keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pienten osinkojen verovapaus vieläkin esillä

Pienten osinkojen verovapautta on tapana luvata erityisesti vaalikampanjoissa, ja yhtä lailla se on tapana haudata siinä vaiheessa kun asiasta oikeasti päätetään. Nyt kun Suomen hallituksessa ovat Keskusta ja Kokoomus, jotka molemmat ovat tätä lupailleet, niin ainakin teoriassa asiassa on toivoa. Olen silti skeptinen, kuten huhtikuussa asiasta kirjoitin.

Uusimpien tietojen mukaan hallitus selvittää tällä hetkellä 500 euron osinkojen verovapautta (kts. arvopaperin juttu). Tämä summa tuntuu pienenevän koko ajan, mutta olisihan tuo 500 euroa symbolinen ele joka toisi positiivisella tavalla progressiivisuutta pääomaverotukseen. Tämä kannustaisi erityisesti uusia osakesijoittajia mukaan ja edistäisi kansankapitalismia.

Katsotaan nyt tuleeko tästäkään mitään. Mitäs luulette? :)

15 kommenttia:

  1. Veikkaus:
    1. Esitys menee läpi
    2. Rahastosijoittajat järjestelevät salkkujaan niin, että rahastosijoitusten sijaan osinko-osakkeissa on noin 10,000 euroa
    3. Seuraava, punavihreä, hallitus poistaa edellisen hallituksen verovapauden.
    4. Salkkujaan järjstelleet entiset rahastosijoittajat maksavat aikaisempaa korkeampaa veroa sijoituksistaan.

    Suomalainen verosuunnittelu tällä poliittisella kulttuurilla onnistuu parhaimmillaankin noin seuraavalle hallituskaudelle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Itse en muuta salkun koostumusta veropäätösten mukaan, ellei tapahtuisi joku todella dramaattinen päätös. Tämä nyt keskustelun alla oleva ei sitä ole.

      Poista
  2. Vahva epäilys on että eivät jaksavat tehdä mitään asian eteen, ikävä kyllä :(

    VastaaPoista
  3. Oletkos huomannut, että tulossa on jotain (ainakin minun mielestäni) paljon parempaa?

    Eli jatkossa luovutustappiot voidaan kuitata muuta pääomatuloa vastaan, koskee tosin vuoden 2016 luovutustappioita. Tämä on mielesestäni kovin tervetullut muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Tuo olisi kova juttu. Eli osinkotulojen verotus voisi kuittaantua myyntitappiolla (jos sellaisia on samana vuonna)?

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä, pääomatuloissa voisi vähentää voitoista tappiot jatkossa laajemmin. Osinkojahan tuolla ei ekplisiittisesti mainittu...

      Poista
  5. Miksi pitäisi mainita osingot erikseen? Kyllähän se tuosta tulee enemmän kuin selväksi. Tuo muutos olisi todella todella iso asia ja ainakin siinä mielessä hyvä, että ohjaa ottamaan enemmän riskiä tai ylipäätään sijoittamaan(?) Jos on esim. vuokratuloja tai osinkotuloja, niin kannattanee sijoittaa myös vastapainoksi suoraan (riskisimpiin) osakkeisiin, kun mahdollisilla arvonalentumisilla voi nollata osinko- tai vuokratulojen verot. Josta HE:ssä muuten todetaan "On myös mahdollista, että muutoksella on käyttäytymisvaikutuksia, eli tappioita realisoidaan entistä enemmän sellaisena ajankohtana, jolloin henkilölle syntyy muuta pääomatuloa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä selväksi. Tervetullut muutos, toivottavasti toteutuu! Olen aina pitänyt kummallisena, että luovutustappioita ei saa vähentää kaikista pääomatuloista, ml. osingot.

      Poista
  6. Tuo luovutustappioiden vähentäminen myös osingoista olisi kova juttu. Osinkojen verovapaudella 500 euroon asti olisi lähinnä symbolinen merkitys. Säästöä veroissa tulisi reilu satanen vuodessa. Siltikään en jotenkin jaksa uskoa kummankaan toteutumiseen. Näen sieluni silmin kun tuulipukukansa ei näe isompaa kuvaa ja aiheesta syntyisi kauhea kohu.

    VastaaPoista
  7. Tämä luovutustappio on jo hallituksen esitysvaiheessa, joten läpimeno on melko varmaa.

    Ainoa asia, mikä voi vielä kaataa asian on ns. "yleinen mielipide", jonka suhteen tämä muutos on ollut vielä turvallisesti tutkan alapuolella. Toivottavasti juuri tämä keskustelu ei nosta asiaa tikunnokkaan...

    VastaaPoista
  8. Hei. Tämä ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mutta kysympä vaan. En tiedä mitään sijoittamisesta, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua (erityisesti aloittelijalle)? Ja siis mikä on vähimmäissumma, joka kannattaa alkuun sijoittaa. Onko 200€ turha summa ja mihin rahastoon/osinkoihin se kannattaisi sijoittaa? Ja onko siis mahdollista (ja kuinka todennäköistä), että menetän tämän koko summan? Siis tässä ollaan nyt juuri sen asian ytimessä, mistä olet puhunut, kun tavallinen tallaaja ei tiedä eikä ymmärrä riskejä, eikä siten viitsi sijoittaa. Siis voiko olla niin, että pahimassa tapauksessa menettää sanotaan se 200€ (mikä on joillekin todella iso summa) vai saako aina omansa kuitenkin takaisin? Siis onko sellaisia "varmoja" sijoituskohteita, missä ei vaan voi hävitä ja korkeintaan vaan menettää voitot? Ja sitten vielä samaan syssyyn tällainen hulvaton kysymys (olettaen, että vastaat kaikkiin muihinkin ed.esitettyihin kysymyksiin): olisiko mitään järkeä ottaa opintolainaa (sanotaan vaikka 2500€ ja olettaen toki, että siihen on valtiontakaus:)) ja sijoittaa se? Opintolainanhan joutuu tod.näk maksamaan nopeammin pois ennen kuin sijoituksesta poikii plussaa...Mutta jos haluaa kerralla isomman summan, jonka haluaa/kannattaa sijoittaa, niin opintolaina olisi siis nopeampi ratkaisu kuin useamman kuukauden säästäminen pienestä palkasta/opintotuesta...? Vai kuulostaako koko homma ihan +-0? Kiitos, jos jaksoit edes lukea tämän älyvapaan kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki jäsenyydet Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppaan ja Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaan. Jäsenyydet maksavat 100 euroa kappale. Kumpikin maksoi sijoitukselle viime vuonna 20 euroa korkoa. Osuuskauppojen maksaman koron veroaste on 7,5 %. Osuuskaupat tuskin ovat ihan heti menossa konkurssiin. Jos haluat, voit lunastaa jäsenyysmaksusi pois. Parempaa melko varmaa sijoitusta tuskin löytyy.

      Poista
    2. Moi, olipa pitkä ja yksityiskohtainen kysymys :) Mutta tärkeä sellainen!

      Suosittelen ennen sijoittamisen aloittamista lukemaan jonkun perusoppaan. Näitä saa esim. kirjastosta. Marko Erolan "Paras sijoitus" on hyvä, lisäksi seuraavan linkin alla keskustelemani kirja:

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2014/06/luettua-erilainen-ote-omaan-talouteen.html

      Sijoituskohteiksi suosittelen markkinatilanteesta riippumatta mahdollisimman hyvin hajautettuja ja edullisia tuotteita. Seuraavissa kirjoituksissa käsittelen näitä vaihtoehtoja:

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2013/03/kuukausisaastaminen-etfiin-nordnetin.html

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2014/05/superrahastot-tulevat-oletko-valmis.html

      Lyhyesti muut vastaukset:

      - Mikään summa ei oikeastaan ole liian pieni. Minimisijoitukset esim. indeksirahastoihin ja ETF:iin ovat 10 eurosta ylöspäin. Eli 200 euroa ei todellakaan ole "turha summa". Kuukausisijoituksena siitä tulee ihan mukava summa vuosien varrella.

      - Kannattaa henkisesti varautua menettämään sijoitussumma. Tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. "Varma" sijoitus on säästötili pankissa ja tuotto lähellä 0 prosenttia sitten :)

      - Jotkut ovat opintolainaa sijoittaneet. Tässäkin tulee kyseeseen riskinsietokyky. Mitä jos sijoitat opintolainan ja sijoitusten arvo on laskenut 50% siinä vaiheessa kun laina pitää maksaa takaisin? Harmittaako?

      Tsemppiä sijoitusuralle! Maltti on valttia!

      Poista