maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ukraina & sijoituscase? Osa 2.

Kirjoitin viimeeksi Ukrainan -kriisistä ja sen vaikutuksista sijoitusnäkymiini. Tilanne on edelleen päällä, mutta ajatukset alkavat ainakin itselläni selkiytyä.

Ukrainan kriisi eskaloitui vähän sen jälkeen, kun realisoin salkusta 13K:n edestä osakkeita, joiden omistusta en osannut perustella itselleni. Ajoitus oli sinällään ihan kohdallaan, ja mm. Venäjän markkinoiden sulamisesta kärsivä Stockmann oli "nappimyynti". Uusiin myynteihin ainakaan isossa mittakaavassa en näe kriisin takia tarvetta, sillä minulla ei ole suoria sijoituksia esim. Venäjälle muuta kuin DBX1 -emerging markets ETF:n kautta.

Tässä pari ajatusta siitä, miten Ukrainan kriisi - ja pidemmällä tähtäimellä Venäjän kriisi vaikuttaa sijoituksiini:
  • Venäjä tulee jatkamaan suurvaltapolitiikkaansa ja tämä taas haittaa talouspolitiikkaa niin Venäjällä kuin kansainvälisesti. Erityisesti Venäjän heikkous puraisee Suomea, jonka suurin vientimarkkina Venäjä on. Itse en ole vähään aikaan sijoittanut Suomen markkinoille lisää rahaa, enkä näillä arvostustasoilla ole myöskään tekemässä lisäsijoituksia. Pitkällä aikavälillä näen kuitenkin Suomen markkinat houkuttelevina.
  • Venäjän kriisi vaikuttaa kansainvälisesti sen verran negatiivisessa mielessä, että se voi tuoda nousukauden lopun askelta lähemmäksi. Tästä syystä olen edelleen "ostot jäihin" moodissa, ja odottelen arvostustasojen laskua ennen suurempia lisäostoja.
  • Lähitulevaisuudessa annan ETF-kuukausisijoitusten rullata kehittyvien markkinoiden osakkeisiin ja valtionlainoihin kuten ennenkin (yhteensä n. 600 euroa/kk). Näissä markkinoissa - joihin myös Venäjä, ja asteittain talouskasvua jäähdyttelevä Kiina kuuluvat - näen hyvän ostopaikan, johon on hyvä lisätä sijoituksia pikkuhiljaa kuukausittain.

3 kommenttia:

  1. Hei
    Osaako kukaan suositella aloittavalle hyvää ETF hajautusta. Eli aikaisemmin olen sijoitellut lähinnä suomen yrityksiin, kuten Huhtamäki, Caverion Orion yms. Nyt olisi halua ryhtyä joko ETF kuukausisäästäjäksi, tai sitten ostaa esim 3-5 ETF:ää. Suomen voisi edelleen pitää mukana, eli OMXH25, mutta mitä muita ETF:iä kannattaa pakettiin ottaa. Osaako Laiska sijoittaja vastata tähän. Ne voisi olla noin 5 vuoden ajanjaksolle suunniteltu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, vastaus ei ehkä kuitenkaan kovin helppo.

      Hajautus liittyy ja sijoitusten sisältö pitäisi sitoa sijoitussuunnitelmaasi, tuottotavoitteeseesi, sekä riskinottohaluun/kykyyn.

      Yleisesti ottaen sanoisin, että ajallinen hajautus (eli ETF-kuukausisäästäminen) on loistava idea. Tällä tavalla pienennät ajoitukseen liittyvää riskiä, ja sinun ei tarvitse tehdä päätöstä milloin sijoitat. Tärkeää on joka tapauksessa sitoutua kuukausisijoittamiseen ja jatkaa sitä hyvien ja huonojen aikojen yli, tapahtui mitä tahansa. Tällä tavalla voit minimoida ja jopa poistaa monia tyypillisiä sijoitusvirheitä, kuten myymistä väärään aikaan.

      Mitä hajautukseen tulee, niin suomalaisten osakkeiden lisäksi tietysti kaikki muut markkinat ovat hyvää täydennystä. Muutamalla ETF:llä voit taklata halutessasi esim. USA:n, Euroopan, Aasian, ja kehittyneet markkinat, eli käytännössä koko maailman. Tämä siis jos et halua ottaa kantaa mille markkinoille haluat sijoittaa. Nordnetilta taitaa löytyä esimerkiksi ETF-mallisalkkuja.

      Lisäksi voit miettiä korkosijoituksia osana salkkua, jos haluat että osa salkustasi sisältää vähemmän heiluntaa.

      Tämä oli nyt tällainen varsin yleisluontoinen vastaus, mutta koska kysymys oli myös yleisluontoinen, en pystynyt parempaan :)

      Poista
  2. Hei,

    Itse omistan Venäläistä Sberbank Russiaa. On niin paljon jo miinuksella ettei kehtaa enää ostaa lisää =)

    VastaaPoista