torstai 16. lokakuuta 2014

Osto x 4: RWX, ARCP, Sponda, Cargotec

Pörssit ympäri maailmaa näyttävät verenpunaisia lukemia. Mm. Euroopassa pörssit ovat laskeneet 8 päivää putkeen ja lasku on ollut jyrkkää. Taustalla ovat monenlaiset pelot, mukaanlukien USA:n ja Euroopan talouksien vaikeudet, keskuspankkien toimet tai niiden puute, Ukrainan tilanne ja Ebola.

Asiaan ei voi muuta todeta, kuin että "tämä juttu on niin nähty". Kriisejä markkinoilla tulee aina, ja silloin kun kriisejä tulee, on pitkäjänteisen sijoittajan iskun paikka. Isompia markkinaromahduksia tulee harvemmin, suurinpiirtein 1-2 vuosikymmenen aikana. Edellinen tapahtui 2008-2009 ja tämän jälkeen on ollut nousua johon on toki sisältynyt pienempiä markkinaheilahteluita. Uskon, että tämä viime viikkojen laskettelu on myös tällainen pienempi heilahdus, josta tullaan nousemaan viimeistään keskuspankkien tukemana ylemmäs, ainakin keskipitkällä aikavälillä. En siis odota isoa kriisiä vielä, sillä keskuspankkien "piikit ovat auki" ja kunnon tuottoa saa edelleen vain riskisistä sijoitusinstrumenteista, jolloin raha palautunee halventuneisiin osakkeisiin lähiaikoina.

Koska oma näkemykseni asiasta on vahva, tein viimeisen vuorokauden aikana peräti neljä eri ostoa. Tämä on harvinaisen iso panostus minulta näin lyhyen ajan sisällä, mutta olen tottunut toimimaan vahvasti silloin kun koen ostopaikan olevan hyvä. Tässä ostot lyhyesti (2 ensimmäistä eilen illalla, toiset 2 tänään puolen päivän jälkeen):

1) SPDR Dow Jones International Real Estate ETF (tikkeri RWX): RWX on ETF, joka sijoittaa kansainvälisiin kiinteistösijoitusyhtiöihin eli REIT:eihin. REIT-sijoittaminen on pyörinyt ajatuksissa pidempäänkin, ja nyt markkinoiden notkahdettua halusin mukaan ETF-tyylillä laajasti hajauttaen, mutta kuitenkin jättäen pois jenkkimarkkinat jotka ovat nousseet pitkään ja varsin lineaarisesti. Idea tuli edellisen blogimerkinnän keskustelun kautta, eli kiitos vinkistä Poro! RWX voitti minulla vertailussa muut samaan universumiin sijoittavat ETF:t, koska sen jakauma vaikutti tasapainoisimmalta (muissa oli mm. enemmän Japania), sillä on paljon omistajia (eli vaihdantaa riittää) ja SPDR on muutenkin hyvämaineinen toimija. RWX:n hankintahinta oli tasan 40 dollaria.

2) American Realty Capital Properties (tikkeri ARCP): ARCP on kohtuullisen hiljattain (2011) jenkeissä perustettu REIT ja se on noussut nopeasti suurimmaksi "net lease REIT:iksi" mm. yritysostojen kautta ja se maksaa varsin reippaita osinkoja (osinkoprosentti tällä hetkellä 8,6 %). Kurssi on heilahdellut villisti ja koin että eilisen illan kurssilla oli hyvä tulla mukaan. ARCP on tavallaan edellä mainitun, hyvin hajautetun RWX:n vastakohta vielä vaatimattomassa REIT-valikoimassani. ARCP:n hankintahinta oli 11,62 dollaria.

3) Sponda: Pari viikkoa sitten tein suunnitelman osakkeista, joita ostan lisää jos markkinat laskevat (kts. merkintä). VW:tä ehdinkin jo ostaa ja nyt toteutin sitten lisäoston Spondaan. Spondan hankintahinta oli 3,27 euroa. 

4) Cargotec: Cargotec on ollut salkussani syklinen jokerikortti. Cargotecin kurssi on laskenut varsin rajusti aivan viime viikkoina, ja tähän liittyen erinäisiltä tahoilta on alkanut kuulua kommentteja kurssilaskun "perusteettomuudesta" (kts. esim. Arvopaperin kirjoitus viikon takaa). Opportunisti minussa heräsi ja yritin tämän päivän ostolla poimia kurssia mahdollisesti läheltä vuoden pohjia. Aika näyttää miten onnistuin. Cargotecin hankintahinta oli 20,68 euroa.

Näiden ostojen myötä käteiskassa on ainakin väliaikaisesti tiukilla. Jos lasku jatkuu oikeasti vielä erittäin rajuna, niin sitten käteistä on haalittava jostain lisää. Seurataan tilannetta - elämme mielenkiintoisia aikoja!

11 kommenttia:

  1. Aika lailla nopeaa toimintaa ostojen suhteen. Toivottavasti käteiskassa riittää vielä hieman myöhemminkin, koska monet osakkeet ovat vielä kalliita. Erityisesti huippulaadukkaat Kone ja Sampo. Maailmalla varmasti riittää myös sinulle ostettavaa. Itse näen tämän vasta korjausliikkeen alkuna ja uskon toisen samanlaisen laskun olevan vielä edessä. Se kuinka pitkälle se vie ei minulla ole mitään hajua. O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, otin tässä nyt tietoisen riskin, sillä oma näkemykseni on että kurssit ovat esim. vuoden lopussa korkeammalla kuin nyt ja että tämä oli loistava ostopaikka. Aika näyttää miten kävi. Mutta kuten sanottua, jos lasku todella jatkuu vielä hyvinkin jyrkkänä, niin käytän kaikki tavalliset ja epätavalliset keinot ostobudjetin kasaamiseksi :)

      Poista
  2. Jaahas, nyt viikon päätteeksi nämä viimeiset hankinnat vaikuttavat ihan hyviltä ajoituksen suhteen. Nähtäväksi jää, että osuinko lähelle ainakin jonkin aikavälin pohjia...

    Cargotec: + 7,9 %
    Sponda: + 6,4 %
    ARCP: + 2,6 %
    RWX: + 2,0 %

    Ja vielä viikon takainen volkkari: + 5,8%

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon noin lyhyellä tähtäimellä. Vaikka sijoittaminen ainakin itselleni on pikamatkan sijaan maraton (tai jopa ultrajuoksu), aina on mukava nähdä onnistumisia myös pikamatkoilla. :)

      Poista
    2. Kiitos kiitos.

      Ja juuri näin - tuolla seurannalla on lähinnä viihdearvoa meille "maratoonareille". Yleensä uusia sijoituksia tuleekin seurattua pari päivää mielenkiinnolla, ja sitten ne unohtuvat muiden sijoitusten joukkoon. Ja hyvä niin. Nämäkin voisi jättää nyt salkkuun ja kurkata sinne kymmenen vuoden päästä - uskon että tulos olisi ihan hyvä :)

      Poista
    3. Oma salkkuni on vielä sen verran pieni ja tylsä, ettei hirveästi seurattavaa ole. Olen kuitenkin huomannut sen, että kun suoria osakeostoja lisää, on helppo sairastua salkunseurantatautiin. Oireita on mm. se, että katsoo avauksen, puolen päivän tilanteen ja päätöksen. Samaan aikaan kuitenkin tiedostaen sen, ettei salkulle tee mitään, vaikka tilanne olisi mikä.

      Poista
  3. Olitpa rohkea, kun ostit juuri tuolloin 16.10. Minäkin näin dipin, mutta en uskaltanut ostaa. Mietin pitkään ja katselin punaisia lukuja. Mietin VNR , joka oli -7% laskenut sinä päivänä. Tai BABA tai VGT..... Rohkeus puuttui, ja nyt se harmittaa. Odotan seuraavaa laskua, jota monet povaavat tulevaksi lähiaikoina.... Tuo ARCP vaikuttaa hyvältä. Itse olen katsellut VNQ pitkään.

    VastaaPoista
  4. Ilmeisesti ARCP:n paperit eivät ole olleet ihan jiirissä kun kaksi pukuherraa on lähtenyt ja SEC tutkii. Rapiasti 25 pinnaa pakkasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, ja oli vähän "hölmö" olo kun olin hiljattain ARCP:tä ostanut. Kinski kirjoitti aiheesta pidemmälti:

      http://kinskinsijoituspaivakirja.blogspot.fi/2014/10/hups-arcpn-oma-napparyys-kolahti.html

      Toisaalta, ARCP:n kurssi näköjään virkosi ensi järkytyksen jälkeen (nyt tasan 10.00 dollaria) ja on nyt omaan hankintahintaani nähden 14 % pakkasella. Euromääräisesti tappio on minulle lopulta varsin pieni, eli 160 euron luokkaa. Jätän salkkuun hautumaan :)

      Poista
    2. ARCP jäi omalla listallani ainakin nyt rannalle odottamaan, jotenkin epäilyttäisi sijoittaa puljuun jossa on luovaa kirjanpitoa :D Sääli sinäänsä, oli jo ostotoimari menossa jossain vaiheessa.

      Poista
    3. Poro: Hyvä sinulle ettet ostanut! Meikäläinen nielee tappionsa ja kiroaa huonoa tuuria. Onneksi kyseessä oli yksittäinen pieni osto eikä strategisempi sijoitus.

      Poista