torstai 9. joulukuuta 2021

Merkkasin Kempoweria 15 keurolla + veiviä hypeosakeilla

Kempower on yksi tämän vuoden kiinnostavimmista pörssilistauksista. Kemppi Oy:stä spin-outtaava yritys valmistaa sähköautojen latausjärjestelmiä. Yritys kasvaa hurjaa vauhtia ja teknologia on tietyin osin kilpailijoita (esim. ABB) edellä. Markkina on myös kasvava, eli kilpailukaan ei haittaa. Aika selkeä pörssitulokas siis.

Merkkasin 2600 osaketta, yhteensä n. 15 keurolla. Uskoisin että käteen jää alle 2000 euron edestä antiosakkeita, ehkä vähemmänkin, koska anti lienee tosi suosittu.

Tein lisäksi alkuviikosta veivauksen salkun "hypeosakkeilla". Myin laskeneet osakkeet pois, aikomuksena ottaa verotappioita ja ostaa lisää halvemmalla. Jouduin kuitenkin nopeasti takaisin ostoksille, kun Omikron (odotetusti) alkoi osottautua kesyksi jutuksi ja markkinat lähtivät takaisin nousuun. Salkusta siis poistuivat ja sinne palasivat hieman isommilla summilla Oatly, Beyond Meat, Teladoc, QuantumScape & Zoom. Tämä "kuplaisa kvintetti" varmasti heilahtelee jatkossakin voimakkaasti. Kyse on salkussa erittäin pienistä sijoituksista, koska jokaista on 1000-2000 euron kokoinen summa.

Loppuvuoden pörssinäkymä on varsin lupaava. Koronahuolet helpottanevat ja perinteinen joulupukkiralli odottaa. Pidemmällä tähtäimellä arvostustasot ahdistavat korkojen noustessa. Käteiskassan kasvattaminen pikkuhiljaa siis jatkuu.

1 kommentti:

  1. Kempowerin anti oli vieläkin suositumpi kuin arvelin. Salkkuun tuli lopulta vain 74 osaketta. Nyt kun osake on lähtenyt nousuun avauksesta 44% tätä kirjoitettaessa, on potin arvo naurettavasti reilut 600 euroa.

    Jätän kuitenkin tämän pikkupotin salkkuun ja ostan ehkä lisää Kempoweria jos jossain vaiheessa saa reilusti halvemmalla. Nyt kalliiksi hinnoiteltu osake on jo tosi kallis tämän päivän nousun jälkeen...

    VastaaPoista