torstai 17. tammikuuta 2013

Autoteollisuus sijoituskohteena?

Olen viime aikoina miettinyt autoteollisuuden lisäämistä salkkuuni, sillä kyseessä on pitkällä aikavälillä kasvuala. Autoilu ja autojen myynti tulee kasvamaan tulevaisuudessakin - tästä kehittyvät markkinat pitävät huolen.

En kuitenkaan halua mukaan indeksituotteella, sillä autoteollisuus on kokonaisuudessaan tasapaksua massaa, ja markkina jakautuu selkeästi voittajiin ja häviäjiin. Olen seulonut viime aikoina muutamia mielenkiintoisia yhtiöitä, joista vähintään yhteen tulen sijoittamaan suoraan tänä vuonna.

Haluaisin tässä tapauksessa kääntyä blogin lukijakunnan puoleen: Löytyisikö teiltä näkemystä hyvistä sijoituskohteista autoteollisuudessa, erityisesti pitkällä aikavälillä? Omat suosikkini olen jo valinnut, mutta haen vielä lisänäkemystä ennen sijoituspäätöksiä.

15 kommenttia:

  1. Ostin tällä viikolla Pariisissa listattua Burelle nimistä yhtiötä. Burelle omistaa yli 55% Plastic Omnium:sta, joka yhtä lailla on Pariisissa listattu yhtiö. Plastic Omnium valmistaa autojen muoviosia. Se voitti hiljan sopimukset BMW:lle USA:n ja Hyundaille Intiaan sekä Kiinaan. Yhtiö tekee myös osia Touyota Yarikseen ja Range Roveriin. Sen lisäksi yhtiö tekee mm. muovisia roskapönttöjä, mutta suurin osa tuloista tulee autoista.

    Mutta miksi Burelle eikä suoraan Plastic Omnium? Burellen kautta Plastic Omniumin osaketta saa ostettua n. 50% alennuksella. Burellen market-cap on 360M ja Plastic Omniumin 1240M, joten Burellen osuus on PO:sta on 680M luokkaa.

    Burellen huonoina puolina voi pitää osakkeen heikkoa likviditeettiä ja velkaisuutta. Niistä huolimatta alennus on huomattava ja käsiksi pääsee ihan mielenkiintoiseen yhtiöön.

    Disclaimer: Omistan Burellen osakkeita.

    VastaaPoista
  2. Voisiko suorasta Volkswagen omistuksesta saada tuottoa (VOWG_p.DE)? Xetrasta löytyy euroilla ilman USD/EUR -riskiä.

    -kohta maailman toiseksi suurin autovalmistaja
    -myynti kasvaa tällä hetkellä kaksinkertaista vauhtia verrattuna toimialaan
    -payout ratio matala 6,34 %
    -osingon kasvun 5vuoden vuosittainen keskiarvo 19% huiteilla
    -arvostus hyvin maltillinen p/b 1,035 (mrq)
    -oman pääoman tuotto korkea 33 % tehokkaan velkavivun käytön ansiosta
    -Kassa on noin 20 mrd EUR eli reilu 43 EUR per osake
    -velkaa on kohtuu paljon tällä pääomaintensiivisellä toimijalla

    Voisi olla tutustumisen arvoinen. Toki tuollaiset KTR:n poimimat hedelmät voivat kypsyttää aikanaan överituottoa, mikä puoltaa yleensäkin pienten market cappien penkomista. Eikö siis esimerkiksi Automodular kuuluisi potentiaaliseksi ostokohteeksi? :) AM:n aliarvostus on edelleen suuri.

    Off topic KTR:lle: oletko joutunut tappelemaan Ranskan veroviranomaisen kanssa liian korkealla veroprosentilla perityistä osingoista?

    VastaaPoista
  3. Mielestäni on aika irtaantua Automodularista. Se ei enää täytä omia sijoituskriteereitäni. Voinkin tässä yhteydessä antaa oman myyntisuositukseni niille, jotka alunperin osaketta ostivat 8.10.2011 blogikirjoitukseni perusteella. Hinta oli silloin 1,73 CAD ja eilinen AM:n päätöskurssi oli 2,83 CAD. Lisäksi tuona aikana osakkelle on maksettu osinkoja yhteensä 0,48 CAD. Arvonnousu ilman osinkoja CAD:eina on +63,58% ja osinkojen kanssa +91,33%. Uskoisin AM:ään sijoittaneiden olevan tyytyväisiä.

    Tämä ei tarkoita sitä etteikö AM voisi olla hyvä sijoituskohde yhä jatkossa. Itse näen tällä hetkellä parempia tilaisuuksia muualla. Mielestäni Burelle on yksi sellainen. Tosin Burellen arvon korjaantuminen vaatii, että myös muut sijoittajat huomaavat sen olevan aliarvostettu "osiensa summa" case. Arvosijoittamisessa on aina myös arvoansojen vaara. Voi hyvinkin olla että Burellen aliarvostus jää huomaamatta ja siten arvonnousu lunastamatta. Tämä on se riski mitä arvosijoittaja joutuu kantamaan, mutta myös syy sille miksi riittävä hajautus on muistettava pitää kunnossa.

    Autovalmistajien sijaan itse katsoisin vaihtoehtoja toimitusketjussa olevista muista yhtiöistä. Ne ovat pienempiä ja niistä siten löytyy aliarvostuksia helpommin kuin suurista autovalmistajista joita seuraa analyytikkoarmeija.

    Ranskan osingoista en ole lähtenyt tappelemaan Ranskan verottajan kanssa.

    VastaaPoista
  4. En omista, enkä tunne. Blogikierrosta tehdessäni tuli vastaan.
    http://www.iii.co.uk/news-opinion/richard-beddard/bargain-hunter-cambria-automobiles-bargain

    VastaaPoista
  5. Hyviä vinkkejä ja kommentteja, kiitoksia!

    Itselläni on käynyt mielessä myös Volkkari hyvän tuotepaletin, saksalaisen päämajan, ja kasvunäkymien takia. Volkkarin hinta on juuri tällä hetkellä noussut aika nopeaan tahtiin, parhaat ostospaikat lyhyellä aikavälillä taisivat jo mennä. Noita arvoketjun muissa osissa toimijoita voisi myös katsella sillä silmällä - Burelle vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Seuranta jatkuu!

    VastaaPoista
  6. En tunne autonvalmistajia kovin hyvin, mutta omat mielikuvani ovat ne ettei jenkeistä kannata koskea muihin kuin Fordiin, ranskalaisiin en koskisi pitkällä tikullakaan, kun taas saksalaisiin ja aasialaisiin voisin sijoittaa sopivalla hinnalla pidemmällä tähtäimellä. Varmaan jotkut pienemmät yritykset jotka tekevät vain osia olisivat niitä parempia vaihtoehtoja. Itse omistain PKC:tä, mutta sehän tekee osia lähinnä rekkoihin, joten en tiedä meneekö se tuohon kategoriaan jota haet.

    VastaaPoista
  7. Nojoo, tuossa Volkkari-ehdotuksessa ei ajatuksena ollutkaan, että sen hinnassa olisi hinnoitteluvirhettä eli aliarvostusta eli arvosijoittamisen vaatimaa bargainia. Siitä saisi laadukasta hyvässä kunnossa olevaa firmaa, joka todennäköisesti pystyisi pysymään kannattavana, ns. huippuyhtiönä.

    Olen yhä vakuuttuneempi, että KTR:lla ja muutamalla muulla on vain maagiset silmät, tarkka nennä tai hyvät seulontakriteerit tai kaikki nämä. Skreenaamalla Burellekin olis voinu löytyä, mutta lisäksi monesti vaaditaan laadullista analyysia ja vuosikertomusten selailua, että tuollaiset omistukset muissa yhtiöissä löytyy. On varmasti totta, että tekemällä hakuja Auto parts kategoriasta löydät pieniä firmoja ja sitä kautta todennäköisemmin aliarvostuksia, mikäli niitä haluat etsiä. Katso siis sieltäkin. Tässä Yahoon yhteenveto toimialasta.

    Oon kuitenki huomannu ite, että sijoituspäätösten peesaaminen guruilta ja muilta eksperteilta ilman omaa analyysiä ja päätöstä on niin kuin märkä pieru. Pieraistuasi huomaat, että oli se kuiva sittenkin paljon parempi, vaikka märän tuotto voi olla jopa niin hyvä, että käteen jää kirjaimellisesti jotain.

    VastaaPoista
  8. Superior Industries International, Inc. (SUP) -NYSE
    seurannassa.

    VastaaPoista
  9. http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/vw+latoo+ennatyssummia+uutuuksiin/201301343349

    Noteerasit varmaan ko. uutisen?

    VastaaPoista
  10. Kiitos linkistä. VW on kyllä houkutteleva yhtiö, jolla kilpailukykyiset tuotteet nyt ja varmaan myös tulevaisuudessa. Harkinnassa on hankinta... :)

    VastaaPoista
  11. Plastic Omniumin Q4 tulos oli loistava. Bisnes kehittyi autoteollisuuden omaa kasvuvauhtia voimakkaammin.

    Muuten, Volkswagen on nyt PO:n suurin asiakas:
    "VolkswagenPorsche now Plastic Omnium’s largest customer."

    Burellen kautta saa yhä ostettua PO:ta selvällä alennuksella. Burellen tulos tulee ulos 28.1. ja koska PO:n osuus on siitä suurin osa niin nyt tietää jo etukäteen että se on hyvä.

    VastaaPoista
  12. KTR: Mielenkiintoista, tuo Burelle voisi olla hyvä case, osake tosin näyttää hypänneen rajusti ylöspäin tänä vuonna, varmaan juuri ostosi jälkeen :)

    Ostin muuten tänään erästä autoteollisuuden toimijaa, jota ei ole mainittu tässä ketjussa vielä lainkaan. Kirjoittelen ostoksesta tänään vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
  13. Itse asiassa olen ottanut Burellesta position vasta tuon suurimman pompun jälkeen.

    VastaaPoista
  14. Psst... Burelle tänään ATH. Näiden antamieni kommenttien jälkeen Burelle on noussut 58% tammikuun lopun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oon kyllä seuraillut tuota :) Eli kiitos hyvästä vinkistä, vaikka en tajunnut käyttääkään sitä...

      Hyundai Motors, johon päädyin sitten sijoittamaan tämän merkinnän jälkeen, on noussut 32 %, eli ei sekään huonosti. Pitkällä aikavälillä sitten näkee, että tuliko valittua järkevästi.

      Poista