonmaksut on julkistettu, tämän vuoden kotimaisista osakkeista saamani osingot näyttävät nousevan yli 1200 euroon. Tässä on nousua viime vuodesta ihan mukavasti (tosin olen hankkinut myös lisää osakkeita tällä välillä). Tällä summalla pääsee jo yli "pienten osinkojen", joita erinäisten tahojen puheissa on kaavailtu 1000 euroon verovapausmielessä.

Tänään lisäsin salkkuun Rautaruukkia edellisten lisäksi. RR:n osakekurssi on yksi harvoista suomen pörssissä, joka ei ole vielä kunnolla toipunut finanssikriisin pohjalukemistaan. Jatkossa rakentamisen ja konepajateollisuuden kysynnän kasvaessa RR:n meno todennäköisesti paranee. Pitkäjänteinen sijoittaja - kuten minä - ehtii siis tässä vaiheessa vielä hyvin mukaan.

Ja loppuun sananen Nokiasta, vaikka tästä aiheesta taitaa olla jo ylitarjontaa :)

Mielestäni Nokian ratkaisu hypätä Microsoftin kelkkaan oli oikea. Nokia ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan yhtä hyvä softayhtiö kuin alan valiot - Microsoft, Google ja Apple. Tämä on valitettava totuus. Microsoftin valtavat T&K-resurssit ja softaosaaminen voivat olla lopulta se mitä Nokia tarvitsee, aika näyttää miten tässä käy. Pysyn mukana pienomistaja, ja seurailen sivusta miten kumisaapastehtaan käy maailmalla. Toivotaan että hyvin.

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvä summa tuo 1200€: oletan että tuolla pitäisi yhden kk pystyä elämään, eli voisi sanoa että olet 1/12 osaa taloudellisesti riippumaton? :)

    VastaaPoista
  2. En ajatellutkaan asiaa tuolta kannalta. Mutta kyllä, näinhän sitä voisi sanoa!

    Lisäksi osinkoja tulee vuoden mittaan parista iSharesin ETF:stä, joten taloudellinen riippumattomuus on suurinpiirtein 1/10 suhteessa saavutettu osingoilla :)

    VastaaPoista
  3. Mutta fiksuna sijoittajan sijoitat nuo tietysti heti uudestaan, etkä kuluta rahoja elämiseen :)

    VastaaPoista
  4. Mikko: Näinhän se menee :)

    Joskus sitten on se aika kun osinkoja voi käyttää elämiseenkin, eikä lisäsijoituksiin. Mutta siihen menee vielä hetki...

    VastaaPoista