sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Korkosijoitusstrategiani lähitulevaisuudessa

Pitkät korot ovat laskeneet monissa euromaissa sille tasolle, ettei niihin sijoittaminen ole enää kovin mielekästä (kts. Warren Grahamin blogikirjoitus tästä).

Esimerkiksi Saksan ja Ranskan (ja myös jenkkilän) pitkien valtionlainojen korot ovat laskeneet niin alas, ettei niihin sijoittaminen tuota välttämättä edes inflaation verran. Ja kun ne kääntyvät aikanaan nousuun, esimerkiksi rahastojen kautta niihin sijoittaneet saattavat pettyä kun rahastojen arvot kääntyvät laskuun tai junnaavat paikallaan (kts. vanha merkintäni aiheesta).

Itselläni on salkussa Seligson Euro Obligaatio -rahastoa, ja en ole näillä näkymin lisäämässä sitä lähivuosina. Rahasto on tällä hetkellä ihan mukavasti plussalla sillä ostin sitä jo pari vuotta sitten. Eurovaltioiden korkojen aikanaan noustessa mitään radikaalia arvonlaskua tuskin tapahtuu tälle rahastolle. Tuotot tulevat silti todennäköisesti olemaan vaatimattomat, sillä isoimpien sijoitusten joukossa on Saksan ja Ranskan lainoja. Vastapainona Euro Obligaatiosta löytyy myös riskisempiä Italiaa ja Espanjaa, joiden korot voivat vielä laskea. Kokonaisuutena kuitenkin uskon että parhaat ostohetken muutaman vuoden aikavälillä menivät jo.

Sen sijaan aion lisätä omistuksiani vielä tänä vuonna maltillisesti sekä Seligson Euro Corporate Bond -rahastossa, sekä kehittyvien markkinoiden valtionlainoissa (kts. DXSU-ETF:n sijoituscase tästä). Yrityslainoissa on vielä riskilisää jäljellä ja tuottopotentiaaliakin ehkä enemmän kuin euro-obligaatiopuolella. Lisäksi kehittyvien markkinoiden valtioinlainoissa korot ovat lähtökohtaisesti korkeammat kuin euroalueella ja lisäksi niillä on enemmän tilaa liikkua vielä alaspäin (= enemmän tuottopotentiaalia).

8 kommenttia:

  1. Minulla on sama näkemys. Oletko katsonut yksittäisiä joukkareita ja niiden tuottomahdollisuuksia ja riskejä?

    VastaaPoista
  2. En ole niin tarkkaan analyysiin lähtenyt. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia varmasti löytyy vaikka kotimaasta. Jos on hyviä ideoita, niin otetaan vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Talvivaaran 9.75 kuponkikoron lappua olen päällimmäisenä mietiskellyt http://astrohamppi3000.blogspot.fi/2012/09/talvivaaran-2017-eraantyvasta.html

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista. Vaatii enemmän vaivannäköä etsiä yksittäisiä joukkolainoja, mutta tuollaiset mahdollisuudet näyttävät kieltämättä hyvältä.

    VastaaPoista
  5. Luotettavien maiden alhaisten korkotasojen aikana kieltämättä yrityslainat ja niihin sijoittavat rahastot vaikuttavat houkuttevilta.

    Tarkkana kannattaa kuitenkin olla. Yrityslainojen hienoinen ansa saattaa olla siinä, että ne korreloivat voimakkaasti osakeindeksien kanssa. Tällöin niistä ei saa hajautushyötyä.

    Esimerkiksi iSHARES iBOXX yrityslaina-ETF:n betakerroin on yli yksi viiden viime vuoden ajalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Salkunrakentajan mainitsema yritysbondirahadtojen ja osakkeiden korrelaatio on kyllä tärkeä pointti. Siksi suosinkin mielummin kehittyvien valtioltiolainarahastoja. Niillä saa paremman hajautuksen.

      Poista
    2. Ainakin volatiliteettia (joillain) yrityskorkorahastolla voi tasata. Vaikkapa tämä Seligsonin tuote - suuren suuria laskuja ei ole tapahtunut:

      http://www.seligson.fi/suomi/rahastot/kuvaukset/euro_corporate_bond.htm

      Mutta siinä mielessä komppaan, että suuremmat sijoitukset teen todennäköisesti minäkin lähiaikoina kehittyvien maiden valtionlainoihin.

      Poista
    3. Osakerahastoihin verrattuna yrityslainarahastoilla on ilman muuta alhaisemmat volatiliteetit.

      Mielenkiintoista näissä tuotteissa on se, että niiden avulla voi testata osakemarkkinan muutosten kestävyyttä. Pitkällä aikavälillä ei osakemarkkinan ja yrityslainamarkkinan välillä tulisi olla merkittävää eroa.

      Poista