keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Raaka-aineilla tasausta salkun heiluntaan

Raaka-ainesijoittaminen on nostanut suosiotaan viime aikoina. Esimerkiksi osa maailman vaihdetuimmista ETF:stä seurailee öljyn ja kullan hinnan kehitystä. Tavalliselle pitkäaikaissijoittajalle raaka-ainesijoittaminen voi tuoda erinäisiä hyötyjä.

Hajauttaminen on ehkä suurin hyöty. Raaka-aineiden hinnat heittelevät rajusti, mutta eivät kuitenkaan korreloi täysin osakemarkkinoiden kanssa. Täten raaka-aineet tuovat hajautusta salkkuun ja tasoittavat volatiliteettia siinä mielessä, että voivat heilua myös eri suuntiin kuin osakemarkkinat.

Inflaatiosuoja voisi olla toinen hyöty. Jos ajatellaan että energian ja ruoan hinta tulee nousemaan rajusti tulevaisuudessa, voidaan raaka-ainesijoituksilla osallistua tähän hinnannousuun ja saada siitä osa takaisin itselle.

Raaka-ainesijoittamista eivät kaikki kuitenkaan pidä järkevänä. Esimerkiksi Seligsonin Phoebuksen salkunhoitaja kirjoittaa blogissaan raaka-ainesijoituksia vastaan, perustellen niiden tarjoavan vain ja ainoastaan inflaatiosuojaa, koska raaka-aineet eivät sinällään tuota mitään. Hän suositteleekin mieluummin sijoittamista osakkeisiin ja korkoihin.

Oma mielipiteeni ei ole ihan yhtä jyrkkä. Uskon että raaka-aineetkin heiluvat markkinasentimentin mukaan, jolloin myös niillä voi harrastaa "arvosijoittamista". Esimerkiksi vuoden 2008 aikana raaka-aineiden (varsinkin öljyn) hinta suorastaan romahti, jolloin läheltä pohjia ostanut sijoittaja voi saada hyvää tuottoa.

Itse lähdin sijoittamaan raaka-aineisiin spekulaatiomielessä tämän vuoden toukokuussa, kun huomasin että niiden hinnat ovat laskeneet huomattavasti. Kohteeksi otin OP Raaka-aine rahaston. Syy, miksi en esimerkiksi ostanut ETF:ää joka sisältää korin kaikista raaka-aineista johtui lähinnä siitä, etten siihen aikaan ollut vielä tutustunut ETF:ien ihmeelliseen maailmaan. Tällöin pankin rahasto tuntui helpoimmalta.

Jälkikäteen tuntuu siltä, että rahastolla on ehkä liian korkea hallinnointipalkkio, ja pitkällä aikavälillä sen pitäisi onnistua erottumaan indeksistään mielellään positiivisesti. Aika näyttää miten tämä onnistuu. Toisaalta näyttää myös siltä että rahasto ei seuraa täysin vertailuindeksiään (kts. Mornigstarin linkki ), joten ainakin mahdollisuus ylituottoihin on olemassa. Tarkoituksenani oli siis käyttää rahastoa vain lyhyen aikavälin spekulointiin, mutta tarkemmin ajateltuna päätin sisällyttää sen osaksi pitkän aikavälin salkkuani, joten lisäsin sen myös salkunseurantaan.

Jos lukijoilla on ajatuksia raaka-ainesijoittamisen mielekkyydestä yleensä ja eri sijoituskeinoista, kuulisin niitä mielelläni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti