maanantai 5. lokakuuta 2009

Fortumia salkkuun

Markkinoiden laskettua hieman päätin lisätä viimein Fortumia salkkuun pienehkön erän (40kpl).

Rakennan pitkän aikavälin salkkua, ja pyrin hankkimaan sekä hyviä osingonmaksajia että tulevaisuuden nousijoita osakekurssin arvolla mitattuna. Fortum kuuluu näistä ehkä enemmän tähän ensimmäiseen kategoriaan: eniten kiinnostavat tulevaisuuden osinkovirrat. Yhtiö onkin korkealla osinkoennustuksissa, ja uskon/toivon että pitkällä aikavälillä Fortum tarjoilee osakkailleen 5% ylittäviä osinkotuottoja.

En lisännyt salkkuun vielä Talvivaaraa tai kehittyviä markkinoita, sillä odottelen vielä mahdollista suurempaa laskua syksyn mittaan. Ja jos laskua ei tule tämän enempää, tulipa ainakin ostettua Fortumia tässä vaiheessa.

Mitä sijoitusten vuosittaiseen arvotavoitteeseen tulee, niin se on karannut hieman kuten ennakoinkin. Tämä tarkoittaa siis sitä että loppuvuonnakin saatetaan tarvita lisäostoja tavoitteesta kiinnipitämiseen. Tämä ei sinänsä ole mikään ongelma, sillä olen varannut sijoitettavia varoja vielä useamman ostoerän verran. Tämä onkin mielestäni osta ja pidä -strategian hyvä puoli: jos kurssit laskevat, voi ostaa lisää halvemmalla ja jos kurssit nousevat, salkun arvo nousee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti