keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Salkun siivousta: Kalliit swap-ETF:t pihalle ja halvempia tilalle

Pidin aikanaan johdannaissopimuksin toteutettuja ETF:iä ihan fiksuna ideana. Myyntiesitteissä kerrottiin tämän olevan tehokkaampi tapa hallinnoida indeksin seuraamista ja mm. uudelleensijoittaa osingot. Vastapuolena sitten tulisi riski rahojen osittaisesta menettämisestä liikkeellelaskijan mennessä konkurssiin. Riskeistä on taas viime aikoina varoiteltu (esim. Martin Paasin blogikirjoitus), ja rahastoyhtiöt ovat muuttaneet useita rahastojaan fyysisiksi.

Tänään "mittani tuli täyteen" ja myin pois DBX1 ja DX2Z -ETF:ät. Ensimmäisessä oli sijoituksia n. 4000 euron edestä ja jälkimmäisessä n. 8000 euron verran. Myyntitappioita tuli molemmista pari sataa euroa.

Nämä myynnit eivät johtuneet siitä, että olisin mennyt paniikkiin swap-rahastojen riskeistä, koska uskon yhä että riski ei ole kovin merkittävä (toki nyt en enää sille altistu). Myynnit johtuivat pettymyksestä swap-rahastojen kulurakenteeseen. DBX1 on emerging markets -ETF joka on muutenkin kohtuullisen kallis (0,65% pa). Mutta ilmeisesti sääntelyn lisääntymisen seurauksena nykyään ilmoitetaan "OTC Swap Transaction Costs", joka tälle ETF:lle on 0,15%. Eli hallinnointi yhteensä 0,8%, joka ei ole nyky-ETF-kentässä kilpailukykyinen. Ostinkin tämän tilalle saman tien vähän isomman potin IS3N-ETF:ää (hallinnointi 0,25% pa), jossa minulla on muutenkin suurin osa kehittyvien markkinoiden sijoituksista.

Isompi yllätys muhi DX2Z-ETF:ssä (S&P Select Frontier UCITS ETF) joka on muutenkin kallis, 0,95% pa. Tässä ETF:ssä swap-kustannukset ovat 1,17% eli kokonaiskulut vuodessa järkyttävät 2,12%! Tämä lähti salkusta nyt sitten ulos, enkä jää kaipaamaan :)

Jälkimmäiseen liittyen minulla on nyt ylimääräiset 8000 euroa mitkä voisi periaatteessa sijoittaa mihin vaan tai jättää käteiskassaan. Haluaisin kuitenkin pitää frontier-markkinoilla jonkinlaista pottia, joten ideoita otetaan vastaan sopivista ETF:istä! Bongasin jo yhden mielenkiintoisen - EMFM - joka tosin sijoittaa myös kehittyville markkinoille mutta jättää isoimmat kehittyvät pois. Olisiko mielipiteitä tämän tai muiden frontier-ETF:ien suhteen? Mielellään fyysisesti replikoituja ja osingot uudelleensijoittavia.

13 kommenttia:

  1. mista saat nuo ETF:ien swap-kustannukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DBXtrackersin tuotesivuilta välilehti ETF Details ja kohdasta "Fee p.a."

      Poista
    2. Oli kyllä vaikeaa löytää noita. Mun mielestä törkeää kusetusta, että ei ilmoiteta suoraan noita piilokuluja.

      Toisaalta oli mielenkiintoista huomata, että esim. DX2J (Europe small cap) saa jopa 0,18% lisätuotot osakelainauksella. Tämä pudottaa estimated tracking differencen 0,40%:sta 0,22:iin! Samoin DXET (Euro stoxx 50) kulut putoavat 0,09%:sta 0,03%:iin eli lähes nollaan.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen huomio. Itselläkin tuota frontier-erf:ää. Kuluista huolimatta tuo frontier on noussut ihan hyvin viimeaikoina. Ei taida löytyä toista frontier-markkinoille sijoittavaa etf:ää Nordnetin kuukausi-etf:ien listalta? Tuo EMFM ei taida siellä olla?

    Mites toi IS3N, sekin ilmeisesti käyttää johdannaisia ainakin jonkin verran? Tuleeko siinä swap-kuluja? Itse en ainakaan sitä tietoa misyään löydä.

    -Teemu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS3N:n osalta iSharesin sivuilla ilmoitetaan tuotteen rakenteen olevan "fyysinen", ja muusta ei ole puhetta.

      En usko että Nordnetin valikoimassa on muita laajalti frontier-markkinoille sijoittavaa ETF:ää kuin tuo DX2Z. Itselleni tämä ei ole kynnyskysymys, sillä ajattelin tehdä ennemmin kertasijoituksen lähiaikoina. Kurssitkin ovat melko alhaalla juuri nyt.

      Poista
  3. Tosiaan mielenkiintoinen havainto! Itsellänikin on indeksisalkussa DX2Z frontier-sijoituksena 2% painolla ja vaikka tiesin vuosikustannuksen olevan korkea ja swap-riskin olevan olemassa, en kyllä tiedostanut todellisen kokonaiskustannuksen olevan noinkin suuri. Tuskin lähden myymään heppoista 100€ omistustani pois, mutta täytyy miettiä josko haluan säätää DX2Z:n tavoitepainoa hieman pienemmäksi tämän johdosta. Raportoi toki jos päädyt paikkaamaan frontier-sijoitukset jollain muulla instrumentilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo >2% kulu on sen verran räikeä, että itse en ostaisi yhtään lisää kyseistä etf:ää. En usko, että mikään markkina-alue tuottaa pitkällä aikavälillä yli 2% muita markkinoita paremmin.

      Tuota 100e omistusta ei kannata myydäkään kaupankäyntikulujen vuoksi. Itsellä 50e omistus kyseistä etfää ja aion jättää salkkuun ja mahdollisesti myydä 20-30 vuoden päästä. Yhtään lisää en osta.

      Poista
  4. Itse päädyin myös viime vuonna EMFM rahastoon tutkittuani kaikki löytämäni Frontier ETF vaihtoehdot. Kulut ovat melko siedettävät ja maajakauma frontier markkinoissa on paljon tasaisempi kuin muissa vaihtoehdoissa. Tuossa on nähdäkseni myös hyvää ex-BRIC teema. Minulla on suurempi potti IS3N:ää tuon lisäksi. EMFM huonoin puoli on ettei osinkoja uudelleensijoiteta, mutta järkevää vaihtoehtoa ei tälle valitettavasti löydy.

    Pienenä lisäbonuksena Interactive Brokers tarjoaa ilmaisen kaupankäynnin tuolla ETF:llä (tähän kuuluu kaikki Global X rahastot) eli voi pienillä kertaostoilla lisäillä.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäis näköjään viskeissään alkaa mitään nappeja painaa. :) Kommentti lähti pois, kun yritin korjata asiavirhettä, joka ahdisti.

      Poista
  6. Itsekin siivosin pienen possan DX2Z:aa mäkeen ja tilalle poimin FM:ää (iShares Frontier 100), joka sekin kyllä maksaa tuotot ulos.

    IS3N:n replikointi on muuten kyllä fyysinen, mutta optimoitu eli ei holdaa ihan jokaista indeksin lappua (mikä säästänee kuluissa). Lukee esim täällä: http://en.boerse-frankfurt.de/etp/iShares-Core-MSCI-Emerging-Markets-IMI-UCITS-ETF-IE00BKM4GZ66/ITF

    VastaaPoista
  7. Autatko tulkitsemaan tuon https://etf.deutscheam.com/GLOBAL/ENG/showpage.aspx?pageID=5&ISIN=LU0490618542

    S&P 500 UCITS ETF, isin: LU0490618542 Eli tuo mikä D2XZ:ssa oli 2.12, on tässä -0.47% ?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on swap-rakenteesta johtuvia indeksin ylittäviä lisätuottoja. Käytännössähän tuo tarkoittaa että hallinnointipalkkio on "miinusmerkkinen", ainakin tällä hetkellä.

      Nämä lisätuotot selitetään DB:n sivuilla näin: "In some cases the ETF may realise a return, via the swap, that is greater than the index performance as a result of the swap
      counterparty’s enhancement activity in relation to tracking the index. Any such payments will be reflected in the net asset
      value and past performance of the ETF. Investors should note, however, that such payments are made at the swap
      counterparty’s discretion"

      Nämä eivät välttämättä ole mitenkään jatkuvia tuottoja, ja näihin voi mielestäni suhtautua samalla tavalla kuin joidenkin fyysisten ETF:ien saamaan tuottoon osakelainauksesta. Se, että nämä tuotot tuloutetaan asiakkaille, on tietysti oikein hyvä asia.

      Poista