sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

2019 / Q1: pääoma kasvoi 16,5 % - neljännesmiljoona ylitetty!

Vuoden 2019 ensimmäinen kvartaali oli koko sijoitushistoriani parhaita. Osakemarkkinat palautuivat voimalla edellisvuoden lopun dipistä ja tein lisäksi reilusti lisäsijoituksia (ostin mm. LWCR, ZPRP, 2B77 ETF:iä). Tässä heti kärkeen keskeiset luvut:
  • Uusi sijoitettu pääoma 2019 Q1 aikana: 10535 euroa
  • Pääoman kasvu yhteensä (pl. osingot): 37437 euroa (16,5 %)
  • Tuotto (pl. osingot): 26902 euroa (11,3 %)
Alla olevasta kuvaajasta näkyy salkun kehitys viimeisen noin kymmenen vuoden ajalta, eli aivan sijoitusuran ja blogin alusta lähtien. Kuvaajasta voi bongata eräänlaisen merkkipaalun ylityksen - salkun pääoma on ylittänyt neljännesmiljoonan! Tarkemmin ottaen pääoma heilahti jo 264 000 euroon, kun sijoituksia on tehty 179 Keuron edestä. Lisäksi matkan varrella osinkoja ja myyntivoittoja on tullut nettona yli 16 000 euroa, nämä eivät siis käppyrästä näy (seuraan näitä blogin oikeassa sivupalkissa).


Tämä kehitys edistää merkittävästi asettamaani tavoitetta puolen miljoonan euron salkusta tulevan viiden vuoden aikana. Keskeistä tässä suunnitelmassa on jatkuvat 1500 euron ETF-kuukausisijoitukset, jonka lisäksi markkinoiden dipeissä olisi tarkoitus tehdä merkittäviä lisäsijoituksia. Tätä varten käteiskassa on paisunut jo 30000 euron kokoiseksi. Juuri nyt puolen miljoonan salkku viidessä vuodessa näyttää jopa mahdolliselta, mutta vaikkapa kolmen vuoden pituinen markkinoiden sahaava lasku toisaalta siirtäisi tavoitetta monella vuodella.

Joka tapauksessa blogin alussa asetettu taloudellisen riippumattomuuden tavoite alkaa olla koko ajan lähempänä salkun kasvaessa. Tilannetta voi miettiä vaikkapa Ylen aiemmin tällä viikolla uutisoiman FIRE-jutun pohjalta. Artikkelissa haastateltu asiantuntija arvioi, että taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittaisiin vähintään 300 000 euron salkku. Itselläni tämä on ihan hyppysissä - vaikka saman tien jos koko käteiskassan laittaisi sijoituksiin. 

Yllä mainitun jutun luettuani mietin, että ehkä minäkin olen ollut viimeisen vuosikymmenen "firettäjä" (Financial Independence, Retire Early). Olen laittanut merkittävän osan nettotuloista sijoituksiin koko ajan varsin säntillisesti. Itseltäni kuitenkin puuttuu konkreettinen suunnitelma eläköitymisestä, vaikka osunkin tuohon jutussa mainittuun 35-40 ikävuoden haarukkaan. Työelämässä on edelleen ihan mukavaa, enkä tunne pakottavaa tarvetta "hypätä oravanpyörästä". Ehkä olen sittenkin ihan tavallinen säästäjä :)




8 kommenttia:

  1. Ei huolta.. et ole ihan tavallinen säästäjä. Keskimääräinen suomalainen kotitalous säästää nimittäin 0,6% käytettävissä olevista tuloistaan. :) Sulla on vähän eri tahti. Koska eläköitymissuunnitelmaa ei ole, kyse ei ehkä ole FIRE:stä vaan FI:stä.. olet siis fiittäjä? :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vaan, väkevää menoa on ollut! Juhlistatko salkun merkkipaaluja jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni juhlistin ekaa satasta! (ao. merkinnässä todisteet)

      https://laiskasijoittaja.blogspot.com/2013/05/salkun-merkkipaiva-100k-euroa-rikki.html

      Tätä en ole juhlinut, mutta ehkä sitten puolta miljoonaa tulee juhlittua aikanaan ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Pitkällä aikavälillä ne hyödyt korjataan :)

      Poista
  4. Onneksi olkoon! Merkittävä mittapaalu jo saavutettu. Ja mikä parasta, vauhti vaan kiihtyy jatkuvasti kasvavien osinkojen myötä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Juuri näin, korkoa korolle alkaa näkyä! Suurin osa salkusta on muutenkin jo osingot uudelleensijoittavissa ETF:issä, ja osingot menevät toki lisäsijoituksiin siinä missä muutkin ylimääräiset tulot.

      Poista